perjantai 30. tammikuuta 2015

8-vuotias Kiira

Rakkaalla Kirpulla oli eilen 8-vuotissynttärit. Siitä tuli siis virallisesti veteraani-ikäinen, hui! Omat ajatukseni ovat tämän viikon olleet niin kiinni meneillään olevassa opetusharjoittelussa, että meinasin unohtaa koko suuren merkkipäivän. Tänään paikattiin tilanne, ja päivänsankari sai lahjaksi uuden aktivointilelun. Lelun sisältä se on yrittänyt saada keitettyjä broilerin sydämiä tuossa jo tovin tähän tyyliin:



Pienellä laskutoimituksella huomasin, että Kiiran kanssa olen viettänyt elämästäni kolmasosan. Sen kanssa olen kasvanut teini-ikäisestä aikuiseksi, muuttanut pois kotoa vieraaseen kaupunkiin ja kokenut muitakin elämänmuutoksia. Niin tärkeä on tuo omalaatuinen, maailman opettavaisin koira! Jonkun mielestä voi kuulostaa liioittelulta, mutta vakaasti väitän Kiiran kasvattaneen minua paljon ihmisenä: sen kanssa on nielty pettymyksiä, opittu ymmärtämään ja laitettu asioita tärkeysjärjestykseen. Ja totta kai myös onnistuttu, iloittu ja naurettu. Toivottavasti veteraanin seurasta saa nauttia vielä pitkään!

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Pakkasmaisemia

Kuluneella viikolla ei ole tapahtunut mitään erityistä koirien kannalta. Pakkaset ovat vielä hiukan rajoittaneet lenkkeilyä, mutta nyt onneksi lauhtui. Erityisesti Kiirasta on tullut vanhemmiten kylmänarka, enkä uskalla päästää sitä revittelemään liian kylmällä. Pari talvea sitten se venäytti toisen olkansa pakkasella, kun lähti juoksemaan täyttä vauhtia. Nykyään meillä kiinnitetään enemmän huomiota siihen, että ensin lämmitellään kävelemällä hihnassa, eikä tosi kovilla pakkasilla juosta irti välttämättä lainkaan. Tämä piti oppia niin sanotusti olkapään kautta!

Kohtuullisella pakkasella kun kunnon lenkille on päästy, on kyllä nautittu lenkkimaisemista. Näihin ei ihan heti kyllästy!


lady in pink
miss blue

"jos täältä pääsis uimaan??"





maanantai 19. tammikuuta 2015

Tärkeä terveys

Niinhän se sanonta kuuluu, että terveyttä ei osaa arvostaa ennen kuin sen menettää. En voisi olla enempää samaa mieltä, puhuttiin sitten ihmisten tai koirien terveydestä. Tätä aihetta olen pohtinut viime aikoina paljon, joten innostuinpa tilittämään mietteeni tännekin.

Koirien jalostusta kritisoivia tekstejä tulee vastaan tasaisin väliajoin. Kaikki tietävät, kuinka jalostuksen myötä monet sairaudet ovat yleistyneet eri koiraroduissa ja joidenkin rotujen ulkomuotoa on kehitetty niin hurjaksi, etteivät nuo rodut ilman eläinlääketiedettä olisi edes elinkelpoisia enää. Aiheesta on tehty dokumentteja ja niitä kauhisteltu.

Kauhistelu jää usein melko yleiselle tasolle. Puhutaan, kuinka se koiranjalostus on nykyään niin kauheaa. Jalostus ei kuitenkaan ole mikään iso paha henkilö jossain tekemässä kaikkea pahaa piittaamatta koirien terveydestä. Jalostus on kaikkien niiden ihmisten summa, jotka teettävät koirillansa pentuja. Niiden yksittäisten, ihan tavallisten ihmisten, jos nyt koiraihmisiä voi tavallisiksi kutsua. ;) Joukossa on paljon hyvin vastuuntuntoisia henkilöitä, jotka oikeasti ottavat jalostuskoiriensa suvuissa olevat terveydelliset riskit huomioon (esimerkiksi kumpikin meidän koirien kasvattajista). Ja sitten on niitä, jotka eivät riskeistä piittaa.

Koirien terveysongelmista ja jalostuksesta olen eniten miettinyt viime aikoina sitä, MIKSI jotkut pentuja koirillaan teettävät eivät välitä, vaikka käyttämiensä koirien taustalla olisi perinnöllisiä terveysongelmia. Täysin terveitä sukuja ei olekaan ja ikäviä yllätyksiä voi tulla, mutta miksi niitä riskejä ei aina edes selvitetä ja ennen kaikkea punnita? Tai pyritä jollain keinolla minimoimaan? Miten tällainen henkilö perustelee noiden asioiden tekemättä jättämisen itselleen?

Sairaudet aiheuttavat kärsimystä koirille, mutta myös omistajalle. On tuskallista nähdä lemmikillä olevan huono olla, yrittää jatkuvasti tulkita oireilua ja löytää sopivia hoitomuotoja. Ovatko nuo terveysriskeistä piittaamattomat ihmiset itse koskaan omistaneet sairasta koiraa? Eikö empatiakykyä ole tarpeeksi, jotta kokisi epäeettiseksi tuottaa kärsiviä koiria ja suurta mielipahaa niiden omistajille?

Raha kai monia vie. Minä en vain mitenkään kykene samastumaan sellaiseen ajatusmaailmaan, että teetänpä sairaalla tai vahvasti sairaan sukutaustan omaavalla koirallani pentuja, jotta saisin vähän lompakontäytettä. Tai yrittäisin säästää jättämällä tekemättä jalostukseen käytettävien koirieni terveystutkimukset, tai en kertoisi esiin tulleista sairauksista, jotta pennut menisivät kaupaksi. Eikö tosiaan löydy sitä empatiakykyä koiria tai niiden ostajia kohtaan? Rahan ansaitsemiseen löytyy varmasti muitakin keinoja.

Tietämättömyyden vielä ymmärrän syyksi, mutta vain jos tietoa on kuitenkin tosissaan yritetty hankkia. Koiramaailman kiemuroissa, sukutauluissa ja perinnöllisissä sairauksissa on paljon opittavaa. Virheitä voi sattua, mutta niistä täytyisi oppia.

Tahallaan piittaamattomasti ja epäeettisesti toimiminen tässä asiassa on sellaista, mitä en kerta kaikkiaan ymmärrä. Miksi niin tehdään?


Lisäys: Haluan vielä tarkentaa, että tämä teksti ei ole syntynyt esimerkiksi pettymyksestä tai katkeruudesta omia koiriani kohtaan. Tällä hetkellä elämme suht huoletonta ja tasaista aikaa terveysasioiden suhteen. Ajatus lähti siitä, kun omien koirien pikkuvaivatkin tuottavat paljon ylimääräistä huolta, enkä ymmärrä, miksi jotkut eivät piittaa riskeistä tuottaa paljon suurempiakin koirien terveyteen liittyviä huolenaiheita.

maanantai 12. tammikuuta 2015

Pakkaspäivien aivojumpat

Täällä on viime päivinä käyty koirien kanssa ulkona vain lyhyitä pyörähdyksiä, pukeuduttu kuin naparetkelle ja rapattu jäisiä auton ikkunoita niin raivokkaasti, että raaputtimena toiminut parkkikiekkokin napsahti kahtia. Pieni turhautuminen alkaa iskeä koko porukalle, kun ei päästä pidemmille lenkeille. On nimittäin tuo -30 astetta hiukan liian kylmä ulkoilukeli sekä minun että koirien mielestä.

Tylsistymisen välttämiseksi on tullut esimerkiksi opetettua Kiiralle valojen sammuttaminen makkarista. Kätevää! Kirppu on niin fiksu, että opettamiseen ei kauaa mennyt. Miksi ihmeessä en ollut opettanut tätä aiemmin? :D

maailman viisain Kirppu

Lumon luottohoitaja Eevi väsäsi jokin aika sitten Lumolle kivan älypelin, jota myös Kiira pääsi nyt pakkaspäivinä vihdoin kokeilemaan.



  


Yllä olevalle kuvalle älypelimonsterista on hiukan naurettu! :D

Lumon kanssa on viilattu tokojuttuja ja sainpa vihdoin siistittyä sen korvakarvat. Hahah, muodonmuutos herätti kyllä hilpeyttä! En tiedä yhtään, tuliko noista sellaiset kuin "pitäisi". Emme ole suunnitelleet näyttelyihin menoa hetkeen, joten trimmailin aika ronskilla otteella. Käytin vain kampaa ja ohennussaksia, en nyppinyt. Lumolla allergiahommien takia hilseilee iho, joten en halunnut ottaa riskiä siitä, että iho ärtyy nyppimisestä. Näihin tollerikorvien trimmaamisasioihin ottaisin mieluusti vinkkejä, joten nyt kokeneemmat näyttelytollerien omistajat, kertokaahan!

ennen
jälkeen




















Tänään körryyteltiin Lumpetin kanssa hallille tokoon. Kannatti ilmeisesti pohdiskella (ruikuttaa) edellisessä postauksessa, kun nyt treeneissä kaikki sujui tositositosi kivasti! Näitä tehtiin:

- Seuraamista namikäden avulla. Käsi lukittuna nyrkkiin suunnilleen taskun kohdalle. Välillä nyrkissä ei ollutkaan namia, vaan palkkasin taskusta pysähdyksissä. Enemmän kuitenkin suoraan kädestä, koska sillä vahvistuu nyt oikea paikka. Ja paikka pysyi hiukan pidemmilläkin pätkillä!

- Liikkeestä maahanmenoa mennään-käskyllä, eli ei vielä varsinaista seuraamista liitettynä siihen. Opetellaan se ensin kuntoon erikseen. Kivoja ja nopeita oli maahanmenot, eikä noussut ennenaikojaan.

- Hyppy. Jee, ekaa kertaa sain sen tajuamaan, että esteen yli voi hypätä, vaikkei nää palkkaa toisella puolen tai en itse juokse vierellä!

- Kokeiltiin myös istu-maahan -kaukokäskyjä, joita ei sellaisenaan ole ennen tehty. Lupaava alku. Menee käsimerkin avulla, toki vielä ei välimatkaa.

- Paikallaolo. Yhteensä ehkä pari minuuttia, yhdesti palkkasin välissä. Uskalsin jo ottaa reilusti välimatkaa. Nyt treeniä siihen, ettei nouse sivulle ennen käskyä.

Nyt on sitten mietinnässä, että pitäisikö yrittää tähdätä kisoihin ennen tokon sääntöjen muuttumista 1.8.15 vai sääntömuutoksen jälkeen. Asiasta tietämättömille sen verran tässä, että osa liikkeistä muuttuu tuolloin. Uusien sääntöjen mukaan alokasluokka voisi olla meille helpompi, mutta meillä olisi varmasti mahdollisuuksia olla kisavalmiita jo ennen elokuuta. Hmm. Asia mietintämyssyyn, myssy tiukasti päähän ja koirien kanssa pakkaseen iltapissatuksille!

perjantai 9. tammikuuta 2015

Tokotilanteen syväanalyysi

Viime päivinä olen pohdiskellut paljon Lumon tokotreenailuihin liittyviä asioita. Pitkään on ollut tunne, että junnataan paikoillaan samalla kehitystasolla, etenemättä. Eihän meillä mikään kiire ole, mutta silti. Olishan se kiva kuitenkin edetä, vaikka sitten hiljalleen. :D Mikä siis mättää?

- Treenimäärä? Loppujen lopuksi treenaamiseen käytetty aika on ollut aika vähäistä, joten ehkä opittais paremmin, jos treenattais enemmän. ;) Silti mietin, että Kiiran kanssa aikoinaan samantyylinen määrä riitti paljon nopeampaan liikkeiden oppimiseen. Noh, ei passaa liikaa vertailla näin erilaisia koiria keskenään. Selvää on joka tapauksessa, että pieni lisä treenihetkien määrään ei olisi pahitteeksi.

- Toistojen määrä? Yritän aina keskittyä kerralla vain ihan muutamaan juttuun, mutta tuleeko silti vaihdeltua harjoitteita liian tiheään treenihetkien aikana? Pitäisikö malttaa nykyistä enemmän tehdä peräkkäisiä toistoja, jotta asiat jäisivät paremmin muistiin? En tiedä.

- Palkkaus? Lumolla on hirvittävän hyvä motivaatio, oli palkka mitä vaan. Herkkuihin se on hulluna, leluihin se on hulluna oli ne sitten mitä vaan, kehuistakin se palkkaantuu. Eniten käytän namipalkkaa. Nyt pitäisikin miettiä, voisiko eri palkkaustapoja vaihdella jotenkin tarkoituksenmukaisemmin. Selkeämmin voisin erottaa treenihetket, jolloin viilataan tekniikkaa (namipalkka) ja jolloin haetaan vauhtia ja intoa (lelupalkka). Toisaalta tuota intoa on Lumolla namipalkallakin, eli pitää varoa kiihdyttämästä koiraa liikaa.

- Vaatimustaso? Myönnän ehkä aavistuksen verran lukittautuneeni siihen ajatukseen, että "se on niin nuori vielä". Ja se ei siis johda siihen, että olisin Lumon kanssa lepsu, vaan siihen, etten tajua edetä sen kanssa vaikeampiin harjoitteisiin. Mukana on myös ripaus pelkoa siitä, että menen sössimään opettamalla sille jotain väärin, kun se on niin erilainen koulutettava kuin Kiira.

- Vilkkauden kanavoiminen järkevään toimintaan? Tämä on varmuudella yksi syy tähän junnaamiseen. Lumon vilkkaus on välillä treenatessa tosi hauskaa ja hyödyllistä, mutta joskus myös rasittavaa ja aiheuttaa päänvaivaa koulutukseen. En aina täysin osaa erottaa, milloin sillä ei vaan riitä itsehillintäkyky malttaa ja milloin se kujeilee. Komentaminen tuntuu joissakin tilanteissa lisäävän kierroksia (ehkä kertoo jonkinlaisesta herkkyydestä/paineistumisesta), joten joka tapauksessa paras keino toimia on olla itse hyvin rauhallinen mutta johdonmukainen, ystävällinen mutta jämäkkä. Vilkkaus on se asia, josta Lumon kanssa olen oppinut eniten. Vakaa päätös on kääntää tuo ominaisuus voitoksi, sillä kun sitten lopulta tekeminen toimii, niin se on hyvin palkitsevaa kun koiralla on intoa ja asennetta.

Näiden pohdintojen saattelemana nyt siis treenailemaan. Huhhuh. Lopuksi vielä pienenpieni pätkä Lumon seuraamista. Kaiken tämän pohdinnan jälkeen, onhan tuo kuitenkin ihan kehityskelpoisen näköistä. :)


keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Vuosi 2015 käyntiin!

Joulun ja vuodenvaihteen ajan oleilin kotopuolessa. Lumo oli mukana koko ajan, ja sille teki hyvää olla jonkin aikaa ainoana koirana. Myös Kiira sai olla ainoana koirana Rovaniemellä tuon ajan, paitsi joulunpyhiksi sekin pääsi Ouluun. Kuulosti Kirppukin nauttineen jakamattomasta huomiosta. :)

Tässä Lumon meininkejä lomanvietosta:



väsynyt muusikko :)

Huppis ja Piitu lenkkikavereina

korvia kaikenlaisia
Huppiksen yksityisposeeraus

Ja sitten Kiiran lomameiningit:


rakas frisbee

Hyvin usein koirablogeihin kootaan menneen vuoden saavutuksia ja tulevan tavoitteita näin vuoden vaihtuessa, mutta itse voisin koota ennemminkin toiveita. Ei tavoitteissa mitään pahaa ole (kunhan niistä ollaan koirien hyvinvoinnin ehdoilla valmiita joustamaan), mutta jotenkin en tässä tilanteessa osaa kutsua niitä asioita tavoitteiksi, joita toivoisin tulevan vuoden tuovan. Ne ovat toiveita, joiden eteen tehdään työtä. 

Tärkein toive on, että koirat pysyisivät mahdollisimman terveinä. Juuri nyt kumpikin voi hyvin: Kiiran mahakivut on saatu kuriin ruokavaliolla ja Lumon kutinat ovat olleet pari viikkoa hyvin vähäisiä. Terveyden lisäksi toiveena on myös paljon onnellista arkea koirien kanssa, pitkiä metsälenkkejä kivoissa maisemissa ja tämän hölmön kaksikon toilailuille nauramista.

Harrastuksien suhteen pyritään etenemään sillä tahdilla kuin hyvältä tuntuu. Jos terveysasiat pysyvät hyvällä mallilla, eikä kumpikaan joudu lääkityksille vaivoistaan huolimatta, niin kummankin päänmenoksi on kaavailtu virallisia koekäyntejä. Kiiraa haluaisin käyttää kesällä MEJÄ-kokeissa ja samaan touhuun pitäisi Lumokin perehdyttää. Lumolle myös tokokisoja ja taipparit, kunhan oikeasti ollaan niihin valmiita. Ja näyttelyissäkin olisi kiva käydä, kunhan Lumo saisi turkkia kasvatettua. Syksyllä katsotaan sitten taas, miten metsästyshommat sujuvat Lumolta. Kiire ei ole missään lajissa Lumon kanssa, sillä edelleen se on hyvin kakara mieleltään ja kypsyy hitaasti.

Katsotaan, mitä vuosi 2015 tuo tullessaan. Heti näin alkuun se toi meille kantavat jäät joilla lenkkeillä, Kiiralle lyhyen turkin (kyllästyin siihen, että koira näytti joka lenkin jälkeen tältä:


tai tältä:

joten kaivoin trimmerin kaapista ja nyt on rouva taas nahkiaisen olomuodossaan), Lumolle tokotreenit (seuraaminen saattaa pian alkaa jopa toimimaan!) sekä isäntäväelle flunssan ja paljon aherrusta gradujen parissa. Ei siis muuta kuin etiäppäin, sano Kiira lumessa!