Koiraihmisen kevätsesonki

Huh, miten paljon koiraharrastusjuttuja tähän toukokuuhun onkaan mahtunut ja lisää vielä piisaa. Taitaa olla meneillään sellainen kevätsesonki. Aika, jolloin koiraihmiset villiintyvät siitä, että ulkona tarkenee taas treenailla koirien kanssa.

Lumon tokotreeneissä on käyty ja siihen päälle vielä treenien vetämiset. Olen kyllä tykännyt kouluttaa nyt muitakin, vaikka oman lisänsä sekin on tuonut tähän kiireeseen. Lumon kanssa tokohommat junnaa nyt turhauttavasti paikoillaan kun ei ole ehditty hirveästi kotona treenailemaan. Onneksi kesällä on enemmän aikaa.

Viikko sitten käytiin tolleriporukalla mejäilemässä. Oli ihan hurjan mukavaa ja antoisaa, kiitos vielä järjestäjälle! Lumo pääsi ajamaan kaksi jälkeä. Ensimmäinen oli hyvin kuivaan ja tasaiseen maastoon edellisenä päivänä vedetty pidempi jälki kahdella kulmalla. Alkusuoralle lähtiessään Lumo vähän sähläsi ja kierteli jäljen ympärillä. Sitten sai jäljestä kiinni ja tosi hyvin meni loppuun asti. Maasto oli sellaista, että hajua oli varmasti melko vähän. Vuoden ensimmäiseksi jäljeksi oikein hyvä suoritus siis! Toinen jälki oli tuore, lyhyempi ja yhdellä kulmalla. Se meni ihan superisti, ei ongelmaa. Sorkankin otti lopussa suuhun ja toi mulle. Makaukset Lumo merkkaa tosi hätäisesti. Katsotaanko aletaanko sitä jotenkin työstämään kesän aikana. Mejä on kyllä niin Lumperon laji. Missään muualla sen häntä ei vihdo yhtä onnellisena. <3

Vajaa viikko sitten startattiin myös meidän ensimmäisissä rally-tokokisoissa. Minun piti olla talkoilemassa kisoissa koko päivä, mutta edellisenä päivänä podin vielä oksennustautia. Jätin talkoilut välistä ja päätin käydä vain oman startin jos vointi sallii. Aika heikko olo oli kyllä, mutta startattiin ja saatiin kokoon 83 pistettä, eli ALOHYV tulos. Kovin skarppia ei minun ohjaus ollut, joten olosuhteisiin nähden hyvin tyytyväinen saa olla. Lumo työskenteli innokkaasti hyvässä kontaktissa koko radan, paitsi viimeisenä kylttinä olleen pujottelun edestakaisin. Rassukka innostui merkit nähdessään, että "jes, tokon merkinkiertoa", ja kun hihna kiristyi eikä päässytkään kiertämään, niin hämmentyi ja rupesi haistelemaan maata. Ehkä skarpimpi ohjaaja olisi osannut ohjeistaa ja ennakoida vähän paremmin. :D

Tänään Lumo Pamela pääsi rentoutumaan RoiRexissä hieronnassa. Onpahan koira kunnossa kesän harrastuksiin, ja kun on se sterilointikin takana, niin siksikin hyvä käydä tsekkauksessa. Ei ollut mitään hälyyttävää, mutta joitakin kireyksiä löytyi. Niin olin arvellutkin, kun koira on tuollainen rämäpäisesti liikkuva kiituri. Parin viikon päästä käydään sitten vielä toinen kerta, niin näkee onko jumit pysyneet auki.

Kevään puuhat

Lumo toipui sterilointileikkauksesta todella hyvin ja on jo pidemmän aikaa saanut elää ihan normaalielämää. Mitään negatiivisia sivuvaikutuksia leikkauksesta en ole ainakaan vielä havainnut. Meneillään ollut karvanlähtöaika hiipui leikkauksen jälkeen ja turkki on alkanut vahvistua. Lumo on saanut myös vihdoin vähän lihaa luiden ympärille, siitä olen hyvin tyytyväinen. Tässä ollaan kyllä ruokaakin sille vaihdettu, että minkä verran lie on se vaikuttanut myös. Positiivisia muutoksia joka tapauksessa. Leikkauksen jälkeen Lumo on ruvennut taas piiiiitkän tauon jälkeen onnistumaan leikkiinkutsuyrityksissään Kiiraa kohtaan. Jännä juttu. Koirien leikkiä on kyllä niin kiehtovaa seurata. :)

Kiira laatuaikalenkillä ilta-auringossa pääsiäisen aikoihin. Kirppu nautti kun pääsi minun kanssa kahdestaan lenkeille Lumon ollessa vielä leikkaustoipilaana.

 Treeneissä on Lumperon kanssa käyty aina kun on vain päästy. Talvikausi taitaa vihdoin olla ohi, ja treeniryhmät siirtyvät ulkokentille. Hyvissä ryhmissä on saatu Lumon kanssa talven ajan treenailla tokoa ja rally-tokoa, mutta meillä kun tuo halli ei ole ihan naapurissa niin sinne kulkeminen ehti jo tuntua puuduttavalta. Kiva siis, että päästään kesäkentille lyhyemmän matkan päähän kesäkaudeksi jatkamaan harrastuksia. 

mökkireissulla pilkkihommissa

 Rally-tokoa ei jatketa ryhmässä, vaan tavoitteena on käydä kisailemassa RTK1-koulutustunnukseen asti ja miettiä sitten innostaako lajia jatkaa. Kisavalmiita ollaan kyllä, kunhan taas itse selviän jännittämisen kanssa. Lumolla on melko hyvin hallussa jo avoimen luokankin kyltit, paitsi "houkutus" on meidän murheenkryyni. Pöhkö koira ei voi ymmärtää, miksi vaikkapa karvadami tai tennispallo on jätetty maahan, ellei hänen saalistettavakseen jättimäisen saalistusloikan kera, toki sen jälkeen kun on yrittänyt kaikin voimin keskittyä seuraamiseen ja näyttänyt siltä ettei kerta kaikkiaan pysy kasassa kun tietää niiden saaliiden olevan ihan siinä lähellä. Ja omistaja ei tiedä itkeäkö vaiko nauraa.

