Tollerileiri 2016

Niin vain keksi eräät hullut tollerinomistajat, että lähdetäänpä käymään viikonloppureissu Tollerileirillä Himoksella. Ja hulluuttahan siinä oli se, että asuinpaikka on Rovaniemi. Nooh, muutama kilometri sinne tänne, mutta leirille oli päästävä!

Neiti Kesäheinä Himoksella

Leiriä ennen reissuauto vietti vielä tiistain ja keskiviikon korjaamolla. Kuntoon tuli, ja pe-aamuna päästiin lähtemään. Kyydissä kolme ihmistä ja kaksi tolleria. Tai no, ensimmäiset 20 min kyydissä oli myös eräs espanjanvesikoira, mutta se jätettiin hoitoon Koirakoti Koijariin. Ensimmäistä kertaa yhdeksän ja puolen vuoden aikana kävi niin, että Kiiralle ei löytynyt tuttua hoitajaa. Piti turvautua koirahoitolaan ja Koijarista olin kuullut paljon hyvää. Voin kyllä suositella! Kiira pärjäsi siellä tosi hyvin ja oli käyttäytynyt mukavasti. :)

Leirillä majoituimme mökissä kuuden ihmisen ja neljän tollerin voimin. Lumo ja kolme urospentua iältään 6 kk ja 2x 10 kk. Meidän viittä vaille 3-vuotias neiti olisi mennyt kyllä ihan pennusta sekin. Lumo rakastaa pentuja ja niiden kanssa leikkimistä.

Olin ilmoittautunut Lumon kanssa VEPE-koulutusryhmään. Leirillä oli koulutuksia eri lajeista laidasta laitaan, mutta valitsin sellaisen josta ulkopuolista koulutusta on harvemmin saatavilla. Halusin myös tehokkaan startin meidän VEPE-treenailulle, kun ollaan vasta ihan alkeissa eikä tälle kesälle oltu koko lajia vielä aloitettu. Ja tehokas startti saatiin! Koulutus oli todella hyvä ja ilmapiiri mukavan rento.

kuva: Janne Penttinen

Treenejä oli lauantaina kahdessa pätkässä ja sunnuntaina vielä yksi sessio. Sunnuntaina alueella oli myös triathlonin SM-kisat, jotka tekivät treenirannasta aika haasteellisen: kilpailijat uivat juuri VEPE-rannan kohdalla, toki melko kaukana, ja heidän juoksuratansa kulki heti treenaajien takana pyörätiellä. Onneksi koiria kiinnosti enemmän vepeilyt, eikä ketään tollereista nähty triathlonin SM-mitalisijoilla.

kuva: Janne Penttinen

Lumo oli ennen leiriä kokeillut VEPEä kerran viime kesänä. Jotain sen päässä oli hautunut talven aikana, sillä se oli heti aivan täysillä syttynyt tähän hommaan. Veneestä hyppy sujuin niin suvereenisti, että tehtiin jo täydestä matkasta. Veneen ja hukkuvan noudoista epäilin etukäteen, että riittääköhän sillä sinnikkyys kun on painoa vedettävänä. Yllätyin tosi positiivisesti, kun Lumo sitten suorastaan syöksyi noutoihin ja älyttömällä sinnikkyydellä veti sekä venettä että hukkuvaa jo täysin itse ja melko pitkältä matkaltakin. Huippua! Vienti oli ainoa jossa oli hiukan kynnystä ylitettävänä, nimittäin maalla ja kahluusyvyydessä Lumo teki sitä hienosti, mutta uimasyvyyteen ei aluksi meinannut lähteä viemään. Pienin askelin etenemällä saatiin se kuitenkin onnistumaan ja ekan kerran uskallettuaan se ei epäröinyt seuraavalla kerralla yhtään. Taidettiin Lumon kanssa molemmat nyt innostua tästä lajista todella!

Leirillä nähtiin myös Lumon siskoa Stellaa. Ihana pieni ja pippurinen tapaus oli hän. :) Kovasti kuulosti siskoksien luonteissa olevan samoja piirteitä, kun niistä juteltiin. Samaa oli ulkonäössäkin, mutta Lumo näytti pienen ja siron Stellan rinnalla isolta korstolta. :D Oli kyllä mukava nähdä, terkut Stellan omistajille!

Viikonloppu kului nopeasti ja sunnuntain koulutusten ja mökin siivoamisen jälkeen oli aika lähteä taas kotimatkamaratonille. Jottei liian nopeasti olisi kotiin päästy, niin käytiin matkanvarrella vielä pieni kyläilyreissu. Perillä Rovaniemellä oltiin kuitenkin saman vuorokauden puolella, noin klo 23.50. Rankka reissu, mutta tyytyväisiä oltiin koko seurue että lähdettiin. Kivaa oli!

MEJÄ-koeuran avaus

Viime viikonloppuna porhalsin Lumon kanssa kaksisteen ensimmäiseen mejä-kokeeseemme Siikalatvaan. Tai no, minulle koe oli elämäni toinen, kun onhan me Kiiran kanssa käyty yhdessä kokeessa vajaat kolme vuotta sitten. 

Yövyin Lumon kanssa koepaikalla, joka oli mukava leirikeskus järven rannalla. Lauantain jäljentekoon sain pariksi kokeneen konkarin, jolta sain kullanarvoisia vinkkejä. Teimme yhden AVO- ja yhden VOI-jäljen, joista minä opastin AVO-jäljen sunnuntaina. Jäljenteko ja opastus sujuivat kaikkinensa todella hyvin! Suunnistamisessa yllätin itsenikin, se meni niin nappiin, jee!

Lumolle arpoutui lopulta lohkon viimeinen jälki. Rassukan viikonloppu oli siis kovin odottelupainotteinen ennen omaa suoritusta. Minulla oli luottavainen olo suorituksestamme etukäteen. Treenijälkiä on tälle vuodelle tehty kolme, ja kaikilla Lumo on tehnyt tosi hyvää työtä. Eläinten kanssa yllätyksiä kuitenkin voi aina sattua, ja niin kävi nyt. Lumo oli jäljellä heti alusta asti todella varovainen ja epävarma. Se eteni hidastellen ja pysähdellen, välillä vilkaisi taakse minua kuin tukea hakeakseen. Normaali innokkuus, vauhdikkuus ja sinnikkyys olivat hukassa. Eka suora pysyttiin jäljellä, mutta toisella suoralla alkoi hukkaa tulla niin, että lopulta tuomari totesi, että valitettavasti keskeytetään. Tuloksena siis AVO0.

Jokainen sai sentään kannustusmitalin. :)

Tietysti olen nyt spekuloinut mahdollisia syitä epävarmuuteen. Voihan olla, että koira oli hämmentynyt koetilanteesta, joka oli tässä lajissa ensimmäinen. Tai sitten väsynyt reissaamisesta ja siksi epävarma. Jäljen varrelta löytyi myös karhun jätöksiä, joten olisiko se voinut karhun hajua jänskättää? Oli mikä oli, me suunnataan seuraaviin kokeisiin ja luotetaan siihen, että kokemus tuo varmuutta!

