MEJÄ-koeuran avaus

Viime viikonloppuna porhalsin Lumon kanssa kaksisteen ensimmäiseen mejä-kokeeseemme Siikalatvaan. Tai no, minulle koe oli elämäni toinen, kun onhan me Kiiran kanssa käyty yhdessä kokeessa vajaat kolme vuotta sitten. 

Yövyin Lumon kanssa koepaikalla, joka oli mukava leirikeskus järven rannalla. Lauantain jäljentekoon sain pariksi kokeneen konkarin, jolta sain kullanarvoisia vinkkejä. Teimme yhden AVO- ja yhden VOI-jäljen, joista minä opastin AVO-jäljen sunnuntaina. Jäljenteko ja opastus sujuivat kaikkinensa todella hyvin! Suunnistamisessa yllätin itsenikin, se meni niin nappiin, jee!

Lumolle arpoutui lopulta lohkon viimeinen jälki. Rassukan viikonloppu oli siis kovin odottelupainotteinen ennen omaa suoritusta. Minulla oli luottavainen olo suorituksestamme etukäteen. Treenijälkiä on tälle vuodelle tehty kolme, ja kaikilla Lumo on tehnyt tosi hyvää työtä. Eläinten kanssa yllätyksiä kuitenkin voi aina sattua, ja niin kävi nyt. Lumo oli jäljellä heti alusta asti todella varovainen ja epävarma. Se eteni hidastellen ja pysähdellen, välillä vilkaisi taakse minua kuin tukea hakeakseen. Normaali innokkuus, vauhdikkuus ja sinnikkyys olivat hukassa. Eka suora pysyttiin jäljellä, mutta toisella suoralla alkoi hukkaa tulla niin, että lopulta tuomari totesi, että valitettavasti keskeytetään. Tuloksena siis AVO0.

Jokainen sai sentään kannustusmitalin. :)

Tietysti olen nyt spekuloinut mahdollisia syitä epävarmuuteen. Voihan olla, että koira oli hämmentynyt koetilanteesta, joka oli tässä lajissa ensimmäinen. Tai sitten väsynyt reissaamisesta ja siksi epävarma. Jäljen varrelta löytyi myös karhun jätöksiä, joten olisiko se voinut karhun hajua jänskättää? Oli mikä oli, me suunnataan seuraaviin kokeisiin ja luotetaan siihen, että kokemus tuo varmuutta!

Hieman muuten pelotti lähteä yksin purkamaan opastamaani jälkeä sen jälkeen, kun juuri oli löytynyt noita karhun jätöksiä Lumon jäljeltä. Siinä puolijuoksun kanssa piilomerkkejä kerätessäni perustelin itselle, että kuntoilun kannaltahan minä täällä juoksen risukossa. :D Leirikeskuksella naureskelin jälkiparilleni pelkoani, ja hänellä, kokeneella konkarilla oli tähänkin vinkki: jos pelottaa purkujäljellä, niin pitää laulaa koko matka kovaan ääneen Aikuista naista. Tiedänpä senkin ensi kerralla!

Koiraihmisen kevätsesonki

Huh, miten paljon koiraharrastusjuttuja tähän toukokuuhun onkaan mahtunut ja lisää vielä piisaa. Taitaa olla meneillään sellainen kevätsesonki. Aika, jolloin koiraihmiset villiintyvät siitä, että ulkona tarkenee taas treenailla koirien kanssa.

Lumon tokotreeneissä on käyty ja siihen päälle vielä treenien vetämiset. Olen kyllä tykännyt kouluttaa nyt muitakin, vaikka oman lisänsä sekin on tuonut tähän kiireeseen. Lumon kanssa tokohommat junnaa nyt turhauttavasti paikoillaan kun ei ole ehditty hirveästi kotona treenailemaan. Onneksi kesällä on enemmän aikaa.

Viikko sitten käytiin tolleriporukalla mejäilemässä. Oli ihan hurjan mukavaa ja antoisaa, kiitos vielä järjestäjälle! Lumo pääsi ajamaan kaksi jälkeä. Ensimmäinen oli hyvin kuivaan ja tasaiseen maastoon edellisenä päivänä vedetty pidempi jälki kahdella kulmalla. Alkusuoralle lähtiessään Lumo vähän sähläsi ja kierteli jäljen ympärillä. Sitten sai jäljestä kiinni ja tosi hyvin meni loppuun asti. Maasto oli sellaista, että hajua oli varmasti melko vähän. Vuoden ensimmäiseksi jäljeksi oikein hyvä suoritus siis! Toinen jälki oli tuore, lyhyempi ja yhdellä kulmalla. Se meni ihan superisti, ei ongelmaa. Sorkankin otti lopussa suuhun ja toi mulle. Makaukset Lumo merkkaa tosi hätäisesti. Katsotaanko aletaanko sitä jotenkin työstämään kesän aikana. Mejä on kyllä niin Lumperon laji. Missään muualla sen häntä ei vihdo yhtä onnellisena. <3

Vajaa viikko sitten startattiin myös meidän ensimmäisissä rally-tokokisoissa. Minun piti olla talkoilemassa kisoissa koko päivä, mutta edellisenä päivänä podin vielä oksennustautia. Jätin talkoilut välistä ja päätin käydä vain oman startin jos vointi sallii. Aika heikko olo oli kyllä, mutta startattiin ja saatiin kokoon 83 pistettä, eli ALOHYV tulos. Kovin skarppia ei minun ohjaus ollut, joten olosuhteisiin nähden hyvin tyytyväinen saa olla. Lumo työskenteli innokkaasti hyvässä kontaktissa koko radan, paitsi viimeisenä kylttinä olleen pujottelun edestakaisin. Rassukka innostui merkit nähdessään, että "jes, tokon merkinkiertoa", ja kun hihna kiristyi eikä päässytkään kiertämään, niin hämmentyi ja rupesi haistelemaan maata. Ehkä skarpimpi ohjaaja olisi osannut ohjeistaa ja ennakoida vähän paremmin. :D

Tänään Lumo Pamela pääsi rentoutumaan RoiRexissä hieronnassa. Onpahan koira kunnossa kesän harrastuksiin, ja kun on se sterilointikin takana, niin siksikin hyvä käydä tsekkauksessa. Ei ollut mitään hälyyttävää, mutta joitakin kireyksiä löytyi. Niin olin arvellutkin, kun koira on tuollainen rämäpäisesti liikkuva kiituri. Parin viikon päästä käydään sitten vielä toinen kerta, niin näkee onko jumit pysyneet auki.

Uutta vuotta!

Niin on taas kerran joulut ja vuodenvaihteet lusittu. Mukava ja rentouttava joululoma oli minulla ainakin. Koirilla sen sijaan pientä sairastelua: Lumo poti muutaman päivän kennelyskää ja Kiira on joutunut hengailemaan kaulurin kanssa parin tulehtuneen finninsä takia. Ei siis onneksi kuitenkaan mitään maatakaatavaa.

Pitäisikö nyt sitten kirjoittaa perinteisesti koontia viime vuodesta? Noh, jospa lyhyesti. 

Lumo harrasti vuonna 2015 useampaa lajia. Erityisen onnellinen olen taippareiden läpäisystä sekä tokokisoista saamastamme ALO1-tuloksesta. Mejäkoepaikkaa ei valitettavasti saatu, mutta mejää treenailtiin, kokeiltiin vesipelastusta ja aloitettiin rally-toko. Ainiin ja saihan se karvaton rimpula näyttelyistäkin ekat ERI:nsä. Syksyllä Lumpero kävi metsällä ja nautti siitä täysillä. Virallisissa terveystutkimuksissakin Lumo ehti käymään, ja vaikkei tulokset ihan täysin priimaa kaikilta osin olleetkaan, niin ei niissä onneksi näkynyt mitään meidän elämään tai harrastuksiin vaikuttavaa häikkää. Allergiakutinatkin on pysyneet poissa ja Lumo on ollut iloinen ja helppo kaveri arjessa. 

Kiira jatkoi varhaiseläkettään virallisista harrastuksista, mutta treenaili vuoden aikana mejää ja silloin tällöin kotitokoa. Onnellinen olen siitä, että se on sekä fyysisesti että henkisesti (voiko koirasta niin sanoa? :D ) pysynyt meidän arkielämän menossa mukana. Tuolla fyysisellä puolella tarkoitan esimerkiksi sitä, että Kiiran mahakivut ovat pysyneet kurissa, vaikka uhkarohkeasti vaihdoimme hiukan edullisempaan ruokaan (ennen söi RC Anallergenic -nappulaa, nyt saman merkin Hypoallergenic). Pari päivää maha vaikutti hiukan kipeältä ruuanvaihdon yhteydessä, mutta asettui sitten. Henkisellä puolella tarkoitan, että Kiiran stressailut, epäluuloisuudet ja reagoinnit ovat pysyneet sillä tasolla, että kaikki arkielämän tilanteet on pystytty järjestelemään sujuviksi. Nyt vanhemmalla iällä Kiiran on ikään kuin vaikeampi hyväksyä uusia ihmisiä samalla tavalla kuin se nuorena teki, ja se aiheuttaa välillä haasteita. Nuorena Kiira muisti kaikki lyhyestikin tapaamansa ja hyväksymänsä ihmiset pitkänkin ajan päästä kohdatessaan heidät uudestaan. Nykyään näyttää siltä, kuin uudet ihmiset eivät enää jäisi niin hyvin mieleen, ja Kiira suhtautuisi heihin uudestaan kohdatessaan kuin outoihin, eli pääsääntöisesti epäluuloisesti. Liekö vanhuus alkaa jo hiljalleen painaa. Helpottaakseni sekä Kiiran että myös omaa stressiäni Kiira rajataan joissakin tilanteissa (esim. joidenkin vieraiden kyläillessä) toiseen huoneeseen, eikä sitä oteta mukaan sellaisille reissuille, joille koiran pystyisi ottamaan, mutta jotka olisivat Kiiralle luultavasti turhan stressaavia. On suuri onni, että tähän mennessä on tarvittaessa aina löytynyt luotettava ja Kiiralle tuttu hoitaja. Pääosin kuvailisin Kiirankin vuoden sujuneen hyvin.