Tokoa jatketaan uudessa ryhmässä, kesän tavoitteena kisavalmius avoimeen luokkaan. Aika hyvällä mallilla ollaan jo, mutta muutama juttu vielä tökkii. Ruutu on se vaikein, siinä suorituksessa on jotenkin niin monta sellaista palaa, jotka eivät kuulu ihan meidän tämänhetkisiin vahvuuksiin. Tokoon mulla on nyt kova motivaatio ja sellainen tahtotila, että tahdon meidän pääsevän lajissa eteen päin. 

Ainiin, ja onhan Lumo päässyt nomeakin hiukan treenaamaan. Meillä oli tolleriporukan nomepäivä, johon osallistui jopa 9 tolleria omistajineen. Kivaa oli! Isäntä hoiti Lumon kanssa treenaamisen, minä keskityin vain katselemaan heidän hyvää työskentelyään. Huomenna jatketaan tolleriporukan teematreenejä, lajina tällä kertaa toko.

Tuumaustauko

Meillä vietetään pientä pakollista tuumaustaukoa treenailuista. Lumo kävi sterilointileikkauksessa vajaat kaksi viikkoa sitten. Samalla korjattiin se sen pieni napatyrä, joka siis on ollut ihan harmiton. Eläinlääkäri suositteli, että korjataan se nyt kun sitä seutua muutenkin ronkitaan. Eipähän tarvitse sitten tehdä uutta operaatiota, jos tyrä olisi joskus ruvennut vaivaamaan. Kuulemma iäkkäillä koirilla vatsalihasten löystyminen voi joskus johtaa napatyrän oireiluihin. Lumon leikkaushaava on siis napatyrän korjauksesta johtuen vähän pidempi kuin normaalisti sterilointileikkaushaava.

Raasuli nukkuu lääketokkuraa pois.

Leikkaus meni hyvin. Tokkurasta selvittyään Lumo ei ole omasta mielestään ollut yhtään sairas, saati sitten sairasloman tarpeessa. Nyt sitä vasta tajuaa, kuinka nopealiikkeinen ja pomppivainen koira Lumo onkaan, kun liikkumista on pitänyt yrittää rauhoittaa ja rajoittaa. Virtaa on selvästi kertynyt kun ei pääse irroittelemaan vapaana. Ollaan kyllä onnellisia kun saadaan tämä toipilasaika kunnialla ylitettyä!

Toimelias typykkä oli yöllä rimpuillut irti suojapaidasta. Tämän jälkeen se on aina kiinnitetty kaulurin pantaan, että pysyisi päällä.

Mitäs muuta meille sitten? Kevättä kohti mennään ja olo on kuin pimeästä luolasta valoon kömpineellä otuksella, joka hieroo silmiään talvihorroksen jäljiltä. Ah, valoa! Alkuvuoden toko- ja rallytoko-treeneihin ollaan päästy aika huonosti kaikkien muiden menojen ja omien sairasteluiden takia. Itse kävin kuitenkin koulutettavana treenihallilla ilman koiraa pari viikonloppua, nimittäin arkitottelevaisuuden koulutusohjaajakurssilla. Mielenkiintoinen kurssi, jolta sai taas uutta ajateltavaa. Kesäkaudelle onkin sitten tiedossa omien treenien lisäksi muiden kouluttamista.

Kovasti odotellaan kesää, mutta hetkonen taitaa mennä ennen kuin nämä kinokset sulavat. Siihen asti pyritään nauttimaan talven suomista mahdollisuuksista, kuten Kiira tässä näyttää:

Uutta vuotta!

Niin on taas kerran joulut ja vuodenvaihteet lusittu. Mukava ja rentouttava joululoma oli minulla ainakin. Koirilla sen sijaan pientä sairastelua: Lumo poti muutaman päivän kennelyskää ja Kiira on joutunut hengailemaan kaulurin kanssa parin tulehtuneen finninsä takia. Ei siis onneksi kuitenkaan mitään maatakaatavaa.

Pitäisikö nyt sitten kirjoittaa perinteisesti koontia viime vuodesta? Noh, jospa lyhyesti. 

Lumo harrasti vuonna 2015 useampaa lajia. Erityisen onnellinen olen taippareiden läpäisystä sekä tokokisoista saamastamme ALO1-tuloksesta. Mejäkoepaikkaa ei valitettavasti saatu, mutta mejää treenailtiin, kokeiltiin vesipelastusta ja aloitettiin rally-toko. Ainiin ja saihan se karvaton rimpula näyttelyistäkin ekat ERI:nsä. Syksyllä Lumpero kävi metsällä ja nautti siitä täysillä. Virallisissa terveystutkimuksissakin Lumo ehti käymään, ja vaikkei tulokset ihan täysin priimaa kaikilta osin olleetkaan, niin ei niissä onneksi näkynyt mitään meidän elämään tai harrastuksiin vaikuttavaa häikkää. Allergiakutinatkin on pysyneet poissa ja Lumo on ollut iloinen ja helppo kaveri arjessa. 

Kiira jatkoi varhaiseläkettään virallisista harrastuksista, mutta treenaili vuoden aikana mejää ja silloin tällöin kotitokoa. Onnellinen olen siitä, että se on sekä fyysisesti että henkisesti (voiko koirasta niin sanoa? :D ) pysynyt meidän arkielämän menossa mukana. Tuolla fyysisellä puolella tarkoitan esimerkiksi sitä, että Kiiran mahakivut ovat pysyneet kurissa, vaikka uhkarohkeasti vaihdoimme hiukan edullisempaan ruokaan (ennen söi RC Anallergenic -nappulaa, nyt saman merkin Hypoallergenic). Pari päivää maha vaikutti hiukan kipeältä ruuanvaihdon yhteydessä, mutta asettui sitten. Henkisellä puolella tarkoitan, että Kiiran stressailut, epäluuloisuudet ja reagoinnit ovat pysyneet sillä tasolla, että kaikki arkielämän tilanteet on pystytty järjestelemään sujuviksi. Nyt vanhemmalla iällä Kiiran on ikään kuin vaikeampi hyväksyä uusia ihmisiä samalla tavalla kuin se nuorena teki, ja se aiheuttaa välillä haasteita. Nuorena Kiira muisti kaikki lyhyestikin tapaamansa ja hyväksymänsä ihmiset pitkänkin ajan päästä kohdatessaan heidät uudestaan. Nykyään näyttää siltä, kuin uudet ihmiset eivät enää jäisi niin hyvin mieleen, ja Kiira suhtautuisi heihin uudestaan kohdatessaan kuin outoihin, eli pääsääntöisesti epäluuloisesti. Liekö vanhuus alkaa jo hiljalleen painaa. Helpottaakseni sekä Kiiran että myös omaa stressiäni Kiira rajataan joissakin tilanteissa (esim. joidenkin vieraiden kyläillessä) toiseen huoneeseen, eikä sitä oteta mukaan sellaisille reissuille, joille koiran pystyisi ottamaan, mutta jotka olisivat Kiiralle luultavasti turhan stressaavia. On suuri onni, että tähän mennessä on tarvittaessa aina löytynyt luotettava ja Kiiralle tuttu hoitaja. Pääosin kuvailisin Kiirankin vuoden sujuneen hyvin.

Vuodelle 2016 toivon molemmille koirille terveyttä ja että meidän koira-arki sujuisi mukavasti ilman suurempia vastoinkäymisiä. Kiira jatkakoon eläkettään harrastusrintamalta, mutta Lumon suhteen olisi muutamia tavoitteenpoikasia. Tähtäimessä on vuoden aikana startata tokon AVO-luokassa ja käydä ensimmäiset startit rally-tokossa ja mejässä. Jos se keksisi turkin kasvattaa, niin voisin sen johonkin näyttelyynkin viedä. Lisäksi Lumon tavoitteena on treenailla kesällä vesipelastusta ja syksyllä saada uusia oppimiskokemuksia metsästysreissuilta. Eiköhän siinä ole tavoitetta riittämiin, ja jos jotain muuta vielä keksitään, niin se on sitten vaan plussaa!

Terveydeksi!

On taas aika päivittää tänne meidän koirien tilannetta terveysasioiden suhteen. Aiemmista terveystilannepostauksista on ollut helppo tarkistaa asioita jälkeen päin, joten pidetään yllä tätä tapaa näistä jutuista tänne kirjoitella.

Kuvituskuvina kesän ajalta kertyneitä otoksia sieltä täältä.

Kiiran maha on ollut nyt noin vuoden kohtalaisen rauhallisena. Se syö (jäätävän kallista) Royal Canin anallergenic -nappulaa ja säännöllisesti sekaan vähän raakalihoja, ei kuitenkaan joka aterialla. Ruokavalio on ollut pakko pitää todella tasaisena ja muuttumattomana. Selvästi sillä jokin ruoka-aineallergia on, sillä vähän aikaa sitten kokeilin jotakin ihan perus eläinkaupan nappulaa lisätä vähitellen allergiaruuan sekaan ja Kiiran tassunpohjat alkoivat parissa päivässä tulehtua. 

Allergiaruuassa ei ole oikein mitään, proteiinitkin on jostain ihme höyhenistä tehty. Vähän tuntuu, että karvanlaatu on tuon ruuan myötä hiukan heikennyt. Mieluummin syöttäisin vaikka täysin raakaruokaa Kiirallekin, mutten uskalla alkaa fiksaamaan ruokavaliota. Pelottaa, että mahakipuiluoireet taas pahenevat. Nykyään sillä on ollut (näkyvää) mahakipuilua silloin tällöin hetkittäin, ja ne on menneet ohi nopeasti zitac-happosalpaajalääkkeen puolikkaalla. 

Kipuilu tuntuu olevan ikään kuin jotain stressiperäistä närästystä. Keväällähän Kiiran maha tuli kipeäksi sen jälkeen, kun se oli ollut mukana tokotreeneissä (hermoili vierasta treeniporukkaa). Kotona ruokintatilanteita on pitänyt rauhoittaa, sillä joskus Kiira-raasu on vetänyt ruokaa henkeen hermoillessaan sitä, että Lumo on syötyään oman ruokansa tullut Kiiran viereen kärkkymään, milloin saisi tarkistaa Kiiran kupin (vaihtavat aina kuppeja syötyään omansa tyhjäksi). Ruuan "väärään kurkkuun menemisestä" on aiheutunut mahakipuilua. Toisaalta, ei sen maha aina tule kipeäksi stressitilanteista. Onneksi.

Lumon terveysasioista ajankohtaisin on se, että pikkuneiti kävi jokin aika sitten virallisissa terveystutkimuksissa. Kyynärät ja polvet olivat kummatkin 0/0, lonkat C/B. Selkätuloksina VA0, SP0 ja LTV1.

Lumon sisaruksista kaikilla on tähän mennessä lonkat olleet A/A-paria, joten Lumon lonkkatulos vähän yllätti. En oikein vieläkään tiedä, miten tuohon suhtautua. Toisaalta ei pitäisi olla mitään meidän elämään vaikuttavaa ongelmaa tuossa C-lonkassa, mutta vähänhän se silti huolettaa. Samoin tuota selän LTV1-tulosta ensin säikähdin, mutta hetken googlailtuani sain selville, että nykytutkimuksen valossa sen ei pitäisi aiheuttaa oireita.

Täytyy olla onnellinen, ettei kuvista löytynyt mitään pahempaa! Vaikka noiden tulosten pitäisi olla sinänsä harmittomia, eivätkä aiheuta rajoituksia meidän harrastuksiin, niin luultavasti tulen kuitenkin vähän huolta kantamaan ja tarkkailemaan Lumon liikkeitä tarkemmin. Onneksi meidän harrastusrepertuaariin ei kuulu agility, sillä se on ehkä ainoa laji jonka suhteen olisi jouduttu miettimään, uskaltaako jatkaa vai ei. Lumo kuitenkin olisi agilityssä pienikokoinen maxi.

Kutinat on Lumolla pysyneet aisoissa raakaruualla. Ei se ihan täysin kutinaton ole, mutta ei kyllä tarvitse mitään lääkitystäkään. Raapiminen ja hankaaminen on ihan satunnaista ja toooosi pientä vuodentakaiseen verrattuna. Silloin se oli jatkuvaa, voimakasta, pakonomaista ja kutina selvästi häiritsi koiraa lähes koko ajan. Toivottavasti hyvä tilanne jatkuu. Tosin nyt selvitellään sitten, miten saataisiin vältettyä Lumolla ajoittain ilmenevä närästys. Googlettelu kertoi, että närästystä voi aiheuttaa melkein mikä vaan ruuassa. Yksi epäilys on Lumon kohdalla runsas rasvan määrä. Se on nimittäin saanut aika paljon erilaisia rasvoja ja öljyjä ihon kuntoa parantamaan ja jotta vähän lihoisi. Täytyy jatkaa selvittelyjä tämän suhteen...

Lumon allergiatilannekatsaus

Blogista on kätevää tarkistaa myöhemmin kaikenlaista, mikä muuten ehkä pääsisi unohtumaan. Kirjoitanpa nyt siis tämänhetkisestä tilanteesta Lumon allergiajuttujen suhteen. Ja jes, nämä kuulumiset ovat positiivisia!

Joulun aikaan pikku Lumpetti kutisi vielä kovasti. Välillä niin paljon, että sisällä se hengaili koko ajan kaulurin kanssa. Ilman tötteröä raapi nokkansa ja huulensa ruvelle. Ruokavalio oli tuolloin jo hetken koostunut pelkästä raakaruuasta, koska halusin testata aiheuttaako varastopunkki Lumon oireet (varastopunkkia on kuivaruuissa). Olo oli aika toivoton, kun kutinat vain jatkuivat. Vaikutti jo siltä, että Lumo ei tule pärjäämään ilman jatkuvaa lääkitystä.

Joskus joulu-tammikuun vaihteessa kutinat yllättäen rauhoittuivat. Huomasin tuolloin, että sattumalta Lumon ruuassa ei ollut ollut reiluun viikkoon lainkaan naudanlihaa. Naudanliha laitettiin Lumon osalta kiellettyjen listalle. Ja kutinat pysyivät rauhallisina!!! Jännää sinänsä kun eläinlääkäri nimenomaan sanoi, ettei epäile ruoka-aineallergiaa, vaan atooppista allergiaa.

Tällä hetkellä Lumon ruokavalioon kuuluu:

- raaka liha, rasva ja sisäelimet (sika, kana, hirvi, lohi, joskus myös poro ja kalkkuna)

- luita (hirvi, broilerin siivet), mutta ei päivittäin

- kasviksia (soseena tai kokonaisina pureskeltavaksi), joskus riisiä

- öljyt (tällä hetkellä kaapissa pellavaöljy)

- lisäksi raakaa kananmunaa, lisäravinteina merilevä ja biotiini+sinkki

- ruuantähteitä, paitsi ei naudanlihaa sisältäviä

Ruokavalio muokkaantuu vielä. Nyt esimerkiksi tilattu pellavansiemenrouhetta, jota kokeilen antaa kasviksien sijasta/rinnalla. Lisäravinteista myös pohdin, tarvisiko niitä joitakin muitakin.

Edelleen Lumo hilseilee jonkin verran ja joskus harvoin hieman hankaa nokkaansa. Turkki on vihdoin alkanut hitaasti mutta varmasti kasvaa, eivätkä korvat tai silmänympärykset ole punoittaneet pitkään aikaan. Lihotuskuurilla se on, mutta en tiedä liittyykö laihuus allergioihin mitenkään. Lumpe on vain niin ikiliikkuja, ettei rasva ehdi kertyä kylkiin.

Toivon ihan suunnattoman paljon, että tämä hyvä tilanne jatkuu, vaikka kevät tuo kuvioihin siitepölyt ynnä muut. Toiveikkaina suuntaamme siis kevättä kohti ja nautimme tästä hetkestä!

Mekin on nyt käyty ekaa kertaa fyssarilla!

Kiira alkoi olla sen verran jumissa taas, että tarvittiin osaavia käsiä sitä aukomaan. Aiemmin se on käynyt useammankin kerran Oulussa hieronnassa Suvi Matilaisella. Olen nyt ollut niin tiiviisti kiinni opetusharjoittelussa, että aika piti saada täältä Rovaniemeltä. Tuttujen suosituksista päädyin ottamaan yhteyttä Lapin eläinfysioterapiaan. 

Minäkö fyssarille?

 Kävipä siinä vielä sellainen kämmi, että väärinymmärryksen vuoksi ensimmäinen aika varattiin heidän Oulun toimipisteeseensä. Sielläpä sitten odoteltiin pakkasessa turhaan Rovaniemen toimitilojen ovella, kunnes puhelimitse saatiin selvitettyä, että meitä odotellaan vastaanotolle eri kaupungissa. Nyt jo naurattaa, silloin hampaat kalisi kylmästä ja ärsytyksestä. Aikaa jouduttiin siis siirtämään myöhemmäksi. 

Kun fyssarikäynti vihdoin oikeasti koitti, otimme mukaan molemmat koirat. Halusin, että myös Lumo tsekataan samalla läpi. 

Etukäteen hiukan hermoilin miten vieras mies saa Kiiran käsiteltyä. Ajattelin lopulta, että menee miten menee, enkä paikanpäällä jännittänyt yhtään. Yllättävän hyvin homma sujui, tosin ei täysin ilman haasteita. Fyssarin taktiikka oli se, että koira vain otetaan heti käsittelyyn ilman sen kummempia tutusteluja. Kiira ei tainnut ehtiä edes tajuta mitä tapahtui, ennen kuin oli jo käsiteltävänä. Koko ajan se oli hermostunut, piippaili aika paljon ja odotti hetkeä jolloin pääsisi livahtamaan pois. Homma saatiin kuitenkin tosi kätevästi hoidettua, kunnes Lumon käsittelyn jälkeen fyssari halusi näyttää Kiiralle vielä pari venytystä. Kiirasta näki, että venytykset ahdistivat kovasti ja se pääsi livahtamaan pöydän alle. Siellä se sitten rupesi pöhähtelemään ja vaikka tuli pois ja antoi fyssarin rapsutella (ja antoi jopa tassua), niin ahdistushaukkuminen jäi päälle. Homma lopetettiin sitten suosiolla rapsutteluun eikä enää venytetty. Hieman harmitti, kun alku oli kuitenkin sujunut niin hyvin. Toisaalta olen Kiiran kanssa oppinut jo olemaan liikaa harmistumatta - pääasia, että jumit saatiin auottua. En jaksa enää ruoskia itseäni noista Kiiran epäluuloisuuteen liittyvistä asioista, kun parhaani olen kuitenkin aina tehnyt, joka päivä, kaikki nämä kahdeksan vuotta. Näillä mennään.

Ja mitä sieltä sitten löytyi? Kuulemma ei tuntunut olevan vikaa nivelissä tai missään sellaisessa, vaan jumien syyksi jälleen epäiltiin ihan vaan stressiä. Varmasti myös pakkasissa palelu on edesauttanut jumiutumista. Toisaalta helpottavaa, toisaalta surkeaa että koira stressaa tavallisesta arjesta itsensä jumiin. Heti autolle kävellessämme pystyin näkemään selkeän eron Kirpun liikkeissä. Nyt on ollut iso ilo katsella lenkeillä sen rentoa ravia. 

Lumo sen sijaan... Sen hölmöilyistä kertoessa tulee taas hymy huulille. Lumpe ryntäsi vuoronsa koittaessa suoraan fysioterapeutin syliin, nuoli naaman ja kieppui ympärillä. Siinä vaiheessa tuli jo kommentti, että "tällä ei kyllä ole jumia missään". Malttoi kakara rauhoittuakin käsittelyyn. Sillä kaikki kunnossa, huippu juttu!

Näihin lenkkimaisemiin ei kyllästy!

Tärkeä terveys

Niinhän se sanonta kuuluu, että terveyttä ei osaa arvostaa ennen kuin sen menettää. En voisi olla enempää samaa mieltä, puhuttiin sitten ihmisten tai koirien terveydestä. Tätä aihetta olen pohtinut viime aikoina paljon, joten innostuinpa tilittämään mietteeni tännekin.

Koirien jalostusta kritisoivia tekstejä tulee vastaan tasaisin väliajoin. Kaikki tietävät, kuinka jalostuksen myötä monet sairaudet ovat yleistyneet eri koiraroduissa ja joidenkin rotujen ulkomuotoa on kehitetty niin hurjaksi, etteivät nuo rodut ilman eläinlääketiedettä olisi edes elinkelpoisia enää. Aiheesta on tehty dokumentteja ja niitä kauhisteltu.

Kauhistelu jää usein melko yleiselle tasolle. Puhutaan, kuinka se koiranjalostus on nykyään niin kauheaa. Jalostus ei kuitenkaan ole mikään iso paha henkilö jossain tekemässä kaikkea pahaa piittaamatta koirien terveydestä. Jalostus on kaikkien niiden ihmisten summa, jotka teettävät koirillansa pentuja. Niiden yksittäisten, ihan tavallisten ihmisten, jos nyt koiraihmisiä voi tavallisiksi kutsua. ;) Joukossa on paljon hyvin vastuuntuntoisia henkilöitä, jotka oikeasti ottavat jalostuskoiriensa suvuissa olevat terveydelliset riskit huomioon (esimerkiksi kumpikin meidän koirien kasvattajista). Ja sitten on niitä, jotka eivät riskeistä piittaa.

Koirien terveysongelmista ja jalostuksesta olen eniten miettinyt viime aikoina sitä, MIKSI jotkut pentuja koirillaan teettävät eivät välitä, vaikka käyttämiensä koirien taustalla olisi perinnöllisiä terveysongelmia. Täysin terveitä sukuja ei olekaan ja ikäviä yllätyksiä voi tulla, mutta miksi niitä riskejä ei aina edes selvitetä ja ennen kaikkea punnita? Tai pyritä jollain keinolla minimoimaan? Miten tällainen henkilö perustelee noiden asioiden tekemättä jättämisen itselleen?

Sairaudet aiheuttavat kärsimystä koirille, mutta myös omistajalle. On tuskallista nähdä lemmikillä olevan huono olla, yrittää jatkuvasti tulkita oireilua ja löytää sopivia hoitomuotoja. Ovatko nuo terveysriskeistä piittaamattomat ihmiset itse koskaan omistaneet sairasta koiraa? Eikö empatiakykyä ole tarpeeksi, jotta kokisi epäeettiseksi tuottaa kärsiviä koiria ja suurta mielipahaa niiden omistajille?

Raha kai monia vie. Minä en vain mitenkään kykene samastumaan sellaiseen ajatusmaailmaan, että teetänpä sairaalla tai vahvasti sairaan sukutaustan omaavalla koirallani pentuja, jotta saisin vähän lompakontäytettä. Tai yrittäisin säästää jättämällä tekemättä jalostukseen käytettävien koirieni terveystutkimukset, tai en kertoisi esiin tulleista sairauksista, jotta pennut menisivät kaupaksi. Eikö tosiaan löydy sitä empatiakykyä koiria tai niiden ostajia kohtaan? Rahan ansaitsemiseen löytyy varmasti muitakin keinoja.

Tietämättömyyden vielä ymmärrän syyksi, mutta vain jos tietoa on kuitenkin tosissaan yritetty hankkia. Koiramaailman kiemuroissa, sukutauluissa ja perinnöllisissä sairauksissa on paljon opittavaa. Virheitä voi sattua, mutta niistä täytyisi oppia.

Tahallaan piittaamattomasti ja epäeettisesti toimiminen tässä asiassa on sellaista, mitä en kerta kaikkiaan ymmärrä. Miksi niin tehdään?


Lisäys: Haluan vielä tarkentaa, että tämä teksti ei ole syntynyt esimerkiksi pettymyksestä tai katkeruudesta omia koiriani kohtaan. Tällä hetkellä elämme suht huoletonta ja tasaista aikaa terveysasioiden suhteen. Ajatus lähti siitä, kun omien koirien pikkuvaivatkin tuottavat paljon ylimääräistä huolta, enkä ymmärrä, miksi jotkut eivät piittaa riskeistä tuottaa paljon suurempiakin koirien terveyteen liittyviä huolenaiheita.

Vuosi 2015 käyntiin!

Joulun ja vuodenvaihteen ajan oleilin kotopuolessa. Lumo oli mukana koko ajan, ja sille teki hyvää olla jonkin aikaa ainoana koirana. Myös Kiira sai olla ainoana koirana Rovaniemellä tuon ajan, paitsi joulunpyhiksi sekin pääsi Ouluun. Kuulosti Kirppukin nauttineen jakamattomasta huomiosta. :)

Tässä Lumon meininkejä lomanvietosta:

väsynyt muusikko :)

Huppis ja Piitu lenkkikavereina

korvia kaikenlaisia

Huppiksen yksityisposeeraus

Ja sitten Kiiran lomameiningit:

rakas frisbee

Hyvin usein koirablogeihin kootaan menneen vuoden saavutuksia ja tulevan tavoitteita näin vuoden vaihtuessa, mutta itse voisin koota ennemminkin toiveita. Ei tavoitteissa mitään pahaa ole (kunhan niistä ollaan koirien hyvinvoinnin ehdoilla valmiita joustamaan), mutta jotenkin en tässä tilanteessa osaa kutsua niitä asioita tavoitteiksi, joita toivoisin tulevan vuoden tuovan. Ne ovat toiveita, joiden eteen tehdään työtä. 

Tärkein toive on, että koirat pysyisivät mahdollisimman terveinä. Juuri nyt kumpikin voi hyvin: Kiiran mahakivut on saatu kuriin ruokavaliolla ja Lumon kutinat ovat olleet pari viikkoa hyvin vähäisiä. Terveyden lisäksi toiveena on myös paljon onnellista arkea koirien kanssa, pitkiä metsälenkkejä kivoissa maisemissa ja tämän hölmön kaksikon toilailuille nauramista.

Harrastuksien suhteen pyritään etenemään sillä tahdilla kuin hyvältä tuntuu. Jos terveysasiat pysyvät hyvällä mallilla, eikä kumpikaan joudu lääkityksille vaivoistaan huolimatta, niin kummankin päänmenoksi on kaavailtu virallisia koekäyntejä. Kiiraa haluaisin käyttää kesällä MEJÄ-kokeissa ja samaan touhuun pitäisi Lumokin perehdyttää. Lumolle myös tokokisoja ja taipparit, kunhan oikeasti ollaan niihin valmiita. Ja näyttelyissäkin olisi kiva käydä, kunhan Lumo saisi turkkia kasvatettua. Syksyllä katsotaan sitten taas, miten metsästyshommat sujuvat Lumolta. Kiire ei ole missään lajissa Lumon kanssa, sillä edelleen se on hyvin kakara mieleltään ja kypsyy hitaasti.

Katsotaan, mitä vuosi 2015 tuo tullessaan. Heti näin alkuun se toi meille kantavat jäät joilla lenkkeillä, Kiiralle lyhyen turkin (kyllästyin siihen, että koira näytti joka lenkin jälkeen tältä:

tai tältä:

joten kaivoin trimmerin kaapista ja nyt on rouva taas nahkiaisen olomuodossaan), Lumolle tokotreenit (seuraaminen saattaa pian alkaa jopa toimimaan!) sekä isäntäväelle flunssan ja paljon aherrusta gradujen parissa. Ei siis muuta kuin etiäppäin, sano Kiira lumessa!

"Vain" allergiaa

Tänä syksynä olemme laukkoneet eläinlääkärissä varmaankin enemmän kuin aiemmin yhteensä. Jo elokuussa kerroin blogissa sairasteluista TÄÄLLÄ ja TÄÄLLÄ. Nyt taitaa olla aika päivittää taas tilannetta. Tapani mukaan kerron asiat vähän turhankin yksityiskohtaisesti ja pitkästi, joten lukekoon kuka jaksaa. ;)

Ensin Lumon osalta:

Lumon nielurisat leikattiin syyskuun alkupuolella. Olivat toisenkin antibioottikuurin jäljiltä edelleen todella tulehtuneet, mutta leikkaus meni hyvin. Yllättäen epämääräinen oireilu kuitenkin jatkui, vaikka leikkauksesta olisi pitänyt toipua nopeasti. Lumo rapsutteli tai hankasi pään aluetta (kuonoa, leukaa, kaulaa) vähintään kerran päivässä, yleensä useammin. Ja siis samaan tyyliin kuin ennen leikkausta, jolloin ajateltiin sen koettavan rapsuttaa tulehtuneita nielurisoja. Kauhulla ajattelin leikkaushaavojen tulehtuneen tai jotain vastaavaa. Tilanne eteni siihen, että Lumolla piti sisällä olla koko ajan kauluri päässä, ettei raavi huuliaan verille. Lopulta varasin ajan Rovaniemen Univetiin, kun ei ollut juuri silloin sopivaa väliä lähteä Oulussa käymään. Oli mukavaa, kun Univetistä pyydettiin lähettämään Lumon aiemmasta hoidosta potilaskertomukset, jotta lääkäri voi tutustua niihin etukäteen ja miettiä tilannetta jo valmiiksi.

Saimme sitten täysin yllättävän epäilyksen: eläinlääkäri veikkasi, että Lumolla voisi olla jokin atooppinen allergia. Käsitin, että nielurisat ovat voineet tulehtua juuri tuon allergian takia ja sen takia se myös rapsuttelee pään aluetta kun kutisee. Ja onhan se välillä kirputellut itseään muualtakin kropasta. Tuo pään alueen rapsuttelu vain ollut ehdottomasti voimakkainta. Suuhun katsottaessa nielu näytti rauhalliselta, joten Lumo sai siltä istumalta sentään luvan käydä taas riehumislenkeillä ja metsästysreissuilla. 

Lumo sai vajaan kuukauden mittaisen kortisonikuurin. Eläinlääkärin mukaan jos oireet sillä poistuisivat, kyse olisi mitä todennäköisimmin atooppisesta allergiasta. Ja niinhän ne oireet poistuivatkin, tosin annosta laskettaessa oireita tuli jonkin verran takaisin. Nyt Lumo on ollut vajaan viikon ilman kortisonia, ja ainakaan vielä kutinat eivät ole palanneet entiselle tasolle, vaan ovat ihan kestettävissä. 

Atooppisessa allergiassa koira on herkistynyt jollekin "ulkoiselle" ärsykkeelle kuten siitepölylle, homeelle, huonepölylle, ihmisen tai jonkin eläimen hilseelle, muoville tai varastopunkille. Kyse ei siis ole ruoka-aineallergiasta. Eläinlääkärin mukaan talvi on atooppisille koirille helpompaa aikaa, kun siitepölyt ja luonnossa esiintyvät homeitiöt ovat lumen alla. Hän kehoittikin seurailemaan nyt, josko talvi ainakin pärjättäisi ilman lääkityksiä. Jos oireet alkavat vaatia taas lääkehoitoa, niin vaihtoehtoja on muutama. Voidaan ottaa allergiatestit, joiden mukaan koiralle aletaan antaa siedätyshoitoa pistoksilla. Pistosten antamista joudutaan jatkamaan koko koiran elämän ajan kerran kuukaudessa (alussa useammin). Siedätyshoidon lisäksi vaihtoehtona ovat lääkitykset. Jatkuvana lääkityksenä voidaan käyttää atopica-nimistä lääkettä, joka käsittääkseni on kuitenkin aika vahva lääke ja hirvittää, jos sellaista joutuisi nuorelle koiralle syöttämään vuosikausia. Kortisonin jatkuvaa käyttöä eläinlääkäri ei edes suositellut (jatkuvasti käytettynä lyhentää elinikää ja muitakin sivuvaikutuksia), mutta jos oireilu esimerkiksi vain kesäisin pahenee, niin voidaan miettiä kortisonia kuurina. Siinä meillä on aikamoiset vaihtoehdot. Koirahan voi siedättyä itsekseenkin joillekin asioille, mutta voi kyllä myös herkistyä uusillekin asioille.

Nyt sitten seuraillaan ja mietitään. Kotikonsteina ainakin rasvahappoja koiran olisi hyvä saada ruuassa, pölyjä olisi hyvä pyyhkiä usein kostealla, koira pestävä harvoin ja kosteuttavalla shampoolla, ja varastopunkin varalta voi kokeilla kuivaruuan pakastamista. Kuulin myös, että joillakin koirilla kalaton ruokavalio olisi auttanut atopiaoireisiin, vaikkei kyse olekaan ollut ruoka-aineallergiasta. Lumon aiemmassa ruuassa (Booster Power) oli lohiöljyä ja vasta vaihdettiin uuteen (Barking Heads Tender Loving Care Chicken) jossa on taimenta ja glukosamiinia (valmistettu äyriäisistä) ja jonkin verran saa myös raakaruokaa, eli välillä olen antanut lohta ja lohiöljyä. Näitä juttuja pitää nyt pohtia.

Tämä on ollut mulle itselle aika iso takaisku, vaikkei mistään kuolemansairaudesta olekaan kyse. On todella raskasta jatkuvasti seurailla ja tulkita koiran oireita ja tehdä päätöksiä kokeiltavista hoitokeinoista. Inhottavinta on nähdä, että koiraa itseään oireet haittaavat. Juuri nyt onneksi on hyvä vaihe. Selvää on se, että Lumoa ei tulla käyttämään jalostukseen. Pakko myöntää, että pelottaa nuo jatkuville lääkityksille joutumisen mahdollisuudet senkin takia, että dopingsäännöt kieltävät silloin osallistumisen kaikkiin virallisiin kisoihin, kokeisiin ja näyttelyihin. Me kun Lumon kanssa olemme juuri vasta päässeet vauhtiin harrastuksissa ja meillä on treenatessa kummallakin niin kivaa ja Lumossa potentiaalia. Katsotaan miten meille käy!

Ja sitten Kiira-rouvan terveyskuulumiset:

Kiiralla siis epäillään edelleen ruoka-aineallergiaa mahakipuoireiden takia. Se oli noin 2 kk zitac-happosalpaajalääkityksellä ja allergiaruualla (RC anallergenic). Lääkityksen aikana maha ei ollut ainakaan näkyvästi kipeä, mutta heti kun lääke lopetettiin niin parin päivän päästä oli, ja siitä taas parin päivän päästä. Pääosin ollut kuitenkin ok. Eläinlääkärin kanssa päädyttiin siihen, että noiden satunnaisten mahakipujen tullessa annan zitacia. Hänen mukaansa satunnaisista kipuiluista ei tarvitse ihan älyttömästi huolestua, sillä Kiira voi olla yksinkertaisesti vain todella herkkä ruokavalion muutoksille ja reagoida niihin aluksi.

Nyt olen aloittanut Kiiralle myös ruoka-aineiden kokeilun yksitellen. Kaksi viikkoa syötetään allergiaruuan rinnalla jotain yhtä ruoka-ainetta, ja jos oireita ei erityisemmin tule, niin sitä saa syöttää jatkossakin. Aloitin kokeilun hirvenlihalla, kun saatiin koirille jämälihoja pakastin täyteen sukulaisten hirviporukalta. Käsittääkseni riistalihat ovat usein sopivia allergisillekin. Toivotaan, että sopivia ruoka-aineita löytyisi, koska pelkän allergianappulan syöttäminen tulee kalliiksi. Onneksi viime kerralla ruoka sattui olemaan -25% alennuksessa, jolloin se jo lähenteli normaaliruokien hintaluokkaa.

Onneksi meidän koirilla on vakuutukset! Ne ovat tänä syksynä maksaneet kyllä itsensä takaisin. Kovasti olen ihmetellyt sitä, miksi kummallakin koiralla nyt ongelmat "puhkesivat" yhtä aikaa. En kuitenkaan keksi syytä, jonka takia kumpikin olisi oireilun voinut aloittaa. Tosin Kiirallahan on mahaongelmia ollut aiemminkin, mutta ne palasivat nyt samoihin aikoihin kun Lumo aloitti oireilunsa. Vaikka koirat oireilevatkin hyvin eri tavalla, niin on mietitty ruuan vaikutusta (söivät aiemmin osittain samaa nappulamerkkiä) ja jopa homeen mahdollisuutta tässä asunnossa, johon keväällä muutettiin. Jotenkin tuntuu kuitenkin epätodennäköiseltä, että hometta olisi. Rakennus on melko uusi ja itsekin olen allergikko/atoopikko ja uskoisin että minäkin olisin jo reagoinut. Lisäksi olimme kesällä kuukauden ajan Oulussa, eikä se vaikuttanut oireiluihin kummankaan koiran kohdalla. Ehkä kaikki oli nyt vain sattumaa. Sen kuitenkin sanon, etteivät allergiat ole mitään "vain" allergioita, vaan voivat olla suuri riesa ja huolenaihe. Toivottavasti kummankin koiran oireet pysyisivät nyt hallinnassa!

Ei vielä talvea!

Linkkasin edellisen postaukseni facebookin Espanjanvesikoira-ryhmään erääseen keskusteluketjuun, jossa käsiteltiin haastavia luonteita. Blogin kävijälaskuri pompsahti siltä istumalta ison harppauksen eteenpäin. Kommentteja ei tänne blogin puolelle juurikaan tullut, mutta fb:ssä kirjoitus herätti keskustelua. Sain itse asiassa tosi positiivista ja asiallista palautetta, mistä haluankin kiittää! Kommentoikaa lukijat rohkeasti tänne blogiinkin. Kommentteja on aina kiva lukea. :)

Meillä täällä Lumo on toipunut nielurisaleikkauksesta jo niin pitkälle, että on saanut alkaa liikkumaan normaalisti. Kylläpä ollaan kaikki nautittu metsälenkeistä! Lumon juoksu alkaa olla lopuillaan, mutta vielä tiistain tokotreeneihin otin Kiiran tuuraajaksi. Kirppu sai kehuja hienosta seuraamisen kontaktista ja muidenkin tokoliikkeiden osaamisesta. Pikkuhiljaa pitäisi alkaa tehdä Lumolle jonkinlaista tokotreenisuunnitelmaa, kunhan saadaan juoksut ja saikuttelut alta pois.

Seuraavaksi kuitenkin jättimäinen kuvapläjäys ruskan väreissä.

karvaton pieni mangusti

Pystykorva-Lumo valmentaa naapurin Kero-pentua pikajuoksuun...

...ja ninjahyppyihin.

Lumo ja henkivartijansa Kiira ja Kira

nuoriso

nappisilmä-Kira <3

Lumo maastoutuu

Sitten tapahtui jotain, mikä yllättää joka vuosi.

"Yääk", sanoo Kiirakin tästä.

totiseksi vetää

lumi on kivaa kuitenkin, jos se on pallona ja lentää ilmassa

miten nyt löydän kaikki kepit, risut ja oksanpätkät?

no jaa, ehkä tässäkin maisemassa voi sentään kauniilta näyttää