Tollerileiri 2016

Niin vain keksi eräät hullut tollerinomistajat, että lähdetäänpä käymään viikonloppureissu Tollerileirillä Himoksella. Ja hulluuttahan siinä oli se, että asuinpaikka on Rovaniemi. Nooh, muutama kilometri sinne tänne, mutta leirille oli päästävä!

Neiti Kesäheinä Himoksella

Leiriä ennen reissuauto vietti vielä tiistain ja keskiviikon korjaamolla. Kuntoon tuli, ja pe-aamuna päästiin lähtemään. Kyydissä kolme ihmistä ja kaksi tolleria. Tai no, ensimmäiset 20 min kyydissä oli myös eräs espanjanvesikoira, mutta se jätettiin hoitoon Koirakoti Koijariin. Ensimmäistä kertaa yhdeksän ja puolen vuoden aikana kävi niin, että Kiiralle ei löytynyt tuttua hoitajaa. Piti turvautua koirahoitolaan ja Koijarista olin kuullut paljon hyvää. Voin kyllä suositella! Kiira pärjäsi siellä tosi hyvin ja oli käyttäytynyt mukavasti. :)

Leirillä majoituimme mökissä kuuden ihmisen ja neljän tollerin voimin. Lumo ja kolme urospentua iältään 6 kk ja 2x 10 kk. Meidän viittä vaille 3-vuotias neiti olisi mennyt kyllä ihan pennusta sekin. Lumo rakastaa pentuja ja niiden kanssa leikkimistä.

Olin ilmoittautunut Lumon kanssa VEPE-koulutusryhmään. Leirillä oli koulutuksia eri lajeista laidasta laitaan, mutta valitsin sellaisen josta ulkopuolista koulutusta on harvemmin saatavilla. Halusin myös tehokkaan startin meidän VEPE-treenailulle, kun ollaan vasta ihan alkeissa eikä tälle kesälle oltu koko lajia vielä aloitettu. Ja tehokas startti saatiin! Koulutus oli todella hyvä ja ilmapiiri mukavan rento.

kuva: Janne Penttinen

Treenejä oli lauantaina kahdessa pätkässä ja sunnuntaina vielä yksi sessio. Sunnuntaina alueella oli myös triathlonin SM-kisat, jotka tekivät treenirannasta aika haasteellisen: kilpailijat uivat juuri VEPE-rannan kohdalla, toki melko kaukana, ja heidän juoksuratansa kulki heti treenaajien takana pyörätiellä. Onneksi koiria kiinnosti enemmän vepeilyt, eikä ketään tollereista nähty triathlonin SM-mitalisijoilla.

kuva: Janne Penttinen

Lumo oli ennen leiriä kokeillut VEPEä kerran viime kesänä. Jotain sen päässä oli hautunut talven aikana, sillä se oli heti aivan täysillä syttynyt tähän hommaan. Veneestä hyppy sujuin niin suvereenisti, että tehtiin jo täydestä matkasta. Veneen ja hukkuvan noudoista epäilin etukäteen, että riittääköhän sillä sinnikkyys kun on painoa vedettävänä. Yllätyin tosi positiivisesti, kun Lumo sitten suorastaan syöksyi noutoihin ja älyttömällä sinnikkyydellä veti sekä venettä että hukkuvaa jo täysin itse ja melko pitkältä matkaltakin. Huippua! Vienti oli ainoa jossa oli hiukan kynnystä ylitettävänä, nimittäin maalla ja kahluusyvyydessä Lumo teki sitä hienosti, mutta uimasyvyyteen ei aluksi meinannut lähteä viemään. Pienin askelin etenemällä saatiin se kuitenkin onnistumaan ja ekan kerran uskallettuaan se ei epäröinyt seuraavalla kerralla yhtään. Taidettiin Lumon kanssa molemmat nyt innostua tästä lajista todella!

Leirillä nähtiin myös Lumon siskoa Stellaa. Ihana pieni ja pippurinen tapaus oli hän. :) Kovasti kuulosti siskoksien luonteissa olevan samoja piirteitä, kun niistä juteltiin. Samaa oli ulkonäössäkin, mutta Lumo näytti pienen ja siron Stellan rinnalla isolta korstolta. :D Oli kyllä mukava nähdä, terkut Stellan omistajille!

Viikonloppu kului nopeasti ja sunnuntain koulutusten ja mökin siivoamisen jälkeen oli aika lähteä taas kotimatkamaratonille. Jottei liian nopeasti olisi kotiin päästy, niin käytiin matkanvarrella vielä pieni kyläilyreissu. Perillä Rovaniemellä oltiin kuitenkin saman vuorokauden puolella, noin klo 23.50. Rankka reissu, mutta tyytyväisiä oltiin koko seurue että lähdettiin. Kivaa oli!

Kevään puuhat

Lumo toipui sterilointileikkauksesta todella hyvin ja on jo pidemmän aikaa saanut elää ihan normaalielämää. Mitään negatiivisia sivuvaikutuksia leikkauksesta en ole ainakaan vielä havainnut. Meneillään ollut karvanlähtöaika hiipui leikkauksen jälkeen ja turkki on alkanut vahvistua. Lumo on saanut myös vihdoin vähän lihaa luiden ympärille, siitä olen hyvin tyytyväinen. Tässä ollaan kyllä ruokaakin sille vaihdettu, että minkä verran lie on se vaikuttanut myös. Positiivisia muutoksia joka tapauksessa. Leikkauksen jälkeen Lumo on ruvennut taas piiiiitkän tauon jälkeen onnistumaan leikkiinkutsuyrityksissään Kiiraa kohtaan. Jännä juttu. Koirien leikkiä on kyllä niin kiehtovaa seurata. :)

Kiira laatuaikalenkillä ilta-auringossa pääsiäisen aikoihin. Kirppu nautti kun pääsi minun kanssa kahdestaan lenkeille Lumon ollessa vielä leikkaustoipilaana.

 Treeneissä on Lumperon kanssa käyty aina kun on vain päästy. Talvikausi taitaa vihdoin olla ohi, ja treeniryhmät siirtyvät ulkokentille. Hyvissä ryhmissä on saatu Lumon kanssa talven ajan treenailla tokoa ja rally-tokoa, mutta meillä kun tuo halli ei ole ihan naapurissa niin sinne kulkeminen ehti jo tuntua puuduttavalta. Kiva siis, että päästään kesäkentille lyhyemmän matkan päähän kesäkaudeksi jatkamaan harrastuksia. 

mökkireissulla pilkkihommissa

 Rally-tokoa ei jatketa ryhmässä, vaan tavoitteena on käydä kisailemassa RTK1-koulutustunnukseen asti ja miettiä sitten innostaako lajia jatkaa. Kisavalmiita ollaan kyllä, kunhan taas itse selviän jännittämisen kanssa. Lumolla on melko hyvin hallussa jo avoimen luokankin kyltit, paitsi "houkutus" on meidän murheenkryyni. Pöhkö koira ei voi ymmärtää, miksi vaikkapa karvadami tai tennispallo on jätetty maahan, ellei hänen saalistettavakseen jättimäisen saalistusloikan kera, toki sen jälkeen kun on yrittänyt kaikin voimin keskittyä seuraamiseen ja näyttänyt siltä ettei kerta kaikkiaan pysy kasassa kun tietää niiden saaliiden olevan ihan siinä lähellä. Ja omistaja ei tiedä itkeäkö vaiko nauraa.

Tokoa jatketaan uudessa ryhmässä, kesän tavoitteena kisavalmius avoimeen luokkaan. Aika hyvällä mallilla ollaan jo, mutta muutama juttu vielä tökkii. Ruutu on se vaikein, siinä suorituksessa on jotenkin niin monta sellaista palaa, jotka eivät kuulu ihan meidän tämänhetkisiin vahvuuksiin. Tokoon mulla on nyt kova motivaatio ja sellainen tahtotila, että tahdon meidän pääsevän lajissa eteen päin. 

Ainiin, ja onhan Lumo päässyt nomeakin hiukan treenaamaan. Meillä oli tolleriporukan nomepäivä, johon osallistui jopa 9 tolleria omistajineen. Kivaa oli! Isäntä hoiti Lumon kanssa treenaamisen, minä keskityin vain katselemaan heidän hyvää työskentelyään. Huomenna jatketaan tolleriporukan teematreenejä, lajina tällä kertaa toko.

Tuumaustauko

Meillä vietetään pientä pakollista tuumaustaukoa treenailuista. Lumo kävi sterilointileikkauksessa vajaat kaksi viikkoa sitten. Samalla korjattiin se sen pieni napatyrä, joka siis on ollut ihan harmiton. Eläinlääkäri suositteli, että korjataan se nyt kun sitä seutua muutenkin ronkitaan. Eipähän tarvitse sitten tehdä uutta operaatiota, jos tyrä olisi joskus ruvennut vaivaamaan. Kuulemma iäkkäillä koirilla vatsalihasten löystyminen voi joskus johtaa napatyrän oireiluihin. Lumon leikkaushaava on siis napatyrän korjauksesta johtuen vähän pidempi kuin normaalisti sterilointileikkaushaava.

Raasuli nukkuu lääketokkuraa pois.

Leikkaus meni hyvin. Tokkurasta selvittyään Lumo ei ole omasta mielestään ollut yhtään sairas, saati sitten sairasloman tarpeessa. Nyt sitä vasta tajuaa, kuinka nopealiikkeinen ja pomppivainen koira Lumo onkaan, kun liikkumista on pitänyt yrittää rauhoittaa ja rajoittaa. Virtaa on selvästi kertynyt kun ei pääse irroittelemaan vapaana. Ollaan kyllä onnellisia kun saadaan tämä toipilasaika kunnialla ylitettyä!

Toimelias typykkä oli yöllä rimpuillut irti suojapaidasta. Tämän jälkeen se on aina kiinnitetty kaulurin pantaan, että pysyisi päällä.

Mitäs muuta meille sitten? Kevättä kohti mennään ja olo on kuin pimeästä luolasta valoon kömpineellä otuksella, joka hieroo silmiään talvihorroksen jäljiltä. Ah, valoa! Alkuvuoden toko- ja rallytoko-treeneihin ollaan päästy aika huonosti kaikkien muiden menojen ja omien sairasteluiden takia. Itse kävin kuitenkin koulutettavana treenihallilla ilman koiraa pari viikonloppua, nimittäin arkitottelevaisuuden koulutusohjaajakurssilla. Mielenkiintoinen kurssi, jolta sai taas uutta ajateltavaa. Kesäkaudelle onkin sitten tiedossa omien treenien lisäksi muiden kouluttamista.

Kovasti odotellaan kesää, mutta hetkonen taitaa mennä ennen kuin nämä kinokset sulavat. Siihen asti pyritään nauttimaan talven suomista mahdollisuuksista, kuten Kiira tässä näyttää:

Uutta vuotta!

Niin on taas kerran joulut ja vuodenvaihteet lusittu. Mukava ja rentouttava joululoma oli minulla ainakin. Koirilla sen sijaan pientä sairastelua: Lumo poti muutaman päivän kennelyskää ja Kiira on joutunut hengailemaan kaulurin kanssa parin tulehtuneen finninsä takia. Ei siis onneksi kuitenkaan mitään maatakaatavaa.

Pitäisikö nyt sitten kirjoittaa perinteisesti koontia viime vuodesta? Noh, jospa lyhyesti. 

Lumo harrasti vuonna 2015 useampaa lajia. Erityisen onnellinen olen taippareiden läpäisystä sekä tokokisoista saamastamme ALO1-tuloksesta. Mejäkoepaikkaa ei valitettavasti saatu, mutta mejää treenailtiin, kokeiltiin vesipelastusta ja aloitettiin rally-toko. Ainiin ja saihan se karvaton rimpula näyttelyistäkin ekat ERI:nsä. Syksyllä Lumpero kävi metsällä ja nautti siitä täysillä. Virallisissa terveystutkimuksissakin Lumo ehti käymään, ja vaikkei tulokset ihan täysin priimaa kaikilta osin olleetkaan, niin ei niissä onneksi näkynyt mitään meidän elämään tai harrastuksiin vaikuttavaa häikkää. Allergiakutinatkin on pysyneet poissa ja Lumo on ollut iloinen ja helppo kaveri arjessa. 

Kiira jatkoi varhaiseläkettään virallisista harrastuksista, mutta treenaili vuoden aikana mejää ja silloin tällöin kotitokoa. Onnellinen olen siitä, että se on sekä fyysisesti että henkisesti (voiko koirasta niin sanoa? :D ) pysynyt meidän arkielämän menossa mukana. Tuolla fyysisellä puolella tarkoitan esimerkiksi sitä, että Kiiran mahakivut ovat pysyneet kurissa, vaikka uhkarohkeasti vaihdoimme hiukan edullisempaan ruokaan (ennen söi RC Anallergenic -nappulaa, nyt saman merkin Hypoallergenic). Pari päivää maha vaikutti hiukan kipeältä ruuanvaihdon yhteydessä, mutta asettui sitten. Henkisellä puolella tarkoitan, että Kiiran stressailut, epäluuloisuudet ja reagoinnit ovat pysyneet sillä tasolla, että kaikki arkielämän tilanteet on pystytty järjestelemään sujuviksi. Nyt vanhemmalla iällä Kiiran on ikään kuin vaikeampi hyväksyä uusia ihmisiä samalla tavalla kuin se nuorena teki, ja se aiheuttaa välillä haasteita. Nuorena Kiira muisti kaikki lyhyestikin tapaamansa ja hyväksymänsä ihmiset pitkänkin ajan päästä kohdatessaan heidät uudestaan. Nykyään näyttää siltä, kuin uudet ihmiset eivät enää jäisi niin hyvin mieleen, ja Kiira suhtautuisi heihin uudestaan kohdatessaan kuin outoihin, eli pääsääntöisesti epäluuloisesti. Liekö vanhuus alkaa jo hiljalleen painaa. Helpottaakseni sekä Kiiran että myös omaa stressiäni Kiira rajataan joissakin tilanteissa (esim. joidenkin vieraiden kyläillessä) toiseen huoneeseen, eikä sitä oteta mukaan sellaisille reissuille, joille koiran pystyisi ottamaan, mutta jotka olisivat Kiiralle luultavasti turhan stressaavia. On suuri onni, että tähän mennessä on tarvittaessa aina löytynyt luotettava ja Kiiralle tuttu hoitaja. Pääosin kuvailisin Kiirankin vuoden sujuneen hyvin.

Vuodelle 2016 toivon molemmille koirille terveyttä ja että meidän koira-arki sujuisi mukavasti ilman suurempia vastoinkäymisiä. Kiira jatkakoon eläkettään harrastusrintamalta, mutta Lumon suhteen olisi muutamia tavoitteenpoikasia. Tähtäimessä on vuoden aikana startata tokon AVO-luokassa ja käydä ensimmäiset startit rally-tokossa ja mejässä. Jos se keksisi turkin kasvattaa, niin voisin sen johonkin näyttelyynkin viedä. Lisäksi Lumon tavoitteena on treenailla kesällä vesipelastusta ja syksyllä saada uusia oppimiskokemuksia metsästysreissuilta. Eiköhän siinä ole tavoitetta riittämiin, ja jos jotain muuta vielä keksitään, niin se on sitten vaan plussaa!

Rally-tokotreenit ja syksyn viimeiset jäljestykset

Maanantain rally-tokotreenit on jääneet kirjaamatta, niistä siis ensin lyhyesti. Tehtiin kisapituista rataa, jossa ALO-luokan kylttejä. Tein Lumon kanssa radan kahdesti, ensin ilman hihnaa ja sitten hihnan kanssa. Kontaktitreenien hyöty näkyi taas, sillä yhteistyö radalla pelasi huippuhyvin. Tosin ihan aluksi Lumo teki sellaisen tempun, että kyykistyi pissalle heti lähtökyltillä....... Voi hitsi, kaikkea se keksii! Juoksujen tuloon liittyvää merkkailua taisi olla. Vedin koiran heti pois ja lähdin käyttämään ulkona, ja siellä pissasi kahdesti. Tulis ja menis ne juoksut jo! Noh, näiden toimituksien jälkeen treeniradat meni tosiaan hyvin. Vähän meinaa koira vielä sekoilla selän takaa tehtävässä täyskäännöksessä (vai mikä sen liikkeen nimi ikinä onkaan). Tarvii vain varmuutta tietääkseen mitä pitää tehdä. Tötsien pujottelussa meinaa seuraaminen välillä hiukan levitä, joten sitä pitää vähän hioa. Itse muistin olla tosi rauhallinen ja selkeä, ja vissiin hiljalleen alkaa kyltitkin tulla tutuksi kun nekin kaikki muistin radalla.

Tänään käytiin taas mejähommia treenailemassa. Eilen vedettyjä jälkiä pääsivät ajamaan Kiira, Lumo ja Iidan Mysli-kelpie. Kaikkien jäljet olivat aika lyhyitä. Lumolle olisi voinut pidemmänkin vetää, mutta kiireessä ei ehditty. Kiiran jäljelle tehtiin yksi kulma, Lumolle kaksi. Luultavasti nämä olivat nyt viimeiset jäljet tälle syksylle.

Kiiran jäljen alusta on lyhyt videonpätkä. Siinä tekee oikein hyvää työtä. Kulman jälkeen oli taas lähdössä seuraamaan joitain muita jälkiä (kuten teki viimeksi melkein koko treenijäljen ajan), mutta kun jämäkästi komensin että "jälki", niin palasi oikealle jäljelle takaisin. Ongelma ei siis ole siinä, etteikö se tietäisi missä oikea jälki menee. Jääräpäinen mummeli vissiin vaan haluaa mennä omia polkujaan, tässäkin asiassa. Veikkaan että ne on jänisten tai porojen hajuja jotka meinaa kiinnostaa enemmän. Jäljen päästä löytyi sorkan lisäksi taas lempilelu frisbee, josta oli mummukoira kyllä mielissään. 

Loppupalkaksi vähän loikkimista frisbeen perässä.

Lumolla jälleen häntä viuhtoi eestaas koko jäljen ajan, kun oli niin kivaa. Kävelin koko ajan niin, että hiukan hidastin koiraa. Ekalla kulmalla teki tarkastuspyörähdyksen kulman ympäri, hetken haki ja löysi jatkosuunnan. Toisella kulmalla hiukan oikaisi, eikä tainnut kyllä merkata makausta oikein mitenkään. En oikein tiedä pitäisikö vahvempaa makausten merkkausta sen kanssa vahvistaa vai ei, ja jos, niin millä keinolla. Loppusuoralla haistoi ilmavainulla sorkan jo kaukaa ja painatti sitä kohti vähän sivussa jäljestä. Selvästi pikkuneiti on syttynyt tähän lajiin, jee!

Vielä ehtii jäljestää

Kesällä jossain välissä kerroin meidän aktiivisista mejä-treenailuista. Into ja aktiivisuus lopahti hetkeksi, kun en onnistunut saamaan koepaikkaa kuluneelle kesälle. Nyt syksyn saavuttua herättiin taas tekemään jälkiä, kun vielä ehtii ennen lumen tuloa. Eilen käytiin vetämässä ja tänään ajamassa jäljet Kiiralle, Lumolle sekä Iidan Mysli-kelpielle. Kaikille tehtiin sellaiset aika lyhyet itseluottamuksenvahvistusjäljet. Jokaisen jäljessä oli vain yksi kulma, jolla makaus. Kun kerran oli niin lyhyet jäljet, niin päätettiin videoida suoritukset kokonaan.

Lumo oli ihan fiiliksissä. Minun mielestä eteni sopivalla vauhdilla. Kulmassa ajautui jotenkin vähän ohi ja teki lenkin jäljen sivussa. Koko ajan silti etsi jälkeä ja löysikin sille takaisin. Hieman autoin parissa kohdassa pysähtymällä, ettei päässyt ajautumaan liian kauaksi jäljestä. Mitään sanallisia apuja tai käsimerkkejä tms. en antanut aloituksen jälkeen koko jäljellä. Lumo palkkautui kovasti sorkan löytymisestä, ja vielä extrana oli sorkan ja sammalen alle piilotettu rasia, jossa ruokapalkka. Lopuksi kokeilin saada Lumon kantamaan sorkkaa, mutta oli se niin painava että vähän oli hankalaa. :D

Olipas iso ja vaikea kantaa!

Kiiran jäljellä meni ilmeisesti paljon joitakin muita hajuja, sillä se ei meinannut pysyä jäljellä. Välillä oli ihan kivoja (lyhyitä) pätkiä, mutta herpaantui helposti ja loikki ihan vääriin suuntiin. Mikä lie nenää vei, sillä tämän kesän aiemmat jäljet se on mennyt päättäväisenä jälkitarkasti. Ensin en edes meinannut viitsiä laittaa Kiiran videota tänne, mutta mitäpä sitä turhia kaunistelemaan. Eiköhän niitä huonoja päiviä ole kaikilla. Koitetaan saada videolle Kiiralta parempaa työskentelyä toisella kertaa. Kiiraa sorkka ei niin hirveästi motivoi, joten sorkan alle oli piilotettu Kiiran lempilelu frisbee. Siitä kyllä sitten palkkaantui, joten käytetään sitä toistekin tähän.

Kaipaisin kyllä kovasti kokeneempien vinkkejä mejä-treenailuihin. Niin että hei, jos tätä sattuu lukemaan joku vähän kokeneempi (meihin verrattuna siihen ei paljoa tarvita) mejäilijä, niin ei muuta kuin omaa tietoutta ammentamaan vaikkapa tuohon alle kommenttiboksiin! ;-D

Terveydeksi!

On taas aika päivittää tänne meidän koirien tilannetta terveysasioiden suhteen. Aiemmista terveystilannepostauksista on ollut helppo tarkistaa asioita jälkeen päin, joten pidetään yllä tätä tapaa näistä jutuista tänne kirjoitella.

Kuvituskuvina kesän ajalta kertyneitä otoksia sieltä täältä.

Kiiran maha on ollut nyt noin vuoden kohtalaisen rauhallisena. Se syö (jäätävän kallista) Royal Canin anallergenic -nappulaa ja säännöllisesti sekaan vähän raakalihoja, ei kuitenkaan joka aterialla. Ruokavalio on ollut pakko pitää todella tasaisena ja muuttumattomana. Selvästi sillä jokin ruoka-aineallergia on, sillä vähän aikaa sitten kokeilin jotakin ihan perus eläinkaupan nappulaa lisätä vähitellen allergiaruuan sekaan ja Kiiran tassunpohjat alkoivat parissa päivässä tulehtua. 

Allergiaruuassa ei ole oikein mitään, proteiinitkin on jostain ihme höyhenistä tehty. Vähän tuntuu, että karvanlaatu on tuon ruuan myötä hiukan heikennyt. Mieluummin syöttäisin vaikka täysin raakaruokaa Kiirallekin, mutten uskalla alkaa fiksaamaan ruokavaliota. Pelottaa, että mahakipuiluoireet taas pahenevat. Nykyään sillä on ollut (näkyvää) mahakipuilua silloin tällöin hetkittäin, ja ne on menneet ohi nopeasti zitac-happosalpaajalääkkeen puolikkaalla. 

Kipuilu tuntuu olevan ikään kuin jotain stressiperäistä närästystä. Keväällähän Kiiran maha tuli kipeäksi sen jälkeen, kun se oli ollut mukana tokotreeneissä (hermoili vierasta treeniporukkaa). Kotona ruokintatilanteita on pitänyt rauhoittaa, sillä joskus Kiira-raasu on vetänyt ruokaa henkeen hermoillessaan sitä, että Lumo on syötyään oman ruokansa tullut Kiiran viereen kärkkymään, milloin saisi tarkistaa Kiiran kupin (vaihtavat aina kuppeja syötyään omansa tyhjäksi). Ruuan "väärään kurkkuun menemisestä" on aiheutunut mahakipuilua. Toisaalta, ei sen maha aina tule kipeäksi stressitilanteista. Onneksi.

Lumon terveysasioista ajankohtaisin on se, että pikkuneiti kävi jokin aika sitten virallisissa terveystutkimuksissa. Kyynärät ja polvet olivat kummatkin 0/0, lonkat C/B. Selkätuloksina VA0, SP0 ja LTV1.

Lumon sisaruksista kaikilla on tähän mennessä lonkat olleet A/A-paria, joten Lumon lonkkatulos vähän yllätti. En oikein vieläkään tiedä, miten tuohon suhtautua. Toisaalta ei pitäisi olla mitään meidän elämään vaikuttavaa ongelmaa tuossa C-lonkassa, mutta vähänhän se silti huolettaa. Samoin tuota selän LTV1-tulosta ensin säikähdin, mutta hetken googlailtuani sain selville, että nykytutkimuksen valossa sen ei pitäisi aiheuttaa oireita.

Täytyy olla onnellinen, ettei kuvista löytynyt mitään pahempaa! Vaikka noiden tulosten pitäisi olla sinänsä harmittomia, eivätkä aiheuta rajoituksia meidän harrastuksiin, niin luultavasti tulen kuitenkin vähän huolta kantamaan ja tarkkailemaan Lumon liikkeitä tarkemmin. Onneksi meidän harrastusrepertuaariin ei kuulu agility, sillä se on ehkä ainoa laji jonka suhteen olisi jouduttu miettimään, uskaltaako jatkaa vai ei. Lumo kuitenkin olisi agilityssä pienikokoinen maxi.

Kutinat on Lumolla pysyneet aisoissa raakaruualla. Ei se ihan täysin kutinaton ole, mutta ei kyllä tarvitse mitään lääkitystäkään. Raapiminen ja hankaaminen on ihan satunnaista ja toooosi pientä vuodentakaiseen verrattuna. Silloin se oli jatkuvaa, voimakasta, pakonomaista ja kutina selvästi häiritsi koiraa lähes koko ajan. Toivottavasti hyvä tilanne jatkuu. Tosin nyt selvitellään sitten, miten saataisiin vältettyä Lumolla ajoittain ilmenevä närästys. Googlettelu kertoi, että närästystä voi aiheuttaa melkein mikä vaan ruuassa. Yksi epäilys on Lumon kohdalla runsas rasvan määrä. Se on nimittäin saanut aika paljon erilaisia rasvoja ja öljyjä ihon kuntoa parantamaan ja jotta vähän lihoisi. Täytyy jatkaa selvittelyjä tämän suhteen...

Mökillä metsällä

Ihana oli käydä taas mökillä. Kelit oli kohdillaan ja puut alkaa olla jo nätisti ruskassa.

Ohjelmassa oli lintu- ja jänisjahtia. Minä kuljin mukana koiranohjaajana kun kanalintuja etsittiin Lumon kanssa. Lintuja nähtiin muutama, mutta ovelasti karkasivat aina tiheän puuston taakaa kauemmas. Oli kuitenkin kiva huomata, että Lumo selvästi tiesi mitä ollaan etsimässä. Huomattiin kyllä myös, että tositilanteet kuumuttavat sitä niin paljon, ettei meinaa malttaa noissa tilanteissa totella luoksetulokäskyä. Nyt siis pillillä luoksetulot ja pysäytykset tehotreeniin! Oikeastaan pitää olla ihan tyytyväinen että lintuja ei tippunut, niin koira ei ainakaan saanut karkailusta noutoa palkaksi.

Tyhjin käsin ei kotiin tarvinnut lähteä, vaikkei lintuja tullutkaan. Porukassamme oli mukana tomera jäniskoira, jonka ajosta isäntä ampui jäniksen. Taisi innostua hommasta, kun heti se täällä jo haaveilee omasta jäniskoirasta... Huhhuh, kyllä kaksi koiraa riittää tähän talouteen nyt. Sitä paitsi Kiira on aika kiihkona jäniksiin, joten olisi hauska joskus kokeilla kauanko se jaksaisi ajella jos ihan luvan kanssa saisi jahdata. :D

Kiira oli reissussa mukana seuraneitinä. Se odotteli mökillä kun kuljettiin metsällä, mutta pääsi muuten sitten uimaan ja juoksemaan ulkona. Tiesin jo etukäteen, että se stressaisi vieraiden (ihminen ja koira) takia aika kovasti, ja alkuun stressasikin (mm. ekana yönä piti meitä hereillä ihan kiitettävän raivostuttavalla vinkunalla). Hiljalleen kuitenkin tottui tilanteeseen. Kiira oli siis koko ajan eri tilassa kuin mukana ollut sille vieras koira. Toisaalta hyvä että Kirppu sai taas kokemuksen siitä, ettei mitään kamalaa tapahtunut. Toisaalta tiedän, ettei se ikinä tule oppimaan stressaamattomaksi, joten en mielelläni sitä usein vie kovin stressaaviin tilanteisiin. Se ei niistä nauti, ja varmasti vie stressiherkältä koiralta hetken aikaa palautua hermoilusta. Onneksi on useimmiten mahdollista järjestää sen elämästä suht tasaista ja yllätyksetöntä, niin pysyy rouvan mieli levollisena. :)