Vuodelle 2016 toivon molemmille koirille terveyttä ja että meidän koira-arki sujuisi mukavasti ilman suurempia vastoinkäymisiä. Kiira jatkakoon eläkettään harrastusrintamalta, mutta Lumon suhteen olisi muutamia tavoitteenpoikasia. Tähtäimessä on vuoden aikana startata tokon AVO-luokassa ja käydä ensimmäiset startit rally-tokossa ja mejässä. Jos se keksisi turkin kasvattaa, niin voisin sen johonkin näyttelyynkin viedä. Lisäksi Lumon tavoitteena on treenailla kesällä vesipelastusta ja syksyllä saada uusia oppimiskokemuksia metsästysreissuilta. Eiköhän siinä ole tavoitetta riittämiin, ja jos jotain muuta vielä keksitään, niin se on sitten vaan plussaa!

Rally-tokotreenit ja syksyn viimeiset jäljestykset

Maanantain rally-tokotreenit on jääneet kirjaamatta, niistä siis ensin lyhyesti. Tehtiin kisapituista rataa, jossa ALO-luokan kylttejä. Tein Lumon kanssa radan kahdesti, ensin ilman hihnaa ja sitten hihnan kanssa. Kontaktitreenien hyöty näkyi taas, sillä yhteistyö radalla pelasi huippuhyvin. Tosin ihan aluksi Lumo teki sellaisen tempun, että kyykistyi pissalle heti lähtökyltillä....... Voi hitsi, kaikkea se keksii! Juoksujen tuloon liittyvää merkkailua taisi olla. Vedin koiran heti pois ja lähdin käyttämään ulkona, ja siellä pissasi kahdesti. Tulis ja menis ne juoksut jo! Noh, näiden toimituksien jälkeen treeniradat meni tosiaan hyvin. Vähän meinaa koira vielä sekoilla selän takaa tehtävässä täyskäännöksessä (vai mikä sen liikkeen nimi ikinä onkaan). Tarvii vain varmuutta tietääkseen mitä pitää tehdä. Tötsien pujottelussa meinaa seuraaminen välillä hiukan levitä, joten sitä pitää vähän hioa. Itse muistin olla tosi rauhallinen ja selkeä, ja vissiin hiljalleen alkaa kyltitkin tulla tutuksi kun nekin kaikki muistin radalla.

Tänään käytiin taas mejähommia treenailemassa. Eilen vedettyjä jälkiä pääsivät ajamaan Kiira, Lumo ja Iidan Mysli-kelpie. Kaikkien jäljet olivat aika lyhyitä. Lumolle olisi voinut pidemmänkin vetää, mutta kiireessä ei ehditty. Kiiran jäljelle tehtiin yksi kulma, Lumolle kaksi. Luultavasti nämä olivat nyt viimeiset jäljet tälle syksylle.

Kiiran jäljen alusta on lyhyt videonpätkä. Siinä tekee oikein hyvää työtä. Kulman jälkeen oli taas lähdössä seuraamaan joitain muita jälkiä (kuten teki viimeksi melkein koko treenijäljen ajan), mutta kun jämäkästi komensin että "jälki", niin palasi oikealle jäljelle takaisin. Ongelma ei siis ole siinä, etteikö se tietäisi missä oikea jälki menee. Jääräpäinen mummeli vissiin vaan haluaa mennä omia polkujaan, tässäkin asiassa. Veikkaan että ne on jänisten tai porojen hajuja jotka meinaa kiinnostaa enemmän. Jäljen päästä löytyi sorkan lisäksi taas lempilelu frisbee, josta oli mummukoira kyllä mielissään. 

Loppupalkaksi vähän loikkimista frisbeen perässä.

Lumolla jälleen häntä viuhtoi eestaas koko jäljen ajan, kun oli niin kivaa. Kävelin koko ajan niin, että hiukan hidastin koiraa. Ekalla kulmalla teki tarkastuspyörähdyksen kulman ympäri, hetken haki ja löysi jatkosuunnan. Toisella kulmalla hiukan oikaisi, eikä tainnut kyllä merkata makausta oikein mitenkään. En oikein tiedä pitäisikö vahvempaa makausten merkkausta sen kanssa vahvistaa vai ei, ja jos, niin millä keinolla. Loppusuoralla haistoi ilmavainulla sorkan jo kaukaa ja painatti sitä kohti vähän sivussa jäljestä. Selvästi pikkuneiti on syttynyt tähän lajiin, jee!

Vielä ehtii jäljestää

Kesällä jossain välissä kerroin meidän aktiivisista mejä-treenailuista. Into ja aktiivisuus lopahti hetkeksi, kun en onnistunut saamaan koepaikkaa kuluneelle kesälle. Nyt syksyn saavuttua herättiin taas tekemään jälkiä, kun vielä ehtii ennen lumen tuloa. Eilen käytiin vetämässä ja tänään ajamassa jäljet Kiiralle, Lumolle sekä Iidan Mysli-kelpielle. Kaikille tehtiin sellaiset aika lyhyet itseluottamuksenvahvistusjäljet. Jokaisen jäljessä oli vain yksi kulma, jolla makaus. Kun kerran oli niin lyhyet jäljet, niin päätettiin videoida suoritukset kokonaan.