Hieman muuten pelotti lähteä yksin purkamaan opastamaani jälkeä sen jälkeen, kun juuri oli löytynyt noita karhun jätöksiä Lumon jäljeltä. Siinä puolijuoksun kanssa piilomerkkejä kerätessäni perustelin itselle, että kuntoilun kannaltahan minä täällä juoksen risukossa. :D Leirikeskuksella naureskelin jälkiparilleni pelkoani, ja hänellä, kokeneella konkarilla oli tähänkin vinkki: jos pelottaa purkujäljellä, niin pitää laulaa koko matka kovaan ääneen Aikuista naista. Tiedänpä senkin ensi kerralla!

Koiraihmisen kevätsesonki

Huh, miten paljon koiraharrastusjuttuja tähän toukokuuhun onkaan mahtunut ja lisää vielä piisaa. Taitaa olla meneillään sellainen kevätsesonki. Aika, jolloin koiraihmiset villiintyvät siitä, että ulkona tarkenee taas treenailla koirien kanssa.

Lumon tokotreeneissä on käyty ja siihen päälle vielä treenien vetämiset. Olen kyllä tykännyt kouluttaa nyt muitakin, vaikka oman lisänsä sekin on tuonut tähän kiireeseen. Lumon kanssa tokohommat junnaa nyt turhauttavasti paikoillaan kun ei ole ehditty hirveästi kotona treenailemaan. Onneksi kesällä on enemmän aikaa.

Viikko sitten käytiin tolleriporukalla mejäilemässä. Oli ihan hurjan mukavaa ja antoisaa, kiitos vielä järjestäjälle! Lumo pääsi ajamaan kaksi jälkeä. Ensimmäinen oli hyvin kuivaan ja tasaiseen maastoon edellisenä päivänä vedetty pidempi jälki kahdella kulmalla. Alkusuoralle lähtiessään Lumo vähän sähläsi ja kierteli jäljen ympärillä. Sitten sai jäljestä kiinni ja tosi hyvin meni loppuun asti. Maasto oli sellaista, että hajua oli varmasti melko vähän. Vuoden ensimmäiseksi jäljeksi oikein hyvä suoritus siis! Toinen jälki oli tuore, lyhyempi ja yhdellä kulmalla. Se meni ihan superisti, ei ongelmaa. Sorkankin otti lopussa suuhun ja toi mulle. Makaukset Lumo merkkaa tosi hätäisesti. Katsotaanko aletaanko sitä jotenkin työstämään kesän aikana. Mejä on kyllä niin Lumperon laji. Missään muualla sen häntä ei vihdo yhtä onnellisena. <3

Vajaa viikko sitten startattiin myös meidän ensimmäisissä rally-tokokisoissa. Minun piti olla talkoilemassa kisoissa koko päivä, mutta edellisenä päivänä podin vielä oksennustautia. Jätin talkoilut välistä ja päätin käydä vain oman startin jos vointi sallii. Aika heikko olo oli kyllä, mutta startattiin ja saatiin kokoon 83 pistettä, eli ALOHYV tulos. Kovin skarppia ei minun ohjaus ollut, joten olosuhteisiin nähden hyvin tyytyväinen saa olla. Lumo työskenteli innokkaasti hyvässä kontaktissa koko radan, paitsi viimeisenä kylttinä olleen pujottelun edestakaisin. Rassukka innostui merkit nähdessään, että "jes, tokon merkinkiertoa", ja kun hihna kiristyi eikä päässytkään kiertämään, niin hämmentyi ja rupesi haistelemaan maata. Ehkä skarpimpi ohjaaja olisi osannut ohjeistaa ja ennakoida vähän paremmin. :D

Tänään Lumo Pamela pääsi rentoutumaan RoiRexissä hieronnassa. Onpahan koira kunnossa kesän harrastuksiin, ja kun on se sterilointikin takana, niin siksikin hyvä käydä tsekkauksessa. Ei ollut mitään hälyyttävää, mutta joitakin kireyksiä löytyi. Niin olin arvellutkin, kun koira on tuollainen rämäpäisesti liikkuva kiituri. Parin viikon päästä käydään sitten vielä toinen kerta, niin näkee onko jumit pysyneet auki.

Toko- ja nometreenien antia

Pikapäivitys. Päässä pyörii tokotreeneistä sekä nomekoulutuksesta saadut vinkit, joten pakko koota ne tänne ennen kuin unohtuu.

Tokoa on treenattu viikon sisällä useampana päivänä eri porukoissa. Meidän kesäkauden viikoittainen ryhmäkin alkoi, ja tosi innolla odotan mitä kaikkea opitaan kesän aikana. Tässä muutamia vinkkejä ja ideoita, joita pitää muistaa treenata:

- jos koira ei keskity ja näyttää yrittävän ennakoida, anna joku ihan muu käsky, jotta oppisi olemaan kuulolla

- paikallaoloihin tehotreeniä siihen, ettei sivuille vilkuilu ala heti kun lähden

- paikallaoloissa takaisin perusteisiin: lyhyempää matkaa, takapalkka välillä, levollisuutta 

- älä hermostu virheistä tai painosta koiraa, koska se menee siitä vain levottomammaksi

- kapulalla pitotreeniä jotta suu rauhoittuisi -> ojenna kapula ja pidä koko ajan kiinni, niin lyhyitä pitoja että suu pysyy rauhassa tai kapula pois

- treeniä lelujen keskellä, koiran pakko oppia pinnistelemään keskittymistä

- ennen treenejä jotain pientä tekemistä kentällä tai sen sivussa ja vähän kentänkatseluaikaa koiralle, sekä enemmän taas palkkausta oma-aloitteisesta kontaktista

Tänään oltiin nomekoulutuksessa. Aika rennoin mielin menin, kun sen kummempia tavoitteita ei lajin suhteen ole. Sitä paitsi isäntä on aikonut ottaa nomehommista vastuun. Ei vaan päässyt kyseiseen koulutukseen niin minä menin Lumon kanssa. Tuli kyllä taas sellainen olo, että on tuo laji vaan haastavaa! Jotenkin minusta tulee aina nomea treenatessa tietyllä tapaa epävarma. Lajissa olen niin alkeissa, vaikka ne taipparit onkin läpäisty. On vaikeaa reagoida koiran tekemisiin kun oikein mikään ei tule "selkäytimestä" rutiinilla. Noh, vinkkejä isännälle treeneihin:

- koiran "alasajoa" = viretason laskemista, eli paljon istuskelua ja katselua, aina ei tehdä mitään, koiran voi laittaa odottamaan ja viskellä dameja ympäriinsä ja kerätä ne itse pois kun koira on rauhoittunut kunnolla oikeasti, ikinä ei treenata kiireessä

- pillipysäytyksessä koiran aina istuttava -> rauhoittaa

- yhteistyöllä "kuminauha", jonka pituutta venytettävä joskus askel tai pari kerrallaan (liittyen kaukana työskentelyyn ja kaukaa ohjattavuuteen, tämä tosi hyvää asiaa myös tokoon)

- itsenäiselle työskentelijälle paljon (lähes pelkästään) ohjaustreeniä, ei vapaata hakua liikaa

- jos koira vaihtaa damia, noudosta ei kehua vaan todetaan tylysti tyyliin "olipa surkea" (tuntui tehoavan Lumoon)

- luovutuksissa ei kiirettä ottaa damia pois, koira voi istua pidemmänkin aikaa dami suussa

- kakkosmarkkeerauksissa jos ekan noudon jälkeen kääntyy katsomaan jäljellä olevaa muistipaikkaa, päästä nopeasti (korjasin koiran asentoa sivulla ja se ajautui siksi aavistuksen sivuun)

Lumo oli nomekoulutuksessa vähän hämillään (niin kuin minäkin) kun tehtiin meille ihan uusia juttuja. Oli sellaista hölmöä värkkäämistä välillä. Pitkä nometauko näkyi meidän kummankin suorituksessa. Positiivinen yllätys oli kuitenkin se, kuinka hienosti Lumo jaksoi odottaa ja katsella vierestä muiden suoritusvuoroja rauhassa ja hiljaisesti. Ainoastaan pitkät markkeerausheitot ja niille juoksevat koirat saivat pikkutollerin hetkeksi sekaisin. Tämä taisi kuitenkin olla ensimmäinen kerta, kun tuolla tavalla ryhmässä oltiin nomea treenaamassa niin että koirat sai katsella toistensa tekemistä läheltä. 

Heh, hiukan ehkä huomaa noista kummankin lajin listoista, että paljon keskitytään nyt malttitreeneihin. Ja malttitreeniä taidetaan tarvita kumpikin, sekä minä että koira. Oma elämä on ollut viime aikoina tosi kiireistä, ja siksi en ehkä ole ollut mistään kovin kärsivällisimmästä päästä koiranohjaajanakaan. Aika herkästi on ruvennut turhauttamaan ja ärsyttämään. Pitää ruveta psyykkaamaan itseä aina ennen treenejä jonkinlaiseen zen-mielentilaan, niin ei Lumon kanssa kovin pahasti lietsottaisi enää toisiamme ylikierroksille. Se olkoon yksi kesän tavoitteista!

Kevään puuhat

Lumo toipui sterilointileikkauksesta todella hyvin ja on jo pidemmän aikaa saanut elää ihan normaalielämää. Mitään negatiivisia sivuvaikutuksia leikkauksesta en ole ainakaan vielä havainnut. Meneillään ollut karvanlähtöaika hiipui leikkauksen jälkeen ja turkki on alkanut vahvistua. Lumo on saanut myös vihdoin vähän lihaa luiden ympärille, siitä olen hyvin tyytyväinen. Tässä ollaan kyllä ruokaakin sille vaihdettu, että minkä verran lie on se vaikuttanut myös. Positiivisia muutoksia joka tapauksessa. Leikkauksen jälkeen Lumo on ruvennut taas piiiiitkän tauon jälkeen onnistumaan leikkiinkutsuyrityksissään Kiiraa kohtaan. Jännä juttu. Koirien leikkiä on kyllä niin kiehtovaa seurata. :)

Kiira laatuaikalenkillä ilta-auringossa pääsiäisen aikoihin. Kirppu nautti kun pääsi minun kanssa kahdestaan lenkeille Lumon ollessa vielä leikkaustoipilaana.

 Treeneissä on Lumperon kanssa käyty aina kun on vain päästy. Talvikausi taitaa vihdoin olla ohi, ja treeniryhmät siirtyvät ulkokentille. Hyvissä ryhmissä on saatu Lumon kanssa talven ajan treenailla tokoa ja rally-tokoa, mutta meillä kun tuo halli ei ole ihan naapurissa niin sinne kulkeminen ehti jo tuntua puuduttavalta. Kiva siis, että päästään kesäkentille lyhyemmän matkan päähän kesäkaudeksi jatkamaan harrastuksia. 

mökkireissulla pilkkihommissa

 Rally-tokoa ei jatketa ryhmässä, vaan tavoitteena on käydä kisailemassa RTK1-koulutustunnukseen asti ja miettiä sitten innostaako lajia jatkaa. Kisavalmiita ollaan kyllä, kunhan taas itse selviän jännittämisen kanssa. Lumolla on melko hyvin hallussa jo avoimen luokankin kyltit, paitsi "houkutus" on meidän murheenkryyni. Pöhkö koira ei voi ymmärtää, miksi vaikkapa karvadami tai tennispallo on jätetty maahan, ellei hänen saalistettavakseen jättimäisen saalistusloikan kera, toki sen jälkeen kun on yrittänyt kaikin voimin keskittyä seuraamiseen ja näyttänyt siltä ettei kerta kaikkiaan pysy kasassa kun tietää niiden saaliiden olevan ihan siinä lähellä. Ja omistaja ei tiedä itkeäkö vaiko nauraa.

Tokoa jatketaan uudessa ryhmässä, kesän tavoitteena kisavalmius avoimeen luokkaan. Aika hyvällä mallilla ollaan jo, mutta muutama juttu vielä tökkii. Ruutu on se vaikein, siinä suorituksessa on jotenkin niin monta sellaista palaa, jotka eivät kuulu ihan meidän tämänhetkisiin vahvuuksiin. Tokoon mulla on nyt kova motivaatio ja sellainen tahtotila, että tahdon meidän pääsevän lajissa eteen päin. 

Ainiin, ja onhan Lumo päässyt nomeakin hiukan treenaamaan. Meillä oli tolleriporukan nomepäivä, johon osallistui jopa 9 tolleria omistajineen. Kivaa oli! Isäntä hoiti Lumon kanssa treenaamisen, minä keskityin vain katselemaan heidän hyvää työskentelyään. Huomenna jatketaan tolleriporukan teematreenejä, lajina tällä kertaa toko.

Tuumaustauko

Meillä vietetään pientä pakollista tuumaustaukoa treenailuista. Lumo kävi sterilointileikkauksessa vajaat kaksi viikkoa sitten. Samalla korjattiin se sen pieni napatyrä, joka siis on ollut ihan harmiton. Eläinlääkäri suositteli, että korjataan se nyt kun sitä seutua muutenkin ronkitaan. Eipähän tarvitse sitten tehdä uutta operaatiota, jos tyrä olisi joskus ruvennut vaivaamaan. Kuulemma iäkkäillä koirilla vatsalihasten löystyminen voi joskus johtaa napatyrän oireiluihin. Lumon leikkaushaava on siis napatyrän korjauksesta johtuen vähän pidempi kuin normaalisti sterilointileikkaushaava.

Raasuli nukkuu lääketokkuraa pois.

Leikkaus meni hyvin. Tokkurasta selvittyään Lumo ei ole omasta mielestään ollut yhtään sairas, saati sitten sairasloman tarpeessa. Nyt sitä vasta tajuaa, kuinka nopealiikkeinen ja pomppivainen koira Lumo onkaan, kun liikkumista on pitänyt yrittää rauhoittaa ja rajoittaa. Virtaa on selvästi kertynyt kun ei pääse irroittelemaan vapaana. Ollaan kyllä onnellisia kun saadaan tämä toipilasaika kunnialla ylitettyä!

Toimelias typykkä oli yöllä rimpuillut irti suojapaidasta. Tämän jälkeen se on aina kiinnitetty kaulurin pantaan, että pysyisi päällä.

Mitäs muuta meille sitten? Kevättä kohti mennään ja olo on kuin pimeästä luolasta valoon kömpineellä otuksella, joka hieroo silmiään talvihorroksen jäljiltä. Ah, valoa! Alkuvuoden toko- ja rallytoko-treeneihin ollaan päästy aika huonosti kaikkien muiden menojen ja omien sairasteluiden takia. Itse kävin kuitenkin koulutettavana treenihallilla ilman koiraa pari viikonloppua, nimittäin arkitottelevaisuuden koulutusohjaajakurssilla. Mielenkiintoinen kurssi, jolta sai taas uutta ajateltavaa. Kesäkaudelle onkin sitten tiedossa omien treenien lisäksi muiden kouluttamista.

Kovasti odotellaan kesää, mutta hetkonen taitaa mennä ennen kuin nämä kinokset sulavat. Siihen asti pyritään nauttimaan talven suomista mahdollisuuksista, kuten Kiira tässä näyttää:

Uutta vuotta!

Niin on taas kerran joulut ja vuodenvaihteet lusittu. Mukava ja rentouttava joululoma oli minulla ainakin. Koirilla sen sijaan pientä sairastelua: Lumo poti muutaman päivän kennelyskää ja Kiira on joutunut hengailemaan kaulurin kanssa parin tulehtuneen finninsä takia. Ei siis onneksi kuitenkaan mitään maatakaatavaa.

Pitäisikö nyt sitten kirjoittaa perinteisesti koontia viime vuodesta? Noh, jospa lyhyesti. 

Lumo harrasti vuonna 2015 useampaa lajia. Erityisen onnellinen olen taippareiden läpäisystä sekä tokokisoista saamastamme ALO1-tuloksesta. Mejäkoepaikkaa ei valitettavasti saatu, mutta mejää treenailtiin, kokeiltiin vesipelastusta ja aloitettiin rally-toko. Ainiin ja saihan se karvaton rimpula näyttelyistäkin ekat ERI:nsä. Syksyllä Lumpero kävi metsällä ja nautti siitä täysillä. Virallisissa terveystutkimuksissakin Lumo ehti käymään, ja vaikkei tulokset ihan täysin priimaa kaikilta osin olleetkaan, niin ei niissä onneksi näkynyt mitään meidän elämään tai harrastuksiin vaikuttavaa häikkää. Allergiakutinatkin on pysyneet poissa ja Lumo on ollut iloinen ja helppo kaveri arjessa. 

Kiira jatkoi varhaiseläkettään virallisista harrastuksista, mutta treenaili vuoden aikana mejää ja silloin tällöin kotitokoa. Onnellinen olen siitä, että se on sekä fyysisesti että henkisesti (voiko koirasta niin sanoa? :D ) pysynyt meidän arkielämän menossa mukana. Tuolla fyysisellä puolella tarkoitan esimerkiksi sitä, että Kiiran mahakivut ovat pysyneet kurissa, vaikka uhkarohkeasti vaihdoimme hiukan edullisempaan ruokaan (ennen söi RC Anallergenic -nappulaa, nyt saman merkin Hypoallergenic). Pari päivää maha vaikutti hiukan kipeältä ruuanvaihdon yhteydessä, mutta asettui sitten. Henkisellä puolella tarkoitan, että Kiiran stressailut, epäluuloisuudet ja reagoinnit ovat pysyneet sillä tasolla, että kaikki arkielämän tilanteet on pystytty järjestelemään sujuviksi. Nyt vanhemmalla iällä Kiiran on ikään kuin vaikeampi hyväksyä uusia ihmisiä samalla tavalla kuin se nuorena teki, ja se aiheuttaa välillä haasteita. Nuorena Kiira muisti kaikki lyhyestikin tapaamansa ja hyväksymänsä ihmiset pitkänkin ajan päästä kohdatessaan heidät uudestaan. Nykyään näyttää siltä, kuin uudet ihmiset eivät enää jäisi niin hyvin mieleen, ja Kiira suhtautuisi heihin uudestaan kohdatessaan kuin outoihin, eli pääsääntöisesti epäluuloisesti. Liekö vanhuus alkaa jo hiljalleen painaa. Helpottaakseni sekä Kiiran että myös omaa stressiäni Kiira rajataan joissakin tilanteissa (esim. joidenkin vieraiden kyläillessä) toiseen huoneeseen, eikä sitä oteta mukaan sellaisille reissuille, joille koiran pystyisi ottamaan, mutta jotka olisivat Kiiralle luultavasti turhan stressaavia. On suuri onni, että tähän mennessä on tarvittaessa aina löytynyt luotettava ja Kiiralle tuttu hoitaja. Pääosin kuvailisin Kiirankin vuoden sujuneen hyvin.

Vuodelle 2016 toivon molemmille koirille terveyttä ja että meidän koira-arki sujuisi mukavasti ilman suurempia vastoinkäymisiä. Kiira jatkakoon eläkettään harrastusrintamalta, mutta Lumon suhteen olisi muutamia tavoitteenpoikasia. Tähtäimessä on vuoden aikana startata tokon AVO-luokassa ja käydä ensimmäiset startit rally-tokossa ja mejässä. Jos se keksisi turkin kasvattaa, niin voisin sen johonkin näyttelyynkin viedä. Lisäksi Lumon tavoitteena on treenailla kesällä vesipelastusta ja syksyllä saada uusia oppimiskokemuksia metsästysreissuilta. Eiköhän siinä ole tavoitetta riittämiin, ja jos jotain muuta vielä keksitään, niin se on sitten vaan plussaa!

Eka tokostartti

Blogi on niin sanotusti levähdellyt jonkin aikaa. Lumo piti juoksujen takia taukoa treeneistä, ja itse keskitin energiani uudessa työpaikassa aloittamiseen. Ei oikeastaan ole ollut siis mitään kummempaa kerrottavaa. 

Ennen kuin nyt.

Kävin nimittäin Lumon kanssa kahdestaan kisareissun kotopuolessa Oulussa. Nämä olivat ne meidän The Ekat Tokokisat, joihin olin kehittänyt itselleni hirveän kynnyksen ja jännityksen. Oli silti sellainen olo, että jo se on aikakin astua kynnyksen yli ja startata.

En edes muista, milloin olisin viimeksi jännittänyt niin kovasti kuin kisa-aamuna. Jännitys kyllä sitten laantui aika pian kun kisapaikalla ilmoittautumisen jälkeen hain Lumon halliin ja typykkä oli niin rentoreiskana uudessa paikassa.

Tässä listattuna etukäteisvalmistelut:

- hihnalenkki ennen kisapaikalle lähtöä

- kisapaikalla pissatukset ja koira hetkeksi halliin tutustelemaan

- koira autoon odottamaan

- hetki ennen oman luokan alkua vielä pissatukset ja halliin

- muutamia (ei monta) helppoja liikkeitä superherkkupalkalla -> lopetus kun tosi kivaa

- odottelua tekemättä mitään, kunnes juuri ennen omaa vuoroa taas pari helppoa juttua superherkkupalkalla

- mukavalla ja luottavaisella fiiliksellä kehään :)

Edellä oleva lista on ensi kertaa varten muistutuksena siitä, että nämä valmistelut olivat ihan toimivia. Meillä nimittäin meni tosi hyvin! Lumo oli juuri sopivassa vireessä ja teki kaiken niin hyvin kuin osasi. Uskomaton otus, kun kisatilanteet selkeästi jopa parantavat sen tekemisen tasoa.

Pisteet:

Seuraaminen 9. Kuulemma tosi nättiä seuraamista. Viimeinen perusasento oli vino. Huomaamattani pidin vasenta kättä vähän epäluonnollisesti (olisi voitu tulkita käsiavuksi koiralle), ja tästä tuomari käski pyrkiä eroon jatkossa.

Liikkeestä maahanmeno 10. Nopea maahanmeno oli.

Luoksetulo 10. Täysillä luo, eikä edes törmännyt kuten joskus meinaa tehdä.

Noutoesineen pitäminen 8½. Pistevähennykset minun omasta mokasta. Jäin liian kauas koiran eteen, joten kapulan antaminen ja ottaminen olivat jotenkin hätäisiä. Koiran olisi pitänyt saada paremmin rauhassa itse ottaa ja luovuttaa kapula.

Kauko-ohjaus 7½. Istumaannousussa pompahti eteenpäin aika paljon. Tämä on ollut treeneissä uusi ongelma, joka on tullut välimatkan kasvattamisen myötä. Tyytyväinen olen silti, sillä aiemmin ongelmana oli se, että Lumo jäi maahan vain jumittamaan.

Estehyppy 10. Tämän jälkeen kehuin koiraa että "loistava", ja tuomarikin totesi että "se oli loistava". :)

Paikkamakuu 9½. Hassusti paikallaolo tehtiin viimeisenä liikkeenä, mikä oli kyllä toisaalta ihan hyvä. Oli koirat saaneet purkaa ensin höyryjä yksilöliikkeissä. Lumo pari kertaa vilkuili ympärilleen ja lötsähti vähän toiselle lonkalleen. Lumon mittakaavassa kuitenkin hyvin levollinen paikallaolo. :)

Kokonaisvaikutus 9½.

Tulos 186 pistettä, ALO1, KP ja sijoitus 2./12. Jippii!!

Älyttömän tyytyväinen olen kyllä Lumoon! (Ja vähän itseenikin, kun en enempiä kämmäillyt.) Seuraavaksi tähtäimessä onkin sitten avoin luokka. Paljon on tekemistä ennen kuin siellä voidaan kisata, mutta mukava ruveta opettelemaan uutta.

Pieni ystävä

Meidän Lumolla on uusi ystävä. Hän on hyvin pieni ja asuu ihan naapurissa. Hän on tolleripoika Rory, joka on niin söpö, että pakko oli laittaa pari kuvaa tännekin.

Rally-tokotreenit ja syksyn viimeiset jäljestykset

Maanantain rally-tokotreenit on jääneet kirjaamatta, niistä siis ensin lyhyesti. Tehtiin kisapituista rataa, jossa ALO-luokan kylttejä. Tein Lumon kanssa radan kahdesti, ensin ilman hihnaa ja sitten hihnan kanssa. Kontaktitreenien hyöty näkyi taas, sillä yhteistyö radalla pelasi huippuhyvin. Tosin ihan aluksi Lumo teki sellaisen tempun, että kyykistyi pissalle heti lähtökyltillä....... Voi hitsi, kaikkea se keksii! Juoksujen tuloon liittyvää merkkailua taisi olla. Vedin koiran heti pois ja lähdin käyttämään ulkona, ja siellä pissasi kahdesti. Tulis ja menis ne juoksut jo! Noh, näiden toimituksien jälkeen treeniradat meni tosiaan hyvin. Vähän meinaa koira vielä sekoilla selän takaa tehtävässä täyskäännöksessä (vai mikä sen liikkeen nimi ikinä onkaan). Tarvii vain varmuutta tietääkseen mitä pitää tehdä. Tötsien pujottelussa meinaa seuraaminen välillä hiukan levitä, joten sitä pitää vähän hioa. Itse muistin olla tosi rauhallinen ja selkeä, ja vissiin hiljalleen alkaa kyltitkin tulla tutuksi kun nekin kaikki muistin radalla.

Tänään käytiin taas mejähommia treenailemassa. Eilen vedettyjä jälkiä pääsivät ajamaan Kiira, Lumo ja Iidan Mysli-kelpie. Kaikkien jäljet olivat aika lyhyitä. Lumolle olisi voinut pidemmänkin vetää, mutta kiireessä ei ehditty. Kiiran jäljelle tehtiin yksi kulma, Lumolle kaksi. Luultavasti nämä olivat nyt viimeiset jäljet tälle syksylle.

Kiiran jäljen alusta on lyhyt videonpätkä. Siinä tekee oikein hyvää työtä. Kulman jälkeen oli taas lähdössä seuraamaan joitain muita jälkiä (kuten teki viimeksi melkein koko treenijäljen ajan), mutta kun jämäkästi komensin että "jälki", niin palasi oikealle jäljelle takaisin. Ongelma ei siis ole siinä, etteikö se tietäisi missä oikea jälki menee. Jääräpäinen mummeli vissiin vaan haluaa mennä omia polkujaan, tässäkin asiassa. Veikkaan että ne on jänisten tai porojen hajuja jotka meinaa kiinnostaa enemmän. Jäljen päästä löytyi sorkan lisäksi taas lempilelu frisbee, josta oli mummukoira kyllä mielissään. 

Loppupalkaksi vähän loikkimista frisbeen perässä.

Lumolla jälleen häntä viuhtoi eestaas koko jäljen ajan, kun oli niin kivaa. Kävelin koko ajan niin, että hiukan hidastin koiraa. Ekalla kulmalla teki tarkastuspyörähdyksen kulman ympäri, hetken haki ja löysi jatkosuunnan. Toisella kulmalla hiukan oikaisi, eikä tainnut kyllä merkata makausta oikein mitenkään. En oikein tiedä pitäisikö vahvempaa makausten merkkausta sen kanssa vahvistaa vai ei, ja jos, niin millä keinolla. Loppusuoralla haistoi ilmavainulla sorkan jo kaukaa ja painatti sitä kohti vähän sivussa jäljestä. Selvästi pikkuneiti on syttynyt tähän lajiin, jee!

Edistystä häiriönsietoon

Oili Huotarin tokokoulutuksen jälkeen olen tehnyt Lumon kanssa kontaktitreenejä niillä ohjeilla, mitä saatiin koulutuksesta. Lähinnä pelkkää perusasennossa olemista häiriössä, kontaktia vaatien. Treenattu on jalkapallokentän laidalla (Lumo on hulluna palloihin) ja kotona, jolloin isäntä tai kyläilemässä ollut kaveri on toiminut häiriönä, eli koittanut houkutella Lumoa karkaamaan kontaktista. Selkeästi koira on hoksannut nyt mitä vaaditaan, mutta paljon on vielä työstettävää tuossa asiassa. Haluan paljon lisää varmuutta.

Edistys kontaktitreenailussa näkyi tokotreeneissä heti kivasti. Tulipa hyvä fiilis treeneistä! Alun alkaenkin kontakti oli tiiviimpää ja jos herpaantui niin korjasi tosi hyvin viimeistään napakalla huomautuksella. Hyvin kykeni luopumaan hankalistakin häiriöistä, kuten treenikaverin tennispallopalkkaleikeistä (Lumo siis tosiaan on hulluna niihin palloihin... :D ). Näitä liikkeitä tehtiin:

Paikkamakuu

Kiireessä toin Lumon paikkamakuuseen melkein suoraan autosta. Selvästi olisi tarvinnut lämmittelyksi pari liikettä alle, kun jumppaili maahanmenoja ja sivulle tuloja vähän miten sattuu. :D Ennakoi ja ekaa kertaa ikinä meni toisen koirakon käskystä, huoh. Virtaa oli liikaa. Varsinaiset paikkamakuut pysyi kyllä hyvin. Tein sitten rauhallisia palkkaamisia oikeista asennonvaihdoista. Namipalkan sai luopumisen kautta, eli namikäsi aukesi vasta kun koira katsoi silmiin. Auttoi keskittymään ja kuuntelemaan, kun ei höyrynnyt niin palkan perään. Tein myös koiran sivulle palaamisia niin, että lähdinkin takaisin pois ja pyörin ympärillä ja seisoin sivulla tosi pitkään. Lopuksi vapautin maasta. Jospa oppisi olemaan ennakoimatta perusasentoa.

