Uutta vuotta!

Niin on taas kerran joulut ja vuodenvaihteet lusittu. Mukava ja rentouttava joululoma oli minulla ainakin. Koirilla sen sijaan pientä sairastelua: Lumo poti muutaman päivän kennelyskää ja Kiira on joutunut hengailemaan kaulurin kanssa parin tulehtuneen finninsä takia. Ei siis onneksi kuitenkaan mitään maatakaatavaa.

Pitäisikö nyt sitten kirjoittaa perinteisesti koontia viime vuodesta? Noh, jospa lyhyesti. 

Lumo harrasti vuonna 2015 useampaa lajia. Erityisen onnellinen olen taippareiden läpäisystä sekä tokokisoista saamastamme ALO1-tuloksesta. Mejäkoepaikkaa ei valitettavasti saatu, mutta mejää treenailtiin, kokeiltiin vesipelastusta ja aloitettiin rally-toko. Ainiin ja saihan se karvaton rimpula näyttelyistäkin ekat ERI:nsä. Syksyllä Lumpero kävi metsällä ja nautti siitä täysillä. Virallisissa terveystutkimuksissakin Lumo ehti käymään, ja vaikkei tulokset ihan täysin priimaa kaikilta osin olleetkaan, niin ei niissä onneksi näkynyt mitään meidän elämään tai harrastuksiin vaikuttavaa häikkää. Allergiakutinatkin on pysyneet poissa ja Lumo on ollut iloinen ja helppo kaveri arjessa. 

Kiira jatkoi varhaiseläkettään virallisista harrastuksista, mutta treenaili vuoden aikana mejää ja silloin tällöin kotitokoa. Onnellinen olen siitä, että se on sekä fyysisesti että henkisesti (voiko koirasta niin sanoa? :D ) pysynyt meidän arkielämän menossa mukana. Tuolla fyysisellä puolella tarkoitan esimerkiksi sitä, että Kiiran mahakivut ovat pysyneet kurissa, vaikka uhkarohkeasti vaihdoimme hiukan edullisempaan ruokaan (ennen söi RC Anallergenic -nappulaa, nyt saman merkin Hypoallergenic). Pari päivää maha vaikutti hiukan kipeältä ruuanvaihdon yhteydessä, mutta asettui sitten. Henkisellä puolella tarkoitan, että Kiiran stressailut, epäluuloisuudet ja reagoinnit ovat pysyneet sillä tasolla, että kaikki arkielämän tilanteet on pystytty järjestelemään sujuviksi. Nyt vanhemmalla iällä Kiiran on ikään kuin vaikeampi hyväksyä uusia ihmisiä samalla tavalla kuin se nuorena teki, ja se aiheuttaa välillä haasteita. Nuorena Kiira muisti kaikki lyhyestikin tapaamansa ja hyväksymänsä ihmiset pitkänkin ajan päästä kohdatessaan heidät uudestaan. Nykyään näyttää siltä, kuin uudet ihmiset eivät enää jäisi niin hyvin mieleen, ja Kiira suhtautuisi heihin uudestaan kohdatessaan kuin outoihin, eli pääsääntöisesti epäluuloisesti. Liekö vanhuus alkaa jo hiljalleen painaa. Helpottaakseni sekä Kiiran että myös omaa stressiäni Kiira rajataan joissakin tilanteissa (esim. joidenkin vieraiden kyläillessä) toiseen huoneeseen, eikä sitä oteta mukaan sellaisille reissuille, joille koiran pystyisi ottamaan, mutta jotka olisivat Kiiralle luultavasti turhan stressaavia. On suuri onni, että tähän mennessä on tarvittaessa aina löytynyt luotettava ja Kiiralle tuttu hoitaja. Pääosin kuvailisin Kiirankin vuoden sujuneen hyvin.

Vuodelle 2016 toivon molemmille koirille terveyttä ja että meidän koira-arki sujuisi mukavasti ilman suurempia vastoinkäymisiä. Kiira jatkakoon eläkettään harrastusrintamalta, mutta Lumon suhteen olisi muutamia tavoitteenpoikasia. Tähtäimessä on vuoden aikana startata tokon AVO-luokassa ja käydä ensimmäiset startit rally-tokossa ja mejässä. Jos se keksisi turkin kasvattaa, niin voisin sen johonkin näyttelyynkin viedä. Lisäksi Lumon tavoitteena on treenailla kesällä vesipelastusta ja syksyllä saada uusia oppimiskokemuksia metsästysreissuilta. Eiköhän siinä ole tavoitetta riittämiin, ja jos jotain muuta vielä keksitään, niin se on sitten vaan plussaa!