Lumo oli ihan fiiliksissä. Minun mielestä eteni sopivalla vauhdilla. Kulmassa ajautui jotenkin vähän ohi ja teki lenkin jäljen sivussa. Koko ajan silti etsi jälkeä ja löysikin sille takaisin. Hieman autoin parissa kohdassa pysähtymällä, ettei päässyt ajautumaan liian kauaksi jäljestä. Mitään sanallisia apuja tai käsimerkkejä tms. en antanut aloituksen jälkeen koko jäljellä. Lumo palkkautui kovasti sorkan löytymisestä, ja vielä extrana oli sorkan ja sammalen alle piilotettu rasia, jossa ruokapalkka. Lopuksi kokeilin saada Lumon kantamaan sorkkaa, mutta oli se niin painava että vähän oli hankalaa. :D

Olipas iso ja vaikea kantaa!

Kiiran jäljellä meni ilmeisesti paljon joitakin muita hajuja, sillä se ei meinannut pysyä jäljellä. Välillä oli ihan kivoja (lyhyitä) pätkiä, mutta herpaantui helposti ja loikki ihan vääriin suuntiin. Mikä lie nenää vei, sillä tämän kesän aiemmat jäljet se on mennyt päättäväisenä jälkitarkasti. Ensin en edes meinannut viitsiä laittaa Kiiran videota tänne, mutta mitäpä sitä turhia kaunistelemaan. Eiköhän niitä huonoja päiviä ole kaikilla. Koitetaan saada videolle Kiiralta parempaa työskentelyä toisella kertaa. Kiiraa sorkka ei niin hirveästi motivoi, joten sorkan alle oli piilotettu Kiiran lempilelu frisbee. Siitä kyllä sitten palkkaantui, joten käytetään sitä toistekin tähän.

Kaipaisin kyllä kovasti kokeneempien vinkkejä mejä-treenailuihin. Niin että hei, jos tätä sattuu lukemaan joku vähän kokeneempi (meihin verrattuna siihen ei paljoa tarvita) mejäilijä, niin ei muuta kuin omaa tietoutta ammentamaan vaikkapa tuohon alle kommenttiboksiin! ;-D

Talvilajien vuoro

Kesäkausi taitaa olla kohta paketissa. Ennen lumien tuloa meinataan käydä vielä useampaan otteeseen metsällä ja treenata vähän mejää. Hiukan jäi harmittamaan, ettei tälle kesälle saatu mejäkokeeseen paikkaa. Tunkua tuntuu niihin olevan, mutta jospa ensi kesänä sitten. 

Lumo harjoittelee maastoutumista lintupassissa

Talvellakaan aktiiviharrastaja Lumo ei kerkeä liikaa lepäilemään. En osannut päättää hakisinko sen kanssa talvikaudelle toko- vai rally-tokoryhmään, joten laitoin haut kumpaankin... ja päästiin kumpaankin. :D Ekat rallytreenit olivat jo ja kylläpä meni kivasti. Rääpäle oli oikein pätevänä, kuin vanha tekijä. Ja taas kaikki luulivat sitä pennuksi, heh. Kasvaakohan se ikinä aikuiseksi? Kotiläksynä mulle tutustua tarkemmin sääntöihin, Lumolle kotiläksyksi opetella tulemaan suoraan eteen istumisessa ja muistutella liikkeestä maahanmenoa paremmin mieleen.

Tokotreenien alkamista odotellaan myös innolla. Ihana päästä viikottain treenaamaan ohjatussa ryhmässä. Aiemmin ollaan treenattu vain itseohjautuvassa ryhmässä. Kesä ollaan oltu totaalisella tokotauolla ja nyt olisi tarkoitus vihdoin hioa varmuutta liikkeisiin ja uskaltautua kokeeseen. Alkaa jo kyllästyttää tämä oma nynnyily. Kauhea kynnys startata ekan kerran, vaikkei mitään syytä. Kaikenlaisia ongelmia sitä ihminen itselleen kehittääkin... Onneksi työpari sentään osaa ottaa rennosti, kuten kuvasta näkyy:

Jäljillä

Heinäkuun aikana on muutama MEJÄ-treeni tehty, mutta niitäkään en ole saanut aikaiseksi tänne kirjata ennen kuin nyt. Täältäpä tulee siis koostetta tähän mennessä tehdyistä verijälkiharkoista. 

Seassa kuvia kesä-heinäkuun vaihteessa tehdyltä mökkireissulta, jolla koirista vain Lumo oli mukana. Tuolloin mökiltä jatkettiin myös Utsjoelle kalareissulle muutamaksi päiväksi. Utsjoeltakin on kuvia, mutten ole niitä ehtinyt edes käydä vielä läpi. Jospa nekin pian löytäisivät tiensä blogiin asti. 

Ensin Lumon jäljestysraporttia:

Tätä kesää ennen Lumo on tehnyt verijälkeä vain kerran ihan pikkupentuna, jolloin jälki oli ehkä 5 m mittainen. Aika nollista siis lähdettiin nyt. Varma olin kuitenkin, että sillä on kiinnostusta jäljen haisteluun ja nokkakin ihan toimiva kun riistat ja damit löytyy. Tänä kesänä ekan jäljen tarkoitus oli, että koira saa jäljestyksen ideasta kiinni, hoksaa mitä pitää tehdä. Olen tosi huono arvioimaan matkoja, mutta veikkaan ekan jäljen olleen jotain 30-40 m pitkä ja vain noin tunnin vanha. Jäljessä ei kulmia ja makaukset alussa ja lopussa. Loppumakauksella reilu ruokapalkka. Lumoa veren haju hieman jänskätti, mutta kehuista sai itsevarmuutta ja oli fiiliksissä kun jäljen päästä löytyi ruokaa.