Seuraaminen

Katsottiin liikkeellelähtöjä ja käännöksiä paikallaan. Minun pitää muistaa kääntyä rauhallisesti, niin koirakin käyttää kroppaansa tarkemmin. Muuten sillä menee käännökset aika öh.. hektiseksi, heh. Liikkuen käännöksiä voisi treenata tekemällä S-kirjaimen mallista seuruuta ja pieniä ympyröitä. Liikkeellelähtöjä ihan parin askeleen verran olisi hyvä tehdä, ja keskittyä siihen että kontakti pitää myös lähtiessä. Herkästi Lumo tekee liikkeellelähdössä sellaisen nyökkäyksen, että katsahtaa eteenpäin.

Kaukokäskyt

Näissä Lumo on viime aikoina jumittanut, etenkin istumaannousussa jäänyt jumittamaan maahan. Nyt meni tosi hyvin, ei huomautettavaa. Kotona näitä onkin hinkattu. Seuraavaksi vois alkaa lisäämään matkaa reilummin.

Hyppy

Muutama toisto, pari vähän vinoakin. Tosi hyviä jokainen toisto ja perusasennotkin suoria. Este oli vanhanlainen. Uutta Lumo ei ole tainnut nähdä, pitää se sille pian esitellä.

Muuta

Ruutuun lähetyksiä namialustalle. Hyvin meni nämäkin, vielä en ole opettanut pysähtymään ruudussa vaan menin perässä palkkaamaan. Yritin myös tehdä kaikki siirtymiset hallissa "tässä"-käskyllä hallitusti. Ihan ok jaksoi olla kuulolla. Noita liikkeiden välejä pitäis muistaa enemmän harjoitella.

Vakautta ja selkeyttä tokoon

Eilen olin Lumon kanssa Oili Huotarin tokokoulutuspäivässä. Jokaiselle koirakolle oli varattu puoli tuntia yksityisopetusaikaa ja puolivälissä päivää pidettiin kaikille yhteinen ryhmätreeni. Kylläpä tuli taas uutta ajateltavaa ja kokeiltavaa! Hyvä että päätin osallistua. Tässä meidän osalta tärkeimmät asiat purettuna kirjalliseen muotoon. Mahdollisimman pikkutarkasti. :D

Päivän aikana käsiteltiin paljon Oilin näkemystä siitä, että koiralle tulisi kertoa että se epäonnistui. Hänen näkemyksensä mukaan koiraa ei kehuta ja sanota "hyvä", jos suoritus ei ollut oikeasti hyvä (sen hetkiseen osaamis- ja vaatimustasoon nähden). Ennemminkin todetaan, että "oho, olipas huono, tehdään uudestaan paremmin". Jos oikeanlaista suoritusta ei meinaa tulla vaikka koiran pitäisi osata, koiraa autetaan ja sanotaan että "näin se tehdään, muistatkos", muttei palkata. Sitten kokeillaan taas, ja palkka ja kehut annetaan vasta suorituksen onnistuessa ensimmäisellä käskyllä kerralla. Tavoitteena selkiyttää koiralle, mitä sen oikeasti tarkalleen pitää tehdä. Koiran motivaatio ei laske jos lakataan palkkaamasta niistä "melkein hyvistä" suorituksista, mutta se laskee jos koira ei tiedä mitä sen pitäisi tehdä. 

Lumon kanssa käsiteltäväksi asiaksi olin valinnut kontaktin kestävyyden ja häiriönsietämisen. Pikkuneiti kiinnostuu ja innostuu niin kovasti kaikesta, että sen on vaikea malttaa pitää kontaktia yhtäjaksoisesti jos ympärillä tapahtuu jotain kivaa. Sillä on kova motivaatio tehdä minun kanssa hommia, mutta vilkkauden takia sen huomio herpaantuu helposti jos vaikka jollain muulla koiralla on kivat leikit meneillään tai kentällä muuta tosi kiinnostavaa. Kovasti kieltäminen saa Lumon kierrokset vain nousemaan ja sähläyksen lisääntymään (eli juuri se toiminta lisääntyy josta yritettiin kieltää). Olen siis tähän asti yrittänyt palkkaamalla rakentaa sille niin suuren motivaation, että sen mielestä minulta tulisi ne parhaat jutut eikä muualle tarvitsisi olla menossa. Osittain on toiminut, osittain ei. Nimittäin eihän me koko ajan voida leikkiä ja riehua, kun välillä pitää harjoitella ihan vaan esimerkiksi sivulla pitkään istumistakin ynnä muuta rauhallista ja tylsää. Sellaisia harjoituksia varten lelupalkka nostattaa Lumon kierroksia liikaa, mutta namipalkka ei vedä vertoja jos samaan aikaan jossakin tapahtuu jotain tarpeeksi kiinnostavaa. Erittäin perustavanlaatuinen ongelma siis, joka on yksi syy sille, miksei olla vielä startattu tokokisoissa.

Saatiin tuohon häiriöihin reagoimiseen tosi hyvin apuja! Päästiin ongelman ytimeen, eli siihen, että Lumo ei tiedä, että tokossa ympäristön huomioiminen ei käy päinsä. Se tietää, että pitäessään minuun kontaktia se saa palkkaa ja meillä on kivaa, mutta kun sen huomio herpaantuu muualle se ei tiedä, ettei se saa suunnata huomiotaan muualle. Se ei tiedä, että ympäristön tapahtumista huolimatta sen pitäisi pitää vakaasti kontaktia. Tätä on varmasti vahvistaneet taipparitreenit, koska niissä nimenomaan tulee koko ajan huomioida ympäristöä.

Tehtiin harjoitusta, jossa Lumo oli käskyn alla minun sivulla ja Oili houkutteli sitä lähtemään mukaansa. Heilutteli namia ihan vieressä ja puheli koiralle että "voi tulehan katsomaan kun ihanaa herkkua täällä". Lumohan oli heti messissä että tulen tottakai jee kivaa. :D Minun tehtävänä oli rauhallisesti suuttumatta, mutta jämäkästi ihan vain kieltää, ja käskeä koira takaisin heti jos se edes katsoi houkuttelijaan päin. Jos ei tehonnut, piti ottaa (edelleen ystävällisesti ja rauhallisesti mutta määrätietoisesti) koiraa pannasta kiinni ja muistuttaa, että "etkös kuunnellut, nyt pitää olla sivulla". Pannasta ottaminen katkaisi koiran häseltämisen ja sai sen rauhoittumaan ja kuulolle. Lumo ei tästä ahdistunut, vaikka toki alkuun oli vähän hölmistyneen näköinen. Palkkaa ja kehuja tuli vain, jos koira käskyn saatuaan ei herpaantunut. Ei siis silloin, jos käänsi huomionsa takaisin jo herpaannuttuaan. Eli palkattiin siitä, kun se ei lähtenyt huomioimaan ärsykettä.

