keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Vuosi 2015 käyntiin!

Joulun ja vuodenvaihteen ajan oleilin kotopuolessa. Lumo oli mukana koko ajan, ja sille teki hyvää olla jonkin aikaa ainoana koirana. Myös Kiira sai olla ainoana koirana Rovaniemellä tuon ajan, paitsi joulunpyhiksi sekin pääsi Ouluun. Kuulosti Kirppukin nauttineen jakamattomasta huomiosta. :)

Tässä Lumon meininkejä lomanvietosta:



väsynyt muusikko :)

Huppis ja Piitu lenkkikavereina

korvia kaikenlaisia
Huppiksen yksityisposeeraus

Ja sitten Kiiran lomameiningit:


rakas frisbee

Hyvin usein koirablogeihin kootaan menneen vuoden saavutuksia ja tulevan tavoitteita näin vuoden vaihtuessa, mutta itse voisin koota ennemminkin toiveita. Ei tavoitteissa mitään pahaa ole (kunhan niistä ollaan koirien hyvinvoinnin ehdoilla valmiita joustamaan), mutta jotenkin en tässä tilanteessa osaa kutsua niitä asioita tavoitteiksi, joita toivoisin tulevan vuoden tuovan. Ne ovat toiveita, joiden eteen tehdään työtä. 

Tärkein toive on, että koirat pysyisivät mahdollisimman terveinä. Juuri nyt kumpikin voi hyvin: Kiiran mahakivut on saatu kuriin ruokavaliolla ja Lumon kutinat ovat olleet pari viikkoa hyvin vähäisiä. Terveyden lisäksi toiveena on myös paljon onnellista arkea koirien kanssa, pitkiä metsälenkkejä kivoissa maisemissa ja tämän hölmön kaksikon toilailuille nauramista.

Harrastuksien suhteen pyritään etenemään sillä tahdilla kuin hyvältä tuntuu. Jos terveysasiat pysyvät hyvällä mallilla, eikä kumpikaan joudu lääkityksille vaivoistaan huolimatta, niin kummankin päänmenoksi on kaavailtu virallisia koekäyntejä. Kiiraa haluaisin käyttää kesällä MEJÄ-kokeissa ja samaan touhuun pitäisi Lumokin perehdyttää. Lumolle myös tokokisoja ja taipparit, kunhan oikeasti ollaan niihin valmiita. Ja näyttelyissäkin olisi kiva käydä, kunhan Lumo saisi turkkia kasvatettua. Syksyllä katsotaan sitten taas, miten metsästyshommat sujuvat Lumolta. Kiire ei ole missään lajissa Lumon kanssa, sillä edelleen se on hyvin kakara mieleltään ja kypsyy hitaasti.

Katsotaan, mitä vuosi 2015 tuo tullessaan. Heti näin alkuun se toi meille kantavat jäät joilla lenkkeillä, Kiiralle lyhyen turkin (kyllästyin siihen, että koira näytti joka lenkin jälkeen tältä:


tai tältä:

joten kaivoin trimmerin kaapista ja nyt on rouva taas nahkiaisen olomuodossaan), Lumolle tokotreenit (seuraaminen saattaa pian alkaa jopa toimimaan!) sekä isäntäväelle flunssan ja paljon aherrusta gradujen parissa. Ei siis muuta kuin etiäppäin, sano Kiira lumessa!



2 kommenttia:

  1. Lumpe on näköjään käynyt ostaan samanlaisen takin kun Hillalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai nekö on samiksia. :) Ostin ton itse asiassa jo muistaakseni viime keväänä käytettynä. On sopiva sekä Lumolle että Kiiralle, ja parempi kuin Kiiran vanha takki, niin se on ollu sitten aina sen päällä kumpi meinaa palella enemmän (nyt Kiiralla kun se on lyhyessä turkissa).

      Poista