Ruokaa se tässäkin odottaa. :D

Jälkiä on pyritty tekemään nyt kerta viikkoon ja aina vähän vaikeuttamaan. Tokassa jäljessä oli yksi 90 asteen kulma, jolla makaus. Makaukset tietty myös alussa ja lopussa, kuten aina. Tällä jäljellä pituutta hyvin karkeasti arvioituna 60 m. Taas jälki vain noin tunnin vanha (lenkitettiin koirat välissä). Loppumakauksella kaatona hirvensorkka ja reilu ruokapalkka. Lumo ei tällä jäljellä epäröinyt samalla tavalla kuin ensimmäisellä, mutta alussa oli jotain ihme haahuilua. Luulen, että se oli lähdössä vapaaseen hakuun (jota siis on tehnyt paljon linnuilla ja dameilla) tai sitten tuuli sekoitti tuoretta jälkeä. Osoitin sille jäljen uudestaan ja sitten selvitti tosi kivasti ja itsenäisesti koko jäljen alusta loppuun.

Kolmas jälki Lumolle tehtiin toissapäivänä. Nyt se oli jo AVO-luokan jäljen muotoinen, eli kaksi 90 asteen kulmaa, joilla makaukset. Jälki oli myös ehtinyt reilusti vanhentua, sillä se oli tehty edellisenä iltana ja käytiin ajamassa aamupäivällä. Pituuttakin uskallettiin lisätä, mutta hankala sanoa paljonko lopulta oli. Ehkä jotain 150-200 m? Pitäisi mitata omat askelparit metsämaastossa ja opetella vähän laskemaan etäisyyksiä niiden avulla. Vaikeutusta joka tapauksessa tuli monessa suhteessa, eli luotto koiraan oli kova, eikä turhaan. Jäljelle lähdössä Lumo pyöri hiukan jäljen sivussa, jonne päin tuuli puhalsi (näin tekivät myös Kiira ja Iidan Mysli-kelpie tuolloin omilla jäljillään). Muuten meni jälkitarkasti ilman hukkia. Loppusuoralla vähän hidasteli ja mietiskeli. Siinä kohti maasto oli kovin mättäistä, joten jälki varmaankin vähän pomppi eikä mennyt yhtenäistä janaa maata pitkin. Saattoi siis olla siksi vähän haastava kohta. Loppuun kuitenkin päästiin ja kaatona taas sorkka.

Oikein tyytyväinen olen Lumon jäljestykseen. Tekee sille hyvää tuollainen tarkka ja rauhallisempi työskentely. Nyt täytyy vaan kasvattaa jäljen pituutta, jotta Lumo luottaa varmasti kaadon löytyvän pitkänkin jäljen päästä. MEJÄ tullaan kyllä pitämään yhtenä Lumon lajeista!

Ja sitten muutama sana Kiiran jälkihommista:

Kirpulle on tehty jälkiä samalla kun Lumollekin. Sen työskentelyyn luotan kyllä täysin. Itsevarmana, itsenäisesti ja itsetietoisen näköisenä se paahtaa jäljellä, tarkkaan ja rauhalliseen tyyliin. Siitä näkee, että se tietää mitä on tekemässä. Jos meinaa ajautua jäljen syrjään niin korjaa itse oma-aloitteisesti tosi hyvin. Ohjaajan täytyy vaan tulla perässä, hiljaa ja koko liinanmitan päässä, jotta rouva saa itse rauhassa työskennellä. Sen verran olen Kiiraa auttanut jos meinaa harhautua jäljeltä, että pysähdyn, jottei eksy kovin kauas jäljeltä ennen kuin löytää takaisin. Sorkka sitä ei ihan hirveästi kiinnosta, vaan sen löydyttyä katsoo vain että "tässäpä tämä sulle nyt". Höperö ötökkä.

haukisaalis pannulla

Matkalla tavattiin pari auringonpalvojaa biitsillä.

Mukavien juttujen postaus

Nyt vihdoin pitäisi muun elämän kiireiden helpottaa ja tiedossa on monta mukavaa juttua. Hyvä niin, koska akkujen latailu kivoilla asioilla on tällä hetkellä enemmän kuin tarpeen! Tässäpä muutama mukava mennyt, nykyinen tai tuleva juttu koirahommiin liittyen näin ens alkuun piristämään sadepäivää.

• Tehtiin Lumolle jokin aika sitten pitkästä aikaa kunnon riistatreeni variksella. Sujui ihan huipusti! Haasteena on ollut ikävä tapa ravistella riistaa kun kierrokset nousee. Nyt ei edes meinannut, jee! Palautuksen tipautti mun jalkoihin, mutta sitä nyt ehditään hioa. Treenin kulku oli vaiheittainen: sai hakea ruudusta yhden etukäteen piilotetun damin -> hiukan pitoharjoituksia variksella paikallaan hihnassa -> puolen tunnin metsälenkki -> variksen haku samaisesta ruudusta (vietiin Lumon näkemättä taas ettei kuumu heitosta). Alkuharjoitukset selvästi pohjustivat viimeistä, joten ehkä meikäläinenkin alkaa päästä jyvälle sopivista tavoista opettaa Lumolle näitä noutohommia.