Hetken aikaa kun tehtiin harjoitusta, niin kyllä Lumo sitten ihan oikeasti kykeni pitämään kontaktin. Kyse oli vain siitä, että sen piti tajuta, ettei oikeasti saa lähteä houkutuksen tielle. Ja minun piti oppia se sille kertomaan rauhallisesti ja loogisesti, jotten vain nostata sen kierroksia, vaan rauhoitan ja vakautan. Samankaltaista harjoitusta tehtiin myös niin, että käskin Lumon istumaan eteeni, ja Oili koitti saada sen huomiota ja käskeä sitä maahan. Jonkin aikaa siinä värkättiin, kunnes Lumo hoksasi pysyä hievahtamatta istumassa häiriöstä huolimatta. Hyvä treenihetki oli myös porukalla tehdyn paikkamakuun lopetushetki, kun muut palkkasivat koiriaan leikillä ja minä vain namilla sivulle, kontaktia edelleen vaatien. Nyt noissa kaikissa harjoituksissa Lumon piti olla paikallaan, mutta myöhemmin sama homma voidaan toteuttaa esim. seuraamisen yhteydessä niin, että joku houkuttelee sitä omille teilleen.

Oilin mielestä Lumo menee lelupalkasta vähän liian sekaisin, kun taas namipalkan avulla saa vahvistettua juuri sitä vakautta, jota se tarvitsee. Hänen mukaansa minun ei missään nimessä tarvitse yrittää "järjestää koiralle parempia bileitä kuin muilla", vaan voin vaatia koiraa jättämään muiden leikkisessiot huomiotta ja palkata itse namilla kun se siitäkin kuitenkin palkkaantuu hyvin ja sen eteen tekee yhtälailla iloisesti hommia. Sinänsä simppeliä ja loogista. Sen verran hyvin tuolla koulutuksessa Lumo vastasi näihin toimintatapoihin, että varmasti aivan täysin ratkaistavissa on tämä meidän probleema. Muutenkin Lumo sai kehuja, että on tosi kiva ja hyvinkin potentiaalinen toko-tolleri. Vielä kun osais tollasta tättähäärää opettaa! :D Tässä koiraharrastuksessa riittää kyllä opittavaa, mutta on huippua oivailtaa uusia juttuja. Nyt ei muuta kun laittamaan uusia oivalluksia käytäntöön!

Vielä ehtii jäljestää

Kesällä jossain välissä kerroin meidän aktiivisista mejä-treenailuista. Into ja aktiivisuus lopahti hetkeksi, kun en onnistunut saamaan koepaikkaa kuluneelle kesälle. Nyt syksyn saavuttua herättiin taas tekemään jälkiä, kun vielä ehtii ennen lumen tuloa. Eilen käytiin vetämässä ja tänään ajamassa jäljet Kiiralle, Lumolle sekä Iidan Mysli-kelpielle. Kaikille tehtiin sellaiset aika lyhyet itseluottamuksenvahvistusjäljet. Jokaisen jäljessä oli vain yksi kulma, jolla makaus. Kun kerran oli niin lyhyet jäljet, niin päätettiin videoida suoritukset kokonaan.

Lumo oli ihan fiiliksissä. Minun mielestä eteni sopivalla vauhdilla. Kulmassa ajautui jotenkin vähän ohi ja teki lenkin jäljen sivussa. Koko ajan silti etsi jälkeä ja löysikin sille takaisin. Hieman autoin parissa kohdassa pysähtymällä, ettei päässyt ajautumaan liian kauaksi jäljestä. Mitään sanallisia apuja tai käsimerkkejä tms. en antanut aloituksen jälkeen koko jäljellä. Lumo palkkautui kovasti sorkan löytymisestä, ja vielä extrana oli sorkan ja sammalen alle piilotettu rasia, jossa ruokapalkka. Lopuksi kokeilin saada Lumon kantamaan sorkkaa, mutta oli se niin painava että vähän oli hankalaa. :D

Olipas iso ja vaikea kantaa!

Kiiran jäljellä meni ilmeisesti paljon joitakin muita hajuja, sillä se ei meinannut pysyä jäljellä. Välillä oli ihan kivoja (lyhyitä) pätkiä, mutta herpaantui helposti ja loikki ihan vääriin suuntiin. Mikä lie nenää vei, sillä tämän kesän aiemmat jäljet se on mennyt päättäväisenä jälkitarkasti. Ensin en edes meinannut viitsiä laittaa Kiiran videota tänne, mutta mitäpä sitä turhia kaunistelemaan. Eiköhän niitä huonoja päiviä ole kaikilla. Koitetaan saada videolle Kiiralta parempaa työskentelyä toisella kertaa. Kiiraa sorkka ei niin hirveästi motivoi, joten sorkan alle oli piilotettu Kiiran lempilelu frisbee. Siitä kyllä sitten palkkaantui, joten käytetään sitä toistekin tähän.

Kaipaisin kyllä kovasti kokeneempien vinkkejä mejä-treenailuihin. Niin että hei, jos tätä sattuu lukemaan joku vähän kokeneempi (meihin verrattuna siihen ei paljoa tarvita) mejäilijä, niin ei muuta kuin omaa tietoutta ammentamaan vaikkapa tuohon alle kommenttiboksiin! ;-D

Taas treenipäivistä

Voisin ottaa tavaksi kirjata treenipäiväkirjaa ohjatuista treeneistä. Meillä on tokot ja rallyt peräkkäisinä päivinä, joten treenirustailut on helppo niputtaa yhteen postaukseen. Pakko aina kirjoittaa mahdollisimman pian treenien jälkeen, muuten unohtuu mitä tehtiin.

TOKO

Ohjatulla pisteellä ruudun alkeita. Lumolle tämä oli eka kerta. Vietiin lelu yhdessä koiran kanssa ruutuun, sitten heti reilusti matkaa ja lähetys lelulle "ruutuun"-käskyllä. Ennen lähetystä hetsasin vähän kuiskimalla "missä ruutu?". Jospa oppisi sitten bongaamaan ruudun tuon avulla. Kun koira pääsi lelulle, isot kehut ja juoksin perässä leikittämään sitä ruudussa. Vähän hämmentyi alkuun kun juoksin perään, muttei pahasti. :) Tehtiin muutama kerta lähetystä eri suunnista. Hyvin aina meni.

Itsenäisesti seuraamisen liikkeellelähtöjä. Vaikeinta Lumolle on, jos pitää pitkään olla sivulla katsekontaktissa ennen liikkeellelähtöä. Tarvittaisiin kestävyyttä katsekontaktin pitämiseen, sillä nyt kääntyy välillä katselemaan muiden treenaajien touhuja. Nostaa kyllä itse katseensa takaisin, ja siitä palkkailin naksun kanssa. Täytyy kyllä nyt palkkailla enemmän kontaktin kestostakin, eikä pelkästään kontaktin ottamishetkestä. Tässä kävi pikku vahinkokin, kun kääntyi katselemaan treenikaverin leikkiä kentän toisella puolen, ja sehän näytti niin kivalta että yritti karata mukaan karkeloihin. Kääntyi sitten takaisin puolimatkassa, onneksi. Hitsi! Koitin sen jälkeen itse palkkailla lelulla aika paljon, että hoksaisi minulta tulevan ne parhaat bileet. :)

Hiukan naksuttelin siinä sivussa merkin kiertoa ja koitin olla antamatta vartaloapuja yhtään. Kivasti meni, tosin matkaa merkille oli ehkä vasta pari metriä parhaimmillaan.

Paikkamakuussa meni maahan ekalla käskyllä ilman apuja, kun sitä on nyt viikon aikana kovasti vahvistettu. Tehtiin kaksi tosi lyhyttä paikkamakuuta. Ekalla kerralla lopuksi nousi kyllä käskystä sivulle, mutta pomppasi heti takaisin maahan... ja uudestaan... ja taas. :D Niin. Tosiaan ollaan niitä maahanmenoja vahvistettu. :D Noh, tokalla paikkamakuukerralla nousi ja pysyi kerralla silloin kuin pitikin.

Muita huomioita: Lumo on jo jonkin aikaa merkkaillut vähän väliä ja treeneissä näkyy pientä haihattelua. Juoksut on varmaan siis tulossa, mutta kuka tietää milloin. Viimeksikin se teki niitä tooosi kauan. Suunnitelmissa olisi kisata nyt syyskaudella, mutta katsellaan puuttuuko luonto peliin. :D

RALLY-TOKO 

Tällä kertaa tutustuttiin muutamiin ylempien luokkien vähän temppumaisempiin liikkeisiin. Oli hyppyä, merkille menoa, peruuttamista edessä ja sivulla sekä pyörimistä vierellä. Tosi kivasti Lumo hoksaili uusia juttuja. Pyöriminen ei meinannut ensin onnistua, en vain saanut sitä pyörähtämään millään. Saatiin sitten huippuvinkki naksutella hetki pyörimistä niin, että etutassut on ympäri käännetyn pesuvadin päällä ja takajaloilla menee vadin ympäri. Sen Lumo hoksasi nopeasti, ja sen jälkeen onnistui sivulla pyöriminenkin heti. Koira taisi hoksata, että sillä on takajalat. :D

Lopuksi tehtiin rataa, jossa pääosin tuttuja kylttejä. Varsinaisissa liikkeissä ei suurempaa ongelmaa, hiomista lähinnä. Tiukoissa ympäri käännöksissä koira meinaa istua vaikkei saisi ja eteentulossa asettuu vinoon. Ei siis mitään älyttömiä probleemia. Ekaa kertaa rataa mennessämme Lumo kuitenkin keskittyi tosi huonosti, haahuili ja haisteli. Kuulemma itsekin siinä häselsin ja kiirehdin, joten toka yrittämällä keskityin olemaan rauhallisempi ja hengähtämään pysähdyskohdissa. Heti oli koirakin skarpimpi ja palkkailin sitten sopivissa väleissä. Kylläpä opittiin taas uutta!

Terveydeksi!

On taas aika päivittää tänne meidän koirien tilannetta terveysasioiden suhteen. Aiemmista terveystilannepostauksista on ollut helppo tarkistaa asioita jälkeen päin, joten pidetään yllä tätä tapaa näistä jutuista tänne kirjoitella.

Kuvituskuvina kesän ajalta kertyneitä otoksia sieltä täältä.

Kiiran maha on ollut nyt noin vuoden kohtalaisen rauhallisena. Se syö (jäätävän kallista) Royal Canin anallergenic -nappulaa ja säännöllisesti sekaan vähän raakalihoja, ei kuitenkaan joka aterialla. Ruokavalio on ollut pakko pitää todella tasaisena ja muuttumattomana. Selvästi sillä jokin ruoka-aineallergia on, sillä vähän aikaa sitten kokeilin jotakin ihan perus eläinkaupan nappulaa lisätä vähitellen allergiaruuan sekaan ja Kiiran tassunpohjat alkoivat parissa päivässä tulehtua. 

Allergiaruuassa ei ole oikein mitään, proteiinitkin on jostain ihme höyhenistä tehty. Vähän tuntuu, että karvanlaatu on tuon ruuan myötä hiukan heikennyt. Mieluummin syöttäisin vaikka täysin raakaruokaa Kiirallekin, mutten uskalla alkaa fiksaamaan ruokavaliota. Pelottaa, että mahakipuiluoireet taas pahenevat. Nykyään sillä on ollut (näkyvää) mahakipuilua silloin tällöin hetkittäin, ja ne on menneet ohi nopeasti zitac-happosalpaajalääkkeen puolikkaalla. 

Kipuilu tuntuu olevan ikään kuin jotain stressiperäistä närästystä. Keväällähän Kiiran maha tuli kipeäksi sen jälkeen, kun se oli ollut mukana tokotreeneissä (hermoili vierasta treeniporukkaa). Kotona ruokintatilanteita on pitänyt rauhoittaa, sillä joskus Kiira-raasu on vetänyt ruokaa henkeen hermoillessaan sitä, että Lumo on syötyään oman ruokansa tullut Kiiran viereen kärkkymään, milloin saisi tarkistaa Kiiran kupin (vaihtavat aina kuppeja syötyään omansa tyhjäksi). Ruuan "väärään kurkkuun menemisestä" on aiheutunut mahakipuilua. Toisaalta, ei sen maha aina tule kipeäksi stressitilanteista. Onneksi.

Lumon terveysasioista ajankohtaisin on se, että pikkuneiti kävi jokin aika sitten virallisissa terveystutkimuksissa. Kyynärät ja polvet olivat kummatkin 0/0, lonkat C/B. Selkätuloksina VA0, SP0 ja LTV1.

Lumon sisaruksista kaikilla on tähän mennessä lonkat olleet A/A-paria, joten Lumon lonkkatulos vähän yllätti. En oikein vieläkään tiedä, miten tuohon suhtautua. Toisaalta ei pitäisi olla mitään meidän elämään vaikuttavaa ongelmaa tuossa C-lonkassa, mutta vähänhän se silti huolettaa. Samoin tuota selän LTV1-tulosta ensin säikähdin, mutta hetken googlailtuani sain selville, että nykytutkimuksen valossa sen ei pitäisi aiheuttaa oireita.

Täytyy olla onnellinen, ettei kuvista löytynyt mitään pahempaa! Vaikka noiden tulosten pitäisi olla sinänsä harmittomia, eivätkä aiheuta rajoituksia meidän harrastuksiin, niin luultavasti tulen kuitenkin vähän huolta kantamaan ja tarkkailemaan Lumon liikkeitä tarkemmin. Onneksi meidän harrastusrepertuaariin ei kuulu agility, sillä se on ehkä ainoa laji jonka suhteen olisi jouduttu miettimään, uskaltaako jatkaa vai ei. Lumo kuitenkin olisi agilityssä pienikokoinen maxi.

Kutinat on Lumolla pysyneet aisoissa raakaruualla. Ei se ihan täysin kutinaton ole, mutta ei kyllä tarvitse mitään lääkitystäkään. Raapiminen ja hankaaminen on ihan satunnaista ja toooosi pientä vuodentakaiseen verrattuna. Silloin se oli jatkuvaa, voimakasta, pakonomaista ja kutina selvästi häiritsi koiraa lähes koko ajan. Toivottavasti hyvä tilanne jatkuu. Tosin nyt selvitellään sitten, miten saataisiin vältettyä Lumolla ajoittain ilmenevä närästys. Googlettelu kertoi, että närästystä voi aiheuttaa melkein mikä vaan ruuassa. Yksi epäilys on Lumon kohdalla runsas rasvan määrä. Se on nimittäin saanut aika paljon erilaisia rasvoja ja öljyjä ihon kuntoa parantamaan ja jotta vähän lihoisi. Täytyy jatkaa selvittelyjä tämän suhteen...