Mökillä metsällä

Ihana oli käydä taas mökillä. Kelit oli kohdillaan ja puut alkaa olla jo nätisti ruskassa.

Ohjelmassa oli lintu- ja jänisjahtia. Minä kuljin mukana koiranohjaajana kun kanalintuja etsittiin Lumon kanssa. Lintuja nähtiin muutama, mutta ovelasti karkasivat aina tiheän puuston taakaa kauemmas. Oli kuitenkin kiva huomata, että Lumo selvästi tiesi mitä ollaan etsimässä. Huomattiin kyllä myös, että tositilanteet kuumuttavat sitä niin paljon, ettei meinaa malttaa noissa tilanteissa totella luoksetulokäskyä. Nyt siis pillillä luoksetulot ja pysäytykset tehotreeniin! Oikeastaan pitää olla ihan tyytyväinen että lintuja ei tippunut, niin koira ei ainakaan saanut karkailusta noutoa palkaksi.

Tyhjin käsin ei kotiin tarvinnut lähteä, vaikkei lintuja tullutkaan. Porukassamme oli mukana tomera jäniskoira, jonka ajosta isäntä ampui jäniksen. Taisi innostua hommasta, kun heti se täällä jo haaveilee omasta jäniskoirasta... Huhhuh, kyllä kaksi koiraa riittää tähän talouteen nyt. Sitä paitsi Kiira on aika kiihkona jäniksiin, joten olisi hauska joskus kokeilla kauanko se jaksaisi ajella jos ihan luvan kanssa saisi jahdata. :D

Kiira oli reissussa mukana seuraneitinä. Se odotteli mökillä kun kuljettiin metsällä, mutta pääsi muuten sitten uimaan ja juoksemaan ulkona. Tiesin jo etukäteen, että se stressaisi vieraiden (ihminen ja koira) takia aika kovasti, ja alkuun stressasikin (mm. ekana yönä piti meitä hereillä ihan kiitettävän raivostuttavalla vinkunalla). Hiljalleen kuitenkin tottui tilanteeseen. Kiira oli siis koko ajan eri tilassa kuin mukana ollut sille vieras koira. Toisaalta hyvä että Kirppu sai taas kokemuksen siitä, ettei mitään kamalaa tapahtunut. Toisaalta tiedän, ettei se ikinä tule oppimaan stressaamattomaksi, joten en mielelläni sitä usein vie kovin stressaaviin tilanteisiin. Se ei niistä nauti, ja varmasti vie stressiherkältä koiralta hetken aikaa palautua hermoilusta. Onneksi on useimmiten mahdollista järjestää sen elämästä suht tasaista ja yllätyksetöntä, niin pysyy rouvan mieli levollisena. :)

Talvilajien vuoro

Kesäkausi taitaa olla kohta paketissa. Ennen lumien tuloa meinataan käydä vielä useampaan otteeseen metsällä ja treenata vähän mejää. Hiukan jäi harmittamaan, ettei tälle kesälle saatu mejäkokeeseen paikkaa. Tunkua tuntuu niihin olevan, mutta jospa ensi kesänä sitten. 

Lumo harjoittelee maastoutumista lintupassissa

Talvellakaan aktiiviharrastaja Lumo ei kerkeä liikaa lepäilemään. En osannut päättää hakisinko sen kanssa talvikaudelle toko- vai rally-tokoryhmään, joten laitoin haut kumpaankin... ja päästiin kumpaankin. :D Ekat rallytreenit olivat jo ja kylläpä meni kivasti. Rääpäle oli oikein pätevänä, kuin vanha tekijä. Ja taas kaikki luulivat sitä pennuksi, heh. Kasvaakohan se ikinä aikuiseksi? Kotiläksynä mulle tutustua tarkemmin sääntöihin, Lumolle kotiläksyksi opetella tulemaan suoraan eteen istumisessa ja muistutella liikkeestä maahanmenoa paremmin mieleen.

