perjantai 22. toukokuuta 2015

Ei mitään kerrottavaa

Blogi on hetken aikaa olla möllöttänyt hiljaisena. Tänä aikana tärkeysjärjestyksessä blogin edellä ovat olleet muut asiat, eikä aikaa tai jaksamista ole riittänyt tänne kirjoitteluun asti. Eniten aikaa on vienyt gradun kirjoittaminen. Tuo suuri, ahdistava ja loputtomalta tuntunut akateeminen taidonnäyte alkaa olla loppusilausta vaille valmis. Parin päivän sisällä sen palautan ja sitten ehtii taas elää muutakin elämää.

Koirien kanssa ei ole ehditty tehdä mitään erikoisempaa. Lumo poti toiset juoksunsa juuri, joten pidettiin melko totaalista treenitaukoa. Olen ollut yhtenä kouluttajana Lapin Nuuskujen arkitokokurssilla. Tämä on ensimmäinen kerta kun toimin koirahommissa kouluttajana ja tosi kiva ryhmä on ollut! Viimeksi Lumo pääsi mukaan kaupunkikerralle ja käyttäytyi jopa ihan esimerkillisesti. :) Sillä on alkaneet turhat hösellykset vähentymään ja sen kanssa on hirmuisen mukava treenailla. Alusta asti olen Lumoon ollut tosi tyytyväinen, mutta paremmaksi tuntuu vain menevän kun ikää karttuu.

Oulussa on välillä käyty ja Lumo sieltä nappasi jo pari punkkia. Rovaniemelläkin niitä kuulemma jo on, mutta vielä ei ole meidän koirat täältä niitä saaneet. Lumo vaikuttaa olevan ihan punkkimagneetti, kun taas Kiiralla ei ole elämänsä aikana ikinä ollut yhtään. Outoa.

Tiedossa on kaikkea kivaa kunhan tuo gradu vierähtää sydämeltä. Lumo pääsee ensi viikolla mukaani hermolomalle Lappiin, kun käyn äidin kanssa viettämässä muutaman päivän laatuaikaa Muonion tuntureilla. Kiira saa tuolloin jäädä hermolomalle kotiin rauhassa isännän kanssa kahdestaan. :) Reissun jälkeen luvassa kuvia blogiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti