Päänkasvatushommia

Pitkän ja tuskaisen empimisen jälkeen päätin nyt jättää Lumon ilmoittamatta taippareihin vielä tälle kesälle. Lopulta se tuntui parhaalta ratkaisulta, vaikka itsellä onkin kova polte päästä hankkimaan tuloksia naperolle (tai ainakin yrittämään, heh...). Mistä lie putkahtanut tämä koehuuma minuun, kun en ole ikinä edes ollut mitenkään kilpailuorientoitunut tyyppi. Toisaalta, eihän taippareissa koiria paremmuusjärjestykseen laiteta, joten tässä kyse on vain itsensä ylittämisestä. Sama homma taitaa olla niissäkin lajeissa/koemuodoissa, joissa paremmuusjärjestys muodostetaan: mulle tärkeintä on se meidän oma hieno tulos, hyvä fiilis yhdessä tekemisestä koiran kanssa ja ylpeys omasta saavutuksesta. Ei se oltiinko parempia kuin muut vai ei.

Päätin jättää Lumperon taipuilut ensi kesälle ihan siitä syystä, ettei se minusta ole vielä valmis. Haluan mennä kokeeseen sellaisella fiiliksellä, että tiedän koiran osaavan, ellei mitään yllättävää tapahdu. Lumo ei vielä kaikkia juttuja osaa ihan täysin, vaikka on hyvällä mallilla. Lisäksi se kaipaa itsevarmuutta. Se on oikeastaan ehkä se pääjuttu, ja siihen keskitytään nyt eniten. Annetaan pääkopan kypsyä ajan kanssa ja tehdään treeneistä sellaisia, että koira saa ajatella olevansa huippuhyvä ja taitava. Tekniset asiat ehtii kyllä oppimaan, mutta ihan kaikkea tekemistä varten haluan yrittää huolella luoda sitä oikeanlaista mielentilaa pohjalle. Mikään nössö Lumo ei ole, mutta vähän ailahtelevaisessa teini-iässä (ekaa juoksua odotellaan edelleen). Reilumpaa ehkä siis koiraakin kohtaan viedä se taippareihin myöhemmin, ettei jää turhia epävarmuusmielikuvia koetilanteista.

"Minäkö muka epäkypsä?"