maanantai 14. syyskuuta 2015

Mökillä metsällä

Ihana oli käydä taas mökillä. Kelit oli kohdillaan ja puut alkaa olla jo nätisti ruskassa.


Ohjelmassa oli lintu- ja jänisjahtia. Minä kuljin mukana koiranohjaajana kun kanalintuja etsittiin Lumon kanssa. Lintuja nähtiin muutama, mutta ovelasti karkasivat aina tiheän puuston taakaa kauemmas. Oli kuitenkin kiva huomata, että Lumo selvästi tiesi mitä ollaan etsimässä. Huomattiin kyllä myös, että tositilanteet kuumuttavat sitä niin paljon, ettei meinaa malttaa noissa tilanteissa totella luoksetulokäskyä. Nyt siis pillillä luoksetulot ja pysäytykset tehotreeniin! Oikeastaan pitää olla ihan tyytyväinen että lintuja ei tippunut, niin koira ei ainakaan saanut karkailusta noutoa palkaksi.


Tyhjin käsin ei kotiin tarvinnut lähteä, vaikkei lintuja tullutkaan. Porukassamme oli mukana tomera jäniskoira, jonka ajosta isäntä ampui jäniksen. Taisi innostua hommasta, kun heti se täällä jo haaveilee omasta jäniskoirasta... Huhhuh, kyllä kaksi koiraa riittää tähän talouteen nyt. Sitä paitsi Kiira on aika kiihkona jäniksiin, joten olisi hauska joskus kokeilla kauanko se jaksaisi ajella jos ihan luvan kanssa saisi jahdata. :D


Kiira oli reissussa mukana seuraneitinä. Se odotteli mökillä kun kuljettiin metsällä, mutta pääsi muuten sitten uimaan ja juoksemaan ulkona. Tiesin jo etukäteen, että se stressaisi vieraiden (ihminen ja koira) takia aika kovasti, ja alkuun stressasikin (mm. ekana yönä piti meitä hereillä ihan kiitettävän raivostuttavalla vinkunalla). Hiljalleen kuitenkin tottui tilanteeseen. Kiira oli siis koko ajan eri tilassa kuin mukana ollut sille vieras koira. Toisaalta hyvä että Kirppu sai taas kokemuksen siitä, ettei mitään kamalaa tapahtunut. Toisaalta tiedän, ettei se ikinä tule oppimaan stressaamattomaksi, joten en mielelläni sitä usein vie kovin stressaaviin tilanteisiin. Se ei niistä nauti, ja varmasti vie stressiherkältä koiralta hetken aikaa palautua hermoilusta. Onneksi on useimmiten mahdollista järjestää sen elämästä suht tasaista ja yllätyksetöntä, niin pysyy rouvan mieli levollisena. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti