torstai 16. kesäkuuta 2016

Tollerileiri 2016

Niin vain keksi eräät hullut tollerinomistajat, että lähdetäänpä käymään viikonloppureissu Tollerileirillä Himoksella. Ja hulluuttahan siinä oli se, että asuinpaikka on Rovaniemi. Nooh, muutama kilometri sinne tänne, mutta leirille oli päästävä!

Neiti Kesäheinä Himoksella

Leiriä ennen reissuauto vietti vielä tiistain ja keskiviikon korjaamolla. Kuntoon tuli, ja pe-aamuna päästiin lähtemään. Kyydissä kolme ihmistä ja kaksi tolleria. Tai no, ensimmäiset 20 min kyydissä oli myös eräs espanjanvesikoira, mutta se jätettiin hoitoon Koirakoti Koijariin. Ensimmäistä kertaa yhdeksän ja puolen vuoden aikana kävi niin, että Kiiralle ei löytynyt tuttua hoitajaa. Piti turvautua koirahoitolaan ja Koijarista olin kuullut paljon hyvää. Voin kyllä suositella! Kiira pärjäsi siellä tosi hyvin ja oli käyttäytynyt mukavasti. :)

Leirillä majoituimme mökissä kuuden ihmisen ja neljän tollerin voimin. Lumo ja kolme urospentua iältään 6 kk ja 2x 10 kk. Meidän viittä vaille 3-vuotias neiti olisi mennyt kyllä ihan pennusta sekin. Lumo rakastaa pentuja ja niiden kanssa leikkimistä.


Olin ilmoittautunut Lumon kanssa VEPE-koulutusryhmään. Leirillä oli koulutuksia eri lajeista laidasta laitaan, mutta valitsin sellaisen josta ulkopuolista koulutusta on harvemmin saatavilla. Halusin myös tehokkaan startin meidän VEPE-treenailulle, kun ollaan vasta ihan alkeissa eikä tälle kesälle oltu koko lajia vielä aloitettu. Ja tehokas startti saatiin! Koulutus oli todella hyvä ja ilmapiiri mukavan rento.

kuva: Janne Penttinen

Treenejä oli lauantaina kahdessa pätkässä ja sunnuntaina vielä yksi sessio. Sunnuntaina alueella oli myös triathlonin SM-kisat, jotka tekivät treenirannasta aika haasteellisen: kilpailijat uivat juuri VEPE-rannan kohdalla, toki melko kaukana, ja heidän juoksuratansa kulki heti treenaajien takana pyörätiellä. Onneksi koiria kiinnosti enemmän vepeilyt, eikä ketään tollereista nähty triathlonin SM-mitalisijoilla.

kuva: Janne Penttinen

Lumo oli ennen leiriä kokeillut VEPEä kerran viime kesänä. Jotain sen päässä oli hautunut talven aikana, sillä se oli heti aivan täysillä syttynyt tähän hommaan. Veneestä hyppy sujuin niin suvereenisti, että tehtiin jo täydestä matkasta. Veneen ja hukkuvan noudoista epäilin etukäteen, että riittääköhän sillä sinnikkyys kun on painoa vedettävänä. Yllätyin tosi positiivisesti, kun Lumo sitten suorastaan syöksyi noutoihin ja älyttömällä sinnikkyydellä veti sekä venettä että hukkuvaa jo täysin itse ja melko pitkältä matkaltakin. Huippua! Vienti oli ainoa jossa oli hiukan kynnystä ylitettävänä, nimittäin maalla ja kahluusyvyydessä Lumo teki sitä hienosti, mutta uimasyvyyteen ei aluksi meinannut lähteä viemään. Pienin askelin etenemällä saatiin se kuitenkin onnistumaan ja ekan kerran uskallettuaan se ei epäröinyt seuraavalla kerralla yhtään. Taidettiin Lumon kanssa molemmat nyt innostua tästä lajista todella!

Leirillä nähtiin myös Lumon siskoa Stellaa. Ihana pieni ja pippurinen tapaus oli hän. :) Kovasti kuulosti siskoksien luonteissa olevan samoja piirteitä, kun niistä juteltiin. Samaa oli ulkonäössäkin, mutta Lumo näytti pienen ja siron Stellan rinnalla isolta korstolta. :D Oli kyllä mukava nähdä, terkut Stellan omistajille!



Viikonloppu kului nopeasti ja sunnuntain koulutusten ja mökin siivoamisen jälkeen oli aika lähteä taas kotimatkamaratonille. Jottei liian nopeasti olisi kotiin päästy, niin käytiin matkanvarrella vielä pieni kyläilyreissu. Perillä Rovaniemellä oltiin kuitenkin saman vuorokauden puolella, noin klo 23.50. Rankka reissu, mutta tyytyväisiä oltiin koko seurue että lähdettiin. Kivaa oli!

2 kommenttia:

  1. Upeita kuvia! Vepeily on kyllä hauskaa, mekin ollaan Kodan kanssa treenailtu muutaman kerran, harmi vaan että treenipaikkoja on melko huonosti tarjolla.

    http://pehkonelamaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vepeily on kyllä jotenkin sellaista tosi rentoa ja hyväntuulista touhua. Pitääpä käydä kurkkimassa teidänkin blogiin. :)

      Poista