sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Kettulauma lenkillä

Ihanan keväinen auringonpaiste sattui tälle päivälle. Tollerilenkki saatiin tehdä siis täydellisessä säässä. Tässä osallistujat tällä kertaa:

Max, Sakke, Sulo ja Lumo

Lumolla oli siis kovin miehistä seuraa, mutta eipä neitiä haitannut. Kivaa oli ja leikit sujui mukavasti poikien kanssa.

isoveli(puoli) Sulo ihmettelee: "Mistä tuo sisko on nuo sekopäägeeninsä perinyt?"

Kiitos kaikille seurasta ja pian uudestaan!

torstai 13. maaliskuuta 2014

PUM!

Eli sunnuntaina käytiin ampumaradalla katsomassa miten Lumo reagoi pyssyjen paukkeeseen. Onhan se kuullut kaikenlaisia ääniä, kuten aura-autojen kolinoita, jääkiekkojen läsähdyksiä kaukalon reunaan ja uudenvuoden raketit, mutta ei aseella ammuttuja laukauksia. Oli siis jo korkea aika käydä niitäkin kuuntelemassa, kun penskalla ikääkin on jo reilut 8 kk.

Ensin ammuttiin pienoiskiväärillä, josta kuuluva ääni on pieni. Lumperon kanssa seisoskeltiinkin ihan siinä vieressä ampumakopissa ja välillä isäntäkin sai hihnaa pidellä kun itse kävin kokeilemassa ampumista (meni muuten aika hyvin ensikertalaiseksi). Ekat pari paukahdusta Lumo vähän säpsähti paikallaan, lähinnä ihmetteli ääntä. Sitten jatkoi kuralätäköiden tonkimista ja välillä kääntyi katsomaan ampumasuuntaan kun kuuli kopsahduksen maalitauluun. Syöttelin sille namejakin siinä vähän. Kun mentiin porukalla katsomaan osumareikiä tauluista, oli koiralla hirveä hinku päästä sinne. Liekö oikeasti oli menossa tarkastamaan osumapaikkaa vai mitä. :D

Siirryin sitten Lumon kanssa nuotiopaikalle kauemmas, kun muut alkoivat ampumaan rynnäkkökiväärillä. Siinä kun ääni on kova, niin en halunnut että Lumo pääsisi säikähtämään. Taas kakara kyllä reagoi ääneen, kääntyi tarkkailemaan äänen suuntaan ja halusi takaisin ampumakatokselle. Mentiinkin sitten vähän lähemmäs hengailemaan ja syötin siinä nameja. Tästäkään en tiedä halusiko se vain tapahtumien (ihmisten) keskipisteeseen vai selvittämään laukausten alkuperää, mutta eipä sillä niin väliä kun ei arkaillut kuitenkaan.



Eli Lumo reagoi laukauksiin, mutta ei missään vaiheessa millään tavalla yrittänyt pakoon tai mennyt paniikkiin. Pystyi myös syömään namia koko ajan. Nuo sen reaktiot (pieni säpsähtäminen tai katseen kääntäminen tarkkaavaisena äänen suuntaan) taitaa kertoa sen vilkkaudesta ja tavasta reagoida asioihin liikkeellä. Mietinkin, että Kiira ja Lumo ovat tässäkin asiassa hyvin erilaiset sillä tavalla, että Lumo reagoi kropan liikkeillä, Kiiralla taas "ajatus liikkuu", heh. :D Kiira esimerkiksi mejä-kokeen laukauksensietotestissä liikautti vain aavistuksen korviaan, muuten ei hievahtanutkaan. Sama ero tulee ilmi kun niille opettaa tokoliikkeitä: Kiira tekee varovaisesti ja miettii, kunnes tajuaa mitä haetaan ja sitten tekee juuri sen mitä pitää. Lumo taas ehtii kokeilla samassa ajassa sata eri juttua ja kieppuu ja pomppii. Ihania kumpikin! :)

Paitsi ainiin, onhan Kiirallakin tapansa reagoida ampumiseen:

Pum!

Se siitä aiheesta. Tiistaina meillä olikin sitten tokotreenit ja eilen tolleritreenit. Tokossa päätin jo etukäteen ottaa teemaksi rauhoittumisen ja malttamisen, erityisesti odottelutilanteissa. Lumpella kun pitäisi koko treenin ajan olla tiivistä äksöniä, muuten on TYLSÄÄÄÄ.... Tämä johtuu siitä, että on treenattu pääasiassa tuossa itsenäisessä ryhmässä, jolloin olen tehnyt treeneistä tosi tiiviit. Ei ole tarvinnut seisoskella kuuntelemassa esimerkiksi kenenkään neuvoja, jolloin koiralle ei ole tullut treeniä ihan vain odottelusta liikkeiden välissä. Neiti yrittääkin välillä sitten muistutella että "hei haloo siellä ylhäällä, eikö nää olleetkaan treenit", eli haukahtaa ja saattaa pompata mua vasten. Olen palkannut kun istuu nätisti kontaktissa ja jättänyt hölmöilyt huomiotta, mutta eilen ensimmäistä kertaa niistä ärähdin sille pari kertaa ja se tuntui itse asiassa toimivan paremmin. Koiran viretila laski ja hölmöily loppui. Hauska juttu, että se näkyi siinä että Lumon suu napsahti kiinni ja läähätys loppui. :D Pitääpä seurata miten homma kehittyy ja mikä on paras toimintatapa. Haluaisin kuitenkin että se oppisi rauhassa odottamaan, eikä olisi niin kiihkona.

Toinen itsehillintäharjoittelua vaativa juttu Lumolle on tullut namin ottamisesta kädestä. Tämäkin johtuu vireystilasta, sillä ahneena sen on "pakkosaadahetisenami". Kivasti yrittää siis välillä etuhampailla jyrsiä namia nyrkistä nopeampaa, ei kiva. Tätä harjoitellaan nyt niin, että jyrsimisestä huudahdan "au", ja koiran ollessa sivulla se ei saa pompata namikättä vastaan tai yrittää kaivaa namia nyrkistä, vaan namikäsi aukeaa kun koira katsoo mua silmiin. Lisää vinkkejä saa antaa!

Taitaa tosiaan murkkuikä olla aluillaan kakaralla. Pikkujuttujahan nuo on, eikä arkielämässäkään hölmöilyt (ainakaan vielä) ole pahoja. Välillä kuunteleminen ja hihnakäytös unohtuu, kun on niin kiire hajujen perään ja juoksemaan ihan juoksemisen ilosta. Pientä mörkökautta on myös ilmassa, kun jotkut ihan hassut asiat saattavat saada osakseen pari haukahdusta (jonkin verran voi tosin johtua Kiiran antamasta mallista, sillä kun ääni on herkässä kun joku meinaa epäilyttää). Eli nyt treenataan hallintaa, malttia ja itseluottamusta, niin eiköhän siitä ihan toimiva otus saada. :)

Eilen tolleritreeneissä sitten oli rallytokoa. Olipa hauska päästä tutustumaan lajiin! Lumollekin tuli ihan erilaisia uusia juttuja niin, että kotona oli ihan rättipoikkiväsynyt. Tuskin silti Lumon kanssa otetaan tuota lajia varsinaiselle harrastuslistallemme, kun on niin paljon muutakin. Kiiran kanssa rallytoko voisi olla hauskaa hömpöttelyä, joten toivottavasti tulee joskus mahdollisuus senkin kanssa kokeilla.