tiistai 17. kesäkuuta 2014

Näin meillä rauhoitutaan

uusi vesidami :)

Taipparitreenailuja on tehty nyt jonkin verran omatoimisesti, lähinnä dameilla. Pitoharjoituksia ja hakuruutuja erilaisissa paikoissa. Tänään pohdin, että jos taippareissa käytettäisiin riistan sijaan pelkästään dameja, olisimme valmiita kokeeseen vaikka heti. Nyt tarvitsee enää saada hommat toimimaan yhtä hienosti riistalla. Perimmäinen haaste lienee siinä, että riista kuumuttaa koiraa kun on niiiiiiiin kivaa ja jännääkin vielä. Silloin saattaa unohtua, mitä oltiinkaan tarkalleen ottaen tekemässä. Kunhan saadaan enemmän riistatreeniä alle, niin eiköhän jännitykset hälvene ja kierrokset sen myötä vähän myös laske kun siivekkäät löydöt metsässä eivät enää ole niin uutta ja ihmeellistä pienelle tollerille. 

Toki mukana menossa (niin treenatessa kuin arjessakin) ovat edelleen myös johdonmukaiset rauhoittumisharjoitukset, jotta kierrokset pysyisivät keskittymisen mahdollistavalla tasolla. Meillä on aika tiukka linja siitä, että mihinkään ei pääse höseltämällä, riekkumalla, saatika vinkumalla tai haukkumalla (ääntä kuuluu Lumosta onneksi tosi vähän). Rauhallisuutta Lumolta vaaditaan mm. ennen pannan laittamista kaulaan, ovista mentäessä, portaissa käveltäessä, ennen lupaa tulla pois autosta, ennen kuin pääsee noutamaan, tai ylipäätään suorittamaan mitään tehtävää treenattaessa. Paras keino meillä on odottaa, että koira rauhoittuu itse, josta palkaksi toiminta jatkuu. Kieltämiset ja ärähdykset usein vain nostavat kierroksia ja lisäävät omaa ja koiran ahdistusta. Haluan myös, että koira oppii itse laskemaan kierroksensa ilman että joudun sitä jatkuvasti käskemään. Joskus saatan rauhallisella vihjesanalla muistuttaa rauhoittumisesta, mutta yritän pitää negatiivisen äänensävyn poissa. 

Oma mielentila on äärettömän tärkeää tällaisessa koiran rauhoittamisessa! Kärsivällisyyttä vaaditaan ja oma rauhallinen mielentila tarttuu koiraan. Jos itsellä on kiire, niin on koirallakin. Lumo on nopeasti huomannut, että juuri rauhoittuminen on se vaadittu juttu. Tähän se on tarvinnut useimmiten palkaksi pelkän toiminnan jatkumisen, mutta välillä olen vahvistanut hyvää käytöstä myös nameilla. Mielestäni tämä metodi on toiminut meillä. Näin en myöskään tapa koiralta sen luontaista iloisuutta ja innokasta suhtautumista asioihin, kuten kielloilla ja ärjähtelyillä saattaisin tehdä.

Kiiran kanssa aikoinaan (ja ehkä vähän vieläkin) on tullut kokeiltua vähän sitä ja tätä tilanteissa, joissa koira on käynyt ylikierroksilla. Syyt vireen nousemiseen ovat meidän koirilla hyvin erilaiset: Kiira kiihtyy stressistä ja hermoilee, Lumo kiihtyy koska on vilkas ja innokas. Kuitenkin jos voisin palata ajassa taaksepäin, opettaisin Kiiraa laskemaan kierroksiaan samoin kuin Lumoa nyt. Toki siis niissä tilanteissa, joissa nimenomaan Kiiralla on tapana nostaa kierroksiaan. 

Hmm.. ja mikähän oli tämän pohdinnan lopputulos? Ei päätä eikä häntää, pelkkää tajunnanvirtaa. Ehkäpä voisin lopettaa ajatuksiin siitä, miksi rauhoittuminen on sitten niin tärkeää. Meillä ainakin se helpottaa arkea. Hyvinkäyttäytyvään koiraan suhtautuu positiivisemmin, minkä koira itsekin aistii. Harrastukset sujuvat mukavammin, kun koira on sellaisessa viretilassa, että pystyy keskittymään tekemiseensä. Tärkeänä pidän myös sitä, että koiran stressitaso ei nouse liikaa. Jatkuvasti kiihtynyt koira ei pysty rentoutumaan ja lepäämään. Aina koiran ei tarvitse kuitenkaan malttaa ja hillitä itseään, vaan metsälenkille lähdettäessä kun kuuluu käsky "vapaa", saa silloin painella niin lujaa kuin koivillaan pääsee. Ihanaa on toimia hyvin käyttäytyvän ja keskittyvän koiran kanssa, mutta ihanaa on myös katsella samaa otusta juoksemassa onnellisena päättömästi pitkin metsää.

PS. Pahoittelen ehkä sekavaa tekstiä. Syy kellossa, joka näyttää 01.30.

torstai 5. kesäkuuta 2014

Taipuu taipuu

Noutajien taipumuskoekurssi on saatu Lumon kanssa päätökseen. Joka treenien jälkeen oli tarkoitus kirjoittaa tänne mitä tehtiin ja miten meni, mutta kuinkas sitten kävikään... Paljon on treenattu myös itsekseen, joten yksittäisten treeniraporttien sijaan päätin tässä postauksessa verrata tämänhetkistä osaamista tavoitteeseen, eli taippareissa vaadittavaan tasoon kokeen osa-alueittain.

vuoroa odottelemassa


Tästä linkistä löytyy kuvaus taipumuskokeen kulusta. Aiheeseen perehtymättömät lukijat kurkatkoon sieltä siis lisätietoa, niin pysyvät kärryillä. :)

hellepäivän treenailuja


Sosiaalinen käyttäytyminen

Uskon, ettei tässä tule olemaan kummempaa ongelmaa. Ainoa treenattava juttu on rauhoittuminen, jota siis harjoittelemme päivittäin kaikissa tilanteissa jos kierrokset meinaavat nousta. Taippareissa Lumo varmasti tajuaa pääsevänsä kohta töihin, joten luultavasti jo kokeen tässä vaiheessa on intopiukeana. Johdonmukaisilla rauhoittumisharjoituksilla on jo saatu hyvin edistymistä aikaan, joten eiköhän se tästä. Se selvästi on alkanut ymmärtämään, että nimenomaan rauhoittuminen on se, mitä siltä noissa tilanteissa vaaditaan. Ylikierroksilla käydessään se saattaa välillä yrittää singahtaa jonkun läheltä kulkevan luo tai turhautuessaan haukahtaa minulle toivoessaan actionia. Nuo haluan kitkeä pois.

viimeinen kurssikerta loistavassa säässä ihanalla paikalla


Vesityö

Lokkia Lumo näki pikkupentuajan jälkeen ensimmäistä kertaa maanantaina viimeisissä taipparikurssin treeneissä. Yllättäen lintu olikin siitä tosi jännittävä, joten annettiin koiran sitä maasta ja minun kädestä vähän haistella. Hetkessä se olikin jo kiva juttu ja ekan heiton Lumo haki muitta mutkitta. Tästä vähän jopa yllätyin, sillä samalla sille tuli uitavaksi varmaankin tähänastisen elämänsä pisin matka. Aiemmin se oli nimittäin päässyt uimaan vain hitaasti syvenevillä rannoilla pari metriä kerrallaan. 

lokki lentää, heh :D


Toinen heitto tuli veneestä ja kauemmas. Nyt loppuikin pikkuneidillä itseluottamus, vaikka halu noutaa oli kova. Uiminen sen verran vielä jänskätti, ettei uskaltanut lähteä noin kaukaa hakemaan. Lokki otettiin takaisin veneeseen ja heitettiin uudelleen, nyt lähemmäs. Lumo rohkaistui heti ja haki ilman ongelmaa. Saatiin kotiin yksi lintu, jolla pystyttiin seuraavana päivänä itsekseen treenailemaan. Reippaasti haki, mutta rannalta heitettynä matka ei ollut kovin pitkä. Damin sain heitettyä pidemmälle ja sekin kyllä haettiin joka kerta. Nyt siis vain vahvistetaan itseluottamusta uimiseen.



Vesityössä luulen, että eniten työtä saadaan tehdä nyt luovuttamisen kanssa. Taipparikurssin treeneissä menin niin rannalle vastaan, ettei Lumon tarvinnut varsinaisesti edes tehdä luovutusta. Näin varmistin, että pääsen kehumaan suorituksesta. Jos luovutus olisi mennyt plörinäksi, olisi koiralle jäänyt koko noudosta viimeiseksi fiilis epäonnistumisesta, sillä tein mitä tahansa se olisi aistinut harmistukseni. Seuraavana päivänä testasin miten luovutus sitten oikeasti toimii ja eihän se toiminut... Plaah. 

Damit palautuu nykyään erittäin mallikkaasti, mutta riista jostain syystä ei. Lumo tiputti lokin heti rantaan päästyään, tänne-käskyllä tuli luo ilman riistaa ja kun kehotin hakemaan niin otti niin huonon otteen linnusta että intoutui hieman riepottelemaan sitä. Ja minä tyhmätyhmätyhmä vaistomaisesti ärähdin sille riepottelusta, mitä sain hetken paikkailla kun koira luuli ettei riistaan saakaan koskea. Piiskaa minulle tästä - olisi pitänyt ennakoida ja suunnitella treeni eri tavalla! Noh, otin koiran hihnaan, lintu maahan (ensin uitin siitä hiekat pois, ettei tunnu ikävältä koiran suussa) ja reippaasti kävellen kuljettiin linnun ohi eestaas. Vähän piti kehua ja kannustaa, mutta nousihan se sieltä! Ote oli vähän pinnallinen ja alkuun yritti taas vähän riepottaa, mutta pidin vauhdin niin reippaana ettei pystynyt. Hetken se sai siinä narun päässä ravata onnensa kukkuloilla lokki suussa ylistävien kehujen saattelemana, kunnes käännyin niin että sain sen palauttamaan suoraan minulle. Nyt pitää siis itse malttaa tehdä tuon tapaista treeniä tarpeeksi eikä hätiköidä.

tämän kuvan jälkeen liukastuin pyllylleni märän pesusienen tavoin toimivalle mättäälle


Vielä kun keksisi mistä tuo riepottelu johtuu ja miten saada riistan luovutukset yhtä hienoiksi kuin dameilla jo on. Onko kyse itseluottamuksen puutteesta, ylikierroksista, ymmärtämättömyydestä siitä mitä pitää tehdä vai että se haluaisi omia aarteensa? Vai nouseeko mulla itsellä kierrokset kun haluan saada riistan siltä äkkiä pois ettei ehdi riepottaa? Ja se kiihdyttää koiraakin? Vai liittyykö tämä siihen, että käsittelyssä ovat ns. roskalinnut, eikä koira koe niitä niin arvokkaiksi? Oli niin tai näin, olen päättänyt että mehän saadaan tämä homma vielä toimimaan!

tytöt makkaranpaistoassistentteina


Hakutyö maalla

Dameilla tämä on alkanut toimia. Eilen kokeilin pitkällä nurmella, kolmella damilla. Lumo ei dameja nähnyt, mutta itse (täältä 159 cm:n korkeuksista) näin. Loistavaa hakutyöskentelyä, nenänkäyttöä ja keskittymistä! Ja damin kanssa juostiin täysiä minun luo, istumaan dami suussa häntä heiluen. Metsässä sillä on välillä vauhti kasvanut niin, ettei nokka pysy ihan menossa mukana. On kuitenkin selvästi alkanut muistamaan, että ensimmäisen haun jälkeen siellä tosiaan on niitä vielä lisää.

Varisten kanssa käyttää paremmin nenää, mutta nostaminen ei ole vielä varmaa. Tässäkin kyse pelkästä itseluottamuksesta, kun ne vaakut on vähän jänniä. Viimeistään pienen kannustuksen myötä ne on aina kuitenkin nousseet, joten tähän tarvitaan vaan toistoja. Meidän riistatreenit on olleet niin vähäisiä, että eipä voi enempää vaatiakaan. Luovutukset ovat menneet variksella vähän paremmin kuin lokilla, mutta eivät ihan damiluovutusten veroisesti kuitenkaan. Nyt on lokin siivet kuivamassa dameihin teippaamista varten, joten aletaan sitten myös niillä vahvistamaan hyvää luovuttamista.

Lumpe keimailee auringossa


Jälki

Tätä Lumo on tehnyt vain kerran taipparikurssilla. Silloin se näki kun kania lähdettiin vetämään, mikä kiihdytti sitä hirmuisesti. Luvan saatuaan (tai itse asiassa taisi päästä ottamaan pienen varaslähdön) se paukkasi kanille sellaisella vauhdilla, ettei touhua voinut hyvällä tahdollakaan kutsua jäljestämiseksi. :D Tässä tietty vertaan Kiiran erittäin hillittyyn tapaan jäljestää verijälkeä. Ensin tuli takaisin ilman kania, mutta lyhyt kilpajuoksu kanille päin Lumon kanssa sai sen palaamaan jäljen päähän ja tuomaan jänösen. Nyt pitäisi variksella ja dameilla tehdä tätä ja pian jo niinkin, ettei se näe jäljen tekoa. Ja olla tarkkana siitä, että se tässäkin rauhoittuu ennen lähtölupaa. Ja päästä pian tekemään myös kanilla. Ja mitäs vielä...

"onko pakko vielä kauanki olla paikallaan kuvattavana?"


Muita mietteitä

Ahkerasti olemme viimeaikoina harjoitelleet myös ns. nomeseuraamista. Koiran pitää siis kulkea vasemmalla sivulla, mutta löyhemmin kuin tokoseuraamisessa. Olisikohan sopiva etäisyys korkeintaan 1m ohjaajasta. Se ei saa haistella maata, eikä taukoamatta tuijottaa ohjaajaa, vaan katsella eteenpäin (jotta näkisi linnun putoamispaikan). Tällä tavalla taipumuskokeissakin olisi hyvä siirtyä suorituspaikalta toiselle. Nimenomaan "olisi" ...saa nähdä miten meidän käy. Lumolla kun on niin kiire töihin, että mieluummin sinkoilisi hihnassa. Ns. normaalitilanteissa ja lenkillä "tässä"-käsky kyllä toimii hihnassa ja vapaana. Tässäkin siis niitä kierroksia vaan alas ja hallintaa.

siskokset läträä yhdessä


Minulle tämä laji kokonaisuudessaan on ihan uusi ja sen takia haastavakin. Onneksi on ollut neuvojia - niin paljon on tullut uutta tietoa, että ominpäin tästä ei tulisi mitään. Tällä hetkellähän meidän tavoitteena on suorittaa taipumuskoe hyväksytysti ja saada Lumosta toimiva metsästyskoira. Toisaalta olen kyllä aika innostunut lajista, joten mikä ettei joskus ehkä voisi ajatella nome-kokeitakin. On niin mukavaa katsella koiraa sille rodunomaisessa työssä!

Treeniriistat mua kyllä edelleen ällöttää. Nykyään treeniliivin taskuissa kulkee vakiovarusteena käsidesiä, kertakäyttökumihanskoja ja kosteuspyyhkeitä. Sitäkin olen miettinyt, vaikuttaako tuo oma suhtautumiseni riistaan siihen, miten Lumo palauttaa. Jospa se huomaa, että teeskentelen iloista kun se tuo mulle iki-ihanaa, moneen kertaan pakastettua ja sulatettua variksenraatoa? Pakko on kuitenkin harjoitella, joten ehkä minustakin vielä tehdään raavas riistankäsittelijä.

Hurjasti on vielä töitä tehtävänä ja hiukan epäilyttää, kuinka valmiiksi ehditään tuo natiainen saada jos elokuun kokeeseen jo tähdätään. Toisaalta Lumolla moni juttu on kuitenkin vain itseluottamuksesta tai rauhoittumisesta kiinni. Kun erilaiset tilanteet ja tehtävät tulevat tutummaksi, niin eiköhän itseluottamuskin nouse ja kierrokset laske kun kaikki ei ole enää niin jännää. Se on sitten taas eri asia, miten itsevarma tai rauhallinen tämä koiranohjaaja tulee kokeessa olemaan...


Näin Lumo-painotteisen päivityksen jälkeen vielä muutama yksityiskuva Kiirasta, jottei se jäisi aivan vaille julkisuutta.



valmiusasemissa pallonhakuun


Kirpun hyvä uintityyli häntä pinnalla :)