• Lumon varalle on suunniteltu kesälle kaikenlaista kivaa. Möllitaipparit on ensi viikolla ja Oulun KV-näyttelyyn se on ilmoitettu kummallekin päivälle. Tokon treenaaminen on edelleenkin jäänyt vähiin muiden kiireiden takia, joten katsotaan nyt ehditäänkö kesän aikana kokeisiin. Jos ei, niin sitten myöhemmin, ehtiihän sitä. Verijälkeä pitäisi myös vetää kesän aikana molemmille koirille. 

•  Kiira on rauhoittunut kummasti jänisten ohituksissa hihnalenkeillä. Jänöjä näkyy paljon ja aiemmin vanharouva on mennyt niistä hirveään kiihkoon ja transsiin. :D Mitä lie tapahtunut kun nyt se vain katselee haikeana kun ei pääse ajojahtiin. Isäntä väittää kouluttaneensa sille tämän...

• Käytiin viime viikolla mökillä ja pian päästään uudelleen. <3  Kameraa en paljon ehtinyt ulkoiluttaa kun tehtiin pihahommia ynnä muuta. Hetken jaksoin räpsiä, mutta koirat ei olleet poseeraustuulella, vaan ilmeet tätä laatua:

 

Sentään yhdet suht edustuskelpoiset räpsyt sain kummastakin.

Vuosi 2015 käyntiin!

Joulun ja vuodenvaihteen ajan oleilin kotopuolessa. Lumo oli mukana koko ajan, ja sille teki hyvää olla jonkin aikaa ainoana koirana. Myös Kiira sai olla ainoana koirana Rovaniemellä tuon ajan, paitsi joulunpyhiksi sekin pääsi Ouluun. Kuulosti Kirppukin nauttineen jakamattomasta huomiosta. :)

Tässä Lumon meininkejä lomanvietosta:

väsynyt muusikko :)

Huppis ja Piitu lenkkikavereina

korvia kaikenlaisia

Huppiksen yksityisposeeraus

Ja sitten Kiiran lomameiningit:

rakas frisbee

Hyvin usein koirablogeihin kootaan menneen vuoden saavutuksia ja tulevan tavoitteita näin vuoden vaihtuessa, mutta itse voisin koota ennemminkin toiveita. Ei tavoitteissa mitään pahaa ole (kunhan niistä ollaan koirien hyvinvoinnin ehdoilla valmiita joustamaan), mutta jotenkin en tässä tilanteessa osaa kutsua niitä asioita tavoitteiksi, joita toivoisin tulevan vuoden tuovan. Ne ovat toiveita, joiden eteen tehdään työtä. 

Tärkein toive on, että koirat pysyisivät mahdollisimman terveinä. Juuri nyt kumpikin voi hyvin: Kiiran mahakivut on saatu kuriin ruokavaliolla ja Lumon kutinat ovat olleet pari viikkoa hyvin vähäisiä. Terveyden lisäksi toiveena on myös paljon onnellista arkea koirien kanssa, pitkiä metsälenkkejä kivoissa maisemissa ja tämän hölmön kaksikon toilailuille nauramista.

Harrastuksien suhteen pyritään etenemään sillä tahdilla kuin hyvältä tuntuu. Jos terveysasiat pysyvät hyvällä mallilla, eikä kumpikaan joudu lääkityksille vaivoistaan huolimatta, niin kummankin päänmenoksi on kaavailtu virallisia koekäyntejä. Kiiraa haluaisin käyttää kesällä MEJÄ-kokeissa ja samaan touhuun pitäisi Lumokin perehdyttää. Lumolle myös tokokisoja ja taipparit, kunhan oikeasti ollaan niihin valmiita. Ja näyttelyissäkin olisi kiva käydä, kunhan Lumo saisi turkkia kasvatettua. Syksyllä katsotaan sitten taas, miten metsästyshommat sujuvat Lumolta. Kiire ei ole missään lajissa Lumon kanssa, sillä edelleen se on hyvin kakara mieleltään ja kypsyy hitaasti.

Katsotaan, mitä vuosi 2015 tuo tullessaan. Heti näin alkuun se toi meille kantavat jäät joilla lenkkeillä, Kiiralle lyhyen turkin (kyllästyin siihen, että koira näytti joka lenkin jälkeen tältä:

tai tältä:

joten kaivoin trimmerin kaapista ja nyt on rouva taas nahkiaisen olomuodossaan), Lumolle tokotreenit (seuraaminen saattaa pian alkaa jopa toimimaan!) sekä isäntäväelle flunssan ja paljon aherrusta gradujen parissa. Ei siis muuta kuin etiäppäin, sano Kiira lumessa!

Sairastupa

Kävipä niin, että kumpikin koira on nyt saikulla. Höh. Eniten harmittaa, että koirilla on huono olla kun ovat kipeänä. Toki myös väliin jäävät harrastusjutut ja opiskelijalompakon kiristely harmittavat (onneksi kummallakin on sairaskuluvakuutukset). Toivottavasti tervehtyvät pian.

Selostuksista tuli niin pitkät, että lukemista helpottaakseni erotan otsikoilla kummankin koiran sairaskertomukset.

Kiiran merkillinen maha

Kiiralla on siis ollut jo pidempään ajoittaisia mahakipuja. Sitä itse asiassa tutkittiin ensimmäistä kertaa jo pari vuotta sitten, mutta tuon kerran potilaskertomuspapereita en nyt löydä, enkä tarkkaan muista muuta kuin että mitään varsinaisia löydöksiä ei ollut. Saattoi olla, että sai jotain lääkettä mahaa rauhoittamaan tai että fiksattiin ruokavaliota. Jossain vaiheessa kuitenkin vaihdettiin täysin raakaruualle ja jonkin aikaa meni hyvin. Keväällä 2013 oireet olivat tulleet takaisin erilaisina ja voimistuneet. Koira mm. yritti tyhjällä mahalla oksentaa lähes päivittäin, mutta mitään ei tullut ulos. Välillä sen maha oli selvästi kipeä ja vähän turvonnutkin. Vatsalaukusta löytyi sitten huopaantunut karvaköntti, joka oli lääkärinkin mielestä omituinen löydös. Taidettiin saada antibioottia, happosalpaajaa ja mahansuojalääkettä, jotta vatsa rauhoittuisi huopapalleron aiheuttamasta ärsytyksestä. Oireet hävisivät pidemmäksi aikaa, mutta raakaluita maha ei enää sen jälkeen ole kestänyt, vaan menee kipeäksi. Jotta saisi varmasti kaikki tarvitsemansa ravintoaineet, otettiin rinnalle takaisin nappulat, joita söi raakalihojen ja kasvissoseiden lisäksi. (Söi siis aiemmin raakaruokavaliossaan raakalihoja, kasvissosetta ja luina broilerin siipiä.)

Nyt oli syytä mennä jälleen kerran tutkimuksiin Oulun Animagiin, sillä mahakivut palasivat taas. Aiemmin niitä oli vain harvemmin, mutta viime aikoina tuntui että harva se päivä, etenkin mahan ollessa tyhjä ennen ruoka-aikoja, tuli kipuilua ja turvotusta (ilmeisesti kaasua kerääntyi mahaan, jolloin pingottui). Eläinlääkärissä Kiira oli taas tuttuun tapaan kauhusta kankeana, ja lääkärin tunnustellessa mahaa jännitti jokaista lihastaan niin, ettei tunnusteltua saatu tarpeeksi syvältä. Piti rauhoittaa, ja samalla otettiin myös röntgenkuvat. Mitään poikkeavaa ei näkynyt, ei myöskään verikokeissa. Sainpahan mielenrauhan ainakin kasvainten varalta.

Eläinlääkäri epäili mahaärsytyksen olevan allergiaperäistä. Nyt Kiira on siis jopa parin kuukauden happosalpaajalääkekuurilla ja allergiaruualla. Katsotaan, josko maha rauhoittuisi ja voisimme alkaa kokeilemaan eri ruoka-aineiden sopivuutta. Viikon verran on nyt lääkettä syönyt ja hiljalleen siirtynyt uuteen ruokaan, eikä nyt ainakaan kipuilua ole ollut. Voi että onkin ollut helpottavaa rapsutella rentoa röllömahaa. :)

Olin ehtinyt Kiiran jo ilmoittaa syyskuulle MEJÄ-kokeeseen, mutta se täytyi nyt tämän takia perua. Lääkekuureilla kun ei doping-sääntöjen takia kisaamaan pääse. Tehdään sitten itsekseen treenijälkiä jos vaan koira pysyy kivuttomana.

Voihan Lumon nenä!

Tänä kesänä Lumon nenää on kutissut. Nenäpunkkia on ollut paljon liikkeellä, joten sellaiseksi se heti tulkittiin, vaikka oireet eivät olleet niitä kaikkein tyypillisimpiä. Rovaniemellä saatiin siis neidille stronghold-valeluliuoskuuri. Ihmettelin, kun sanottiin että lääkitä tarvitsee vain oireilevat, eikä kaikkia talouden koiria, vaikka nenäpunkki voi olla joillakin koirilla oireetonkin. Stronghold ei sitten joka tapauksessa auttanut, vaan edelleen Lumpersson rapsutteli välillä nokkaansa ja hieroi sitä mattoihin ja nurmeen. 

Soittelin uudestaan Rollon kaupungineläinlääkärille ja puhelimeen vastannut lääkäri oli ihan ihmeissään, ettei lääkitystä ollut annettu talouden toisellekin koiralle. Hän määräsi milbemax-tablettikuurin kummallekin. Noh, lopulta ei auttanut sekään. Turhauttavinta oli se, että sekä stronghold että milbemax annetaan viikon välein kolme kertaa, eli menee pitkään nähdä auttaako lääkitys varmasti. Koirakontakteista täytyy myös olla karanteenissa tietyn aikaa kuurin alusta. Ja kun ei sitten mikään auttanut, niin lopulta Kiiran mahatutkimusten lisäksi varasin samalla ajan Lumolle Oulun Animagiin.

Lumo ihastutti eläinlääkäriaseman väkeä olemalla niin iloinen ja reipas. :) Nukutuksessa tähystettiin nenään, suuhun ja nieluun. Yllättäen nielusta olivat risat tulehtuneet ja niihin Lumo syö nyt 10 päivän antibioottikuuria. Kuurin ajaksi määrättiin myös saikulle metsästyksestä. Loogiselta tuntuu, että jos risat on olleet kipeät, niin koira on hangannut nokkaansa kun eipä nielua oikein pääse raapimaan. Tulehduksen aiheuttajaa lääkäri ei osannut sanoa. Arvaili, että siellä on voinut olla nenäpunkki tai bakteereja. Todella toivon homman hoituvan nyt tällä kuurilla! Oulun Animagia (ent. Akuutti) voin kyllä suositella muillekin. Ystävällistä palvelua ja asiantuntemusta löytyy. :)

Alkutilanne

Koulutehtävien kasaantuminen tuottaa aina ihmeellisen energianpuuskan. Olen kuullut, että niin käy muillekin. Siinä on vaan yksi huono puoli: energia suuntautuu nimenomaan kaikkeen muuhun kuin niihin opintoihin liittyviin esseisiin, luentopäiväkirjoihin, kirjallisuuspohdintoihin ja tenttiin lukemisiin. Niin tänäänkin ja siitä syystä (tai sen ansiosta) tämä kirjoitus on nyt tässä. Olen väsännyt blogin ulkoasun jo syksyllä kuten otsikon taustakuvasta saattaa päätellä, mutta homma jäi silloin vähän kesken. Ehkä olen välillä keskittynyt siis myös niihin kouluhommiin. Nyt on kuitenkin aika aloittaa taas blogin pitäminen aiheesta koiratkoiratkoiratkoiratkoirat (viitaten erääseen Pasila-sarjan jaksoon, joka kaikkien koiraihmisten täytyisi nähdä).

Mistä sitä sitten aloittaisi? Jospa ei ihan alusta sentään, vaan vaikkapa nopeasta yleiskatsauksesta viimeisimpiin tapahtumiin. Pohjaksi tuleville kirjoituksille. Eli:

Rovaniemellä asustellaan ja opiskellaan. Viralliset koiraharrastukset olivat tauolla opintojen alkuajan, koska ei ollut autoa käytössä. Kiiran kanssa kuitenkin tehtiin omin päin treenailuja rennolla mielellä ilman paineita. Sen kanssa näitä koti- ja lenkkitreenailuja on jatkettu edelleen samaan tapaan, mutta mukaan on tullut myös virallinen laji MEJÄ, eli verijälki. Haistelu on Kiiralle hyvin ominaista ja se nauttii selvittäessään jälkeä. Ensimmäinen koekin käytiin syksyllä, josta tuloksena AVO3. Mokailut (sekä omat että koiran) laitan kokemattomuuden piikkiin. Tuloksella ylsimme silti avoimen luokan voittoon ja saimme pystin palkinnoksi. Kunhan täältä pohjoisesta joskus kevään mittaan taas tämä ikirouta sulaa, niin alamme harjoitella seuraavaa koetta varten.

Voittajan on helppo hymyillä, pikkuvirheistä viis!

Mainittakoon tässä välissä, että Kiira täyttää huomenna 7 vuotta! Miten aika kuluukaan niin nopeasti? Tässä vuoden päässä veteraani-iästä olevan leidin mielipide syntymäpäivistään:

"Oon niin innoissani!"

Syksyllä "laumaan" liittyi tolleri Lumo, jolla ikää on tällä hetkellä 7 kk. Lumo on loksahtanut joukkoon saumattomasti ja Kiirakin alkunyrpistelyjen jälkeen alkoi nauttia sen seurasta. Koirien luonteet ovat passanneet hyvin yhteen - Lumo taitavasti venyttää Kiiran pinnaa ja kaivaa sen tosikkokuoren alta esiin huumorintajua, mutta kuitenkin jos rouva Jääkuningatar päättää tänään olla hienostunut aikuinen joka ei leiki, tyytyy pentu siihen.

Lumo 3kk 22.9.2013

siskokset

Itselläni on kovasti intoa aloitella eri koiraharrastuslajeja Lumon kanssa. Alkuun näytti, ettei tälle talvelle olisi juuri mitään pennulle sopivia treeniryhmiä tarjolla, mutta niin vain olen välillä huomannut juoksevani kolmissakin eri treeneissä viikon aikana. Harjoittelemaan on päästy näyttelykäyttäytymistä, silloin tällöin noutojuttuja, sekä tokoa viikoittain itsenäisessä ryhmässä. Viime lauantaina osallistuimme myös Lapin Nuuskujen järjestämään tokokoulutuspäivään, jossa kouluttajana oli Heli Kelhälä. Sieltä sain kyllä paljon uutta oppia ja intoa treenaamiseen. Lumoltahan tunnetusti sitä intoa ei ole missään vaiheessa puuttunut...

Tarkoitus on kirjoitella tänne tulevista treeneistä, näyttelyistä, kisoista ja arjen tapahtumista koiriin liittyen. Sellaisia asioita, jotka omasta rakkaasta harrastuksesta haluaa jakaa muillekin, mutta joista esimerkiksi ihan jokainen facebook-kaveri ei jaksa kiinnostua. Vuodatettakoon koirajutut pääasiassa siis tänne.