lauantai 21. toukokuuta 2016

Koiraihmisen kevätsesonki

Huh, miten paljon koiraharrastusjuttuja tähän toukokuuhun onkaan mahtunut ja lisää vielä piisaa. Taitaa olla meneillään sellainen kevätsesonki. Aika, jolloin koiraihmiset villiintyvät siitä, että ulkona tarkenee taas treenailla koirien kanssa.

Lumon tokotreeneissä on käyty ja siihen päälle vielä treenien vetämiset. Olen kyllä tykännyt kouluttaa nyt muitakin, vaikka oman lisänsä sekin on tuonut tähän kiireeseen. Lumon kanssa tokohommat junnaa nyt turhauttavasti paikoillaan kun ei ole ehditty hirveästi kotona treenailemaan. Onneksi kesällä on enemmän aikaa.

Viikko sitten käytiin tolleriporukalla mejäilemässä. Oli ihan hurjan mukavaa ja antoisaa, kiitos vielä järjestäjälle! Lumo pääsi ajamaan kaksi jälkeä. Ensimmäinen oli hyvin kuivaan ja tasaiseen maastoon edellisenä päivänä vedetty pidempi jälki kahdella kulmalla. Alkusuoralle lähtiessään Lumo vähän sähläsi ja kierteli jäljen ympärillä. Sitten sai jäljestä kiinni ja tosi hyvin meni loppuun asti. Maasto oli sellaista, että hajua oli varmasti melko vähän. Vuoden ensimmäiseksi jäljeksi oikein hyvä suoritus siis! Toinen jälki oli tuore, lyhyempi ja yhdellä kulmalla. Se meni ihan superisti, ei ongelmaa. Sorkankin otti lopussa suuhun ja toi mulle. Makaukset Lumo merkkaa tosi hätäisesti. Katsotaanko aletaanko sitä jotenkin työstämään kesän aikana. Mejä on kyllä niin Lumperon laji. Missään muualla sen häntä ei vihdo yhtä onnellisena. <3

Vajaa viikko sitten startattiin myös meidän ensimmäisissä rally-tokokisoissa. Minun piti olla talkoilemassa kisoissa koko päivä, mutta edellisenä päivänä podin vielä oksennustautia. Jätin talkoilut välistä ja päätin käydä vain oman startin jos vointi sallii. Aika heikko olo oli kyllä, mutta startattiin ja saatiin kokoon 83 pistettä, eli ALOHYV tulos. Kovin skarppia ei minun ohjaus ollut, joten olosuhteisiin nähden hyvin tyytyväinen saa olla. Lumo työskenteli innokkaasti hyvässä kontaktissa koko radan, paitsi viimeisenä kylttinä olleen pujottelun edestakaisin. Rassukka innostui merkit nähdessään, että "jes, tokon merkinkiertoa", ja kun hihna kiristyi eikä päässytkään kiertämään, niin hämmentyi ja rupesi haistelemaan maata. Ehkä skarpimpi ohjaaja olisi osannut ohjeistaa ja ennakoida vähän paremmin. :D

Tänään Lumo Pamela pääsi rentoutumaan RoiRexissä hieronnassa. Onpahan koira kunnossa kesän harrastuksiin, ja kun on se sterilointikin takana, niin siksikin hyvä käydä tsekkauksessa. Ei ollut mitään hälyyttävää, mutta joitakin kireyksiä löytyi. Niin olin arvellutkin, kun koira on tuollainen rämäpäisesti liikkuva kiituri. Parin viikon päästä käydään sitten vielä toinen kerta, niin näkee onko jumit pysyneet auki.

2 kommenttia:

  1. Onnea tätäkin kautta teille rally-toko menestyksestä! Eikö olekin mukavaa kun on sermmoinen koira joka tykkää melkeimpä kaikesta mihin sen kanssa vaan ryhtyy. Pepita-äippäkin on nyt keväällä harrastellut varisjahtia, MEJÄ:ilyä ihan kotioloissa ajankuluksi ja damienkin kanssa on vähän värkkäilty. Intoa edelleen piisaa vaikka ikää alkaa jo olla. Pallot saa sen edelleenkin vielä sekoamaan =D Rapsutuksia koirille ja mukavia harrastushetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiva kun kommentoit. :) On todellakin ihanaa kun on niin monipuolinen koira! Kiitos sulle että tämmönen saatiin. :D Pallosekoaminen kuulostaa hyvin tutulta. Terkkuja ihanalle Pepita-mammalle ja rapsuja muullekin laumalle!

      Poista