Viime päivinä olen pohdiskellut paljon Lumon tokotreenailuihin liittyviä asioita. Pitkään on ollut tunne, että junnataan paikoillaan samalla kehitystasolla, etenemättä. Eihän meillä mikään kiire ole, mutta silti. Olishan se kiva kuitenkin edetä, vaikka sitten hiljalleen. :D Mikä siis mättää?
- Treenimäärä? Loppujen lopuksi treenaamiseen käytetty aika on ollut aika vähäistä, joten ehkä opittais paremmin, jos treenattais enemmän. ;) Silti mietin, että Kiiran kanssa aikoinaan samantyylinen määrä riitti paljon nopeampaan liikkeiden oppimiseen. Noh, ei passaa liikaa vertailla näin erilaisia koiria keskenään. Selvää on joka tapauksessa, että pieni lisä treenihetkien määrään ei olisi pahitteeksi.
- Toistojen määrä? Yritän aina keskittyä kerralla vain ihan muutamaan juttuun, mutta tuleeko silti vaihdeltua harjoitteita liian tiheään treenihetkien aikana? Pitäisikö malttaa nykyistä enemmän tehdä peräkkäisiä toistoja, jotta asiat jäisivät paremmin muistiin? En tiedä.
- Palkkaus? Lumolla on hirvittävän hyvä motivaatio, oli palkka mitä vaan. Herkkuihin se on hulluna, leluihin se on hulluna oli ne sitten mitä vaan, kehuistakin se palkkaantuu. Eniten käytän namipalkkaa. Nyt pitäisikin miettiä, voisiko eri palkkaustapoja vaihdella jotenkin tarkoituksenmukaisemmin. Selkeämmin voisin erottaa treenihetket, jolloin viilataan tekniikkaa (namipalkka) ja jolloin haetaan vauhtia ja intoa (lelupalkka). Toisaalta tuota intoa on Lumolla namipalkallakin, eli pitää varoa kiihdyttämästä koiraa liikaa.
- Vaatimustaso? Myönnän ehkä aavistuksen verran lukittautuneeni siihen ajatukseen, että "se on niin nuori vielä". Ja se ei siis johda siihen, että olisin Lumon kanssa lepsu, vaan siihen, etten tajua edetä sen kanssa vaikeampiin harjoitteisiin. Mukana on myös ripaus pelkoa siitä, että menen sössimään opettamalla sille jotain väärin, kun se on niin erilainen koulutettava kuin Kiira.
- Vilkkauden kanavoiminen järkevään toimintaan? Tämä on varmuudella yksi syy tähän junnaamiseen. Lumon vilkkaus on välillä treenatessa tosi hauskaa ja hyödyllistä, mutta joskus myös rasittavaa ja aiheuttaa päänvaivaa koulutukseen. En aina täysin osaa erottaa, milloin sillä ei vaan riitä itsehillintäkyky malttaa ja milloin se kujeilee. Komentaminen tuntuu joissakin tilanteissa lisäävän kierroksia (ehkä kertoo jonkinlaisesta herkkyydestä/paineistumisesta), joten joka tapauksessa paras keino toimia on olla itse hyvin rauhallinen mutta johdonmukainen, ystävällinen mutta jämäkkä. Vilkkaus on se asia, josta Lumon kanssa olen oppinut eniten. Vakaa päätös on kääntää tuo ominaisuus voitoksi, sillä kun sitten lopulta tekeminen toimii, niin se on hyvin palkitsevaa kun koiralla on intoa ja asennetta.
Näiden pohdintojen saattelemana nyt siis treenailemaan. Huhhuh. Lopuksi vielä pienenpieni pätkä Lumon seuraamista. Kaiken tämän pohdinnan jälkeen, onhan tuo kuitenkin ihan kehityskelpoisen näköistä. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti