torstai 16. kesäkuuta 2016

Tollerileiri 2016

Niin vain keksi eräät hullut tollerinomistajat, että lähdetäänpä käymään viikonloppureissu Tollerileirillä Himoksella. Ja hulluuttahan siinä oli se, että asuinpaikka on Rovaniemi. Nooh, muutama kilometri sinne tänne, mutta leirille oli päästävä!

Neiti Kesäheinä Himoksella

Leiriä ennen reissuauto vietti vielä tiistain ja keskiviikon korjaamolla. Kuntoon tuli, ja pe-aamuna päästiin lähtemään. Kyydissä kolme ihmistä ja kaksi tolleria. Tai no, ensimmäiset 20 min kyydissä oli myös eräs espanjanvesikoira, mutta se jätettiin hoitoon Koirakoti Koijariin. Ensimmäistä kertaa yhdeksän ja puolen vuoden aikana kävi niin, että Kiiralle ei löytynyt tuttua hoitajaa. Piti turvautua koirahoitolaan ja Koijarista olin kuullut paljon hyvää. Voin kyllä suositella! Kiira pärjäsi siellä tosi hyvin ja oli käyttäytynyt mukavasti. :)

Leirillä majoituimme mökissä kuuden ihmisen ja neljän tollerin voimin. Lumo ja kolme urospentua iältään 6 kk ja 2x 10 kk. Meidän viittä vaille 3-vuotias neiti olisi mennyt kyllä ihan pennusta sekin. Lumo rakastaa pentuja ja niiden kanssa leikkimistä.


Olin ilmoittautunut Lumon kanssa VEPE-koulutusryhmään. Leirillä oli koulutuksia eri lajeista laidasta laitaan, mutta valitsin sellaisen josta ulkopuolista koulutusta on harvemmin saatavilla. Halusin myös tehokkaan startin meidän VEPE-treenailulle, kun ollaan vasta ihan alkeissa eikä tälle kesälle oltu koko lajia vielä aloitettu. Ja tehokas startti saatiin! Koulutus oli todella hyvä ja ilmapiiri mukavan rento.

kuva: Janne Penttinen

Treenejä oli lauantaina kahdessa pätkässä ja sunnuntaina vielä yksi sessio. Sunnuntaina alueella oli myös triathlonin SM-kisat, jotka tekivät treenirannasta aika haasteellisen: kilpailijat uivat juuri VEPE-rannan kohdalla, toki melko kaukana, ja heidän juoksuratansa kulki heti treenaajien takana pyörätiellä. Onneksi koiria kiinnosti enemmän vepeilyt, eikä ketään tollereista nähty triathlonin SM-mitalisijoilla.

kuva: Janne Penttinen

Lumo oli ennen leiriä kokeillut VEPEä kerran viime kesänä. Jotain sen päässä oli hautunut talven aikana, sillä se oli heti aivan täysillä syttynyt tähän hommaan. Veneestä hyppy sujuin niin suvereenisti, että tehtiin jo täydestä matkasta. Veneen ja hukkuvan noudoista epäilin etukäteen, että riittääköhän sillä sinnikkyys kun on painoa vedettävänä. Yllätyin tosi positiivisesti, kun Lumo sitten suorastaan syöksyi noutoihin ja älyttömällä sinnikkyydellä veti sekä venettä että hukkuvaa jo täysin itse ja melko pitkältä matkaltakin. Huippua! Vienti oli ainoa jossa oli hiukan kynnystä ylitettävänä, nimittäin maalla ja kahluusyvyydessä Lumo teki sitä hienosti, mutta uimasyvyyteen ei aluksi meinannut lähteä viemään. Pienin askelin etenemällä saatiin se kuitenkin onnistumaan ja ekan kerran uskallettuaan se ei epäröinyt seuraavalla kerralla yhtään. Taidettiin Lumon kanssa molemmat nyt innostua tästä lajista todella!

Leirillä nähtiin myös Lumon siskoa Stellaa. Ihana pieni ja pippurinen tapaus oli hän. :) Kovasti kuulosti siskoksien luonteissa olevan samoja piirteitä, kun niistä juteltiin. Samaa oli ulkonäössäkin, mutta Lumo näytti pienen ja siron Stellan rinnalla isolta korstolta. :D Oli kyllä mukava nähdä, terkut Stellan omistajille!



Viikonloppu kului nopeasti ja sunnuntain koulutusten ja mökin siivoamisen jälkeen oli aika lähteä taas kotimatkamaratonille. Jottei liian nopeasti olisi kotiin päästy, niin käytiin matkanvarrella vielä pieni kyläilyreissu. Perillä Rovaniemellä oltiin kuitenkin saman vuorokauden puolella, noin klo 23.50. Rankka reissu, mutta tyytyväisiä oltiin koko seurue että lähdettiin. Kivaa oli!

tiistai 7. kesäkuuta 2016

MEJÄ-koeuran avaus

Viime viikonloppuna porhalsin Lumon kanssa kaksisteen ensimmäiseen mejä-kokeeseemme Siikalatvaan. Tai no, minulle koe oli elämäni toinen, kun onhan me Kiiran kanssa käyty yhdessä kokeessa vajaat kolme vuotta sitten. 

Yövyin Lumon kanssa koepaikalla, joka oli mukava leirikeskus järven rannalla. Lauantain jäljentekoon sain pariksi kokeneen konkarin, jolta sain kullanarvoisia vinkkejä. Teimme yhden AVO- ja yhden VOI-jäljen, joista minä opastin AVO-jäljen sunnuntaina. Jäljenteko ja opastus sujuivat kaikkinensa todella hyvin! Suunnistamisessa yllätin itsenikin, se meni niin nappiin, jee!

Lumolle arpoutui lopulta lohkon viimeinen jälki. Rassukan viikonloppu oli siis kovin odottelupainotteinen ennen omaa suoritusta. Minulla oli luottavainen olo suorituksestamme etukäteen. Treenijälkiä on tälle vuodelle tehty kolme, ja kaikilla Lumo on tehnyt tosi hyvää työtä. Eläinten kanssa yllätyksiä kuitenkin voi aina sattua, ja niin kävi nyt. Lumo oli jäljellä heti alusta asti todella varovainen ja epävarma. Se eteni hidastellen ja pysähdellen, välillä vilkaisi taakse minua kuin tukea hakeakseen. Normaali innokkuus, vauhdikkuus ja sinnikkyys olivat hukassa. Eka suora pysyttiin jäljellä, mutta toisella suoralla alkoi hukkaa tulla niin, että lopulta tuomari totesi, että valitettavasti keskeytetään. Tuloksena siis AVO0.

Jokainen sai sentään kannustusmitalin. :)

Tietysti olen nyt spekuloinut mahdollisia syitä epävarmuuteen. Voihan olla, että koira oli hämmentynyt koetilanteesta, joka oli tässä lajissa ensimmäinen. Tai sitten väsynyt reissaamisesta ja siksi epävarma. Jäljen varrelta löytyi myös karhun jätöksiä, joten olisiko se voinut karhun hajua jänskättää? Oli mikä oli, me suunnataan seuraaviin kokeisiin ja luotetaan siihen, että kokemus tuo varmuutta!

Hieman muuten pelotti lähteä yksin purkamaan opastamaani jälkeä sen jälkeen, kun juuri oli löytynyt noita karhun jätöksiä Lumon jäljeltä. Siinä puolijuoksun kanssa piilomerkkejä kerätessäni perustelin itselle, että kuntoilun kannaltahan minä täällä juoksen risukossa. :D Leirikeskuksella naureskelin jälkiparilleni pelkoani, ja hänellä, kokeneella konkarilla oli tähänkin vinkki: jos pelottaa purkujäljellä, niin pitää laulaa koko matka kovaan ääneen Aikuista naista. Tiedänpä senkin ensi kerralla!