Tokotreenien alkamista odotellaan myös innolla. Ihana päästä viikottain treenaamaan ohjatussa ryhmässä. Aiemmin ollaan treenattu vain itseohjautuvassa ryhmässä. Kesä ollaan oltu totaalisella tokotauolla ja nyt olisi tarkoitus vihdoin hioa varmuutta liikkeisiin ja uskaltautua kokeeseen. Alkaa jo kyllästyttää tämä oma nynnyily. Kauhea kynnys startata ekan kerran, vaikkei mitään syytä. Kaikenlaisia ongelmia sitä ihminen itselleen kehittääkin... Onneksi työpari sentään osaa ottaa rennosti, kuten kuvasta näkyy:

Vepe-kipinä ja linnustuskauden aloitus

Tänään olin apuohjaajana vesipelastuksen soveltuvuuskokeessa Iidalle ja Mysli-kelpielle. Muutamissa treeneissä olin ollut mukana, jotta tiesin mitä tehdä. Apuohjaajaa tarvitaan vepessä siis sellaisissa liikkeissä, joissa toisen täytyy olla rannalla ja toisen veneessä. Alemmissa luokissa apuohjaaja saa olla omasta takaa, muutoin tehtävän hoitaa koetoimitsija. Oma apuohjaaja saa ohjata ja käskyttää koiraa kuten varsinainen ohjaajakin. Mysli hoiti homman kotiin (mistä ei ollut epäilystä) ja ohjauksetkin menivät nappiin kun tuloksena täydet 100 pistettä, jee!

Vepe-treeneissä ja kokeessa mukana ollessa olen päässyt tutustumaan tuohon lajiin ja hups vaan on kipinä iskenyt! Tosi kivaa ja olisi varmasti Lumolle mielekästä touhua. Ja eipä hullummat oltavat olleet tänään Kemijärven kokeessa ihmisilläkään paistatellessa näissä maisemissa:

Mysli hakee hukkuvaa

Tästä taitaa tulla meille yksi uusi kesälaji! Harmi, että kipinä iski näin loppukesästä. Katsellaan josko ehdittäisi vielä pohjustamaan alkeita ennen kuin ilmat kylmenevät liikaa. Meillä alkaa näitä kesälajeja kertyä kun taipparitreenailut ja mejä keskittyvät myös sulan maan ajalle. Jospa talvella jaksettaisiin sitten tankata tokoa.

Syksyä kai tämä vuodenaika kohta alkaa olla ja Lumo on päässyt korkkaamaan jo linnustuskaudenkin. Se oli yhden aamun passittamassa kyyhkysiä ja kuulemma oli osannut olla tosi hienosti rauhassa. Pudotuksia ei ollut tullut ennen kuin päivemmällä, jolloin Lumo oli ollut muun väen mukana mustikassa. Oli kuitenkin sitten myöhemmin saanut tutustua kyyhkyyn ja kantaa sitä. Taisikin päästä nyt ekaa kertaa kosketuksiin kyyhkysaaliin kanssa.

Lumon ollessa reissussa isännän kanssa on Kiira saanut muutaman päivän nauttia laatuaikaa ainoana koirana. Ja se on kyllä tosiaan nauttinut. Miettinyt varmaan taukoamatta, että "Kerrankin saa olla rauhassa!" Kiirasta tulee ilman Lumoa ollessaan leikkisämpi ja kontaktinhakuisempi. Ei ole ketään rääpälettä viemässä kaikkia leluja ja huomiota. Onneksi välillä tulee näitä ajanjaksoja, että kumpikin koira saa hetken nauttia ainoana koirana olosta.

Vuosi 2015 käyntiin!

Joulun ja vuodenvaihteen ajan oleilin kotopuolessa. Lumo oli mukana koko ajan, ja sille teki hyvää olla jonkin aikaa ainoana koirana. Myös Kiira sai olla ainoana koirana Rovaniemellä tuon ajan, paitsi joulunpyhiksi sekin pääsi Ouluun. Kuulosti Kirppukin nauttineen jakamattomasta huomiosta. :)

Tässä Lumon meininkejä lomanvietosta:

väsynyt muusikko :)

Huppis ja Piitu lenkkikavereina

korvia kaikenlaisia

Huppiksen yksityisposeeraus

Ja sitten Kiiran lomameiningit:

rakas frisbee

Hyvin usein koirablogeihin kootaan menneen vuoden saavutuksia ja tulevan tavoitteita näin vuoden vaihtuessa, mutta itse voisin koota ennemminkin toiveita. Ei tavoitteissa mitään pahaa ole (kunhan niistä ollaan koirien hyvinvoinnin ehdoilla valmiita joustamaan), mutta jotenkin en tässä tilanteessa osaa kutsua niitä asioita tavoitteiksi, joita toivoisin tulevan vuoden tuovan. Ne ovat toiveita, joiden eteen tehdään työtä. 

Tärkein toive on, että koirat pysyisivät mahdollisimman terveinä. Juuri nyt kumpikin voi hyvin: Kiiran mahakivut on saatu kuriin ruokavaliolla ja Lumon kutinat ovat olleet pari viikkoa hyvin vähäisiä. Terveyden lisäksi toiveena on myös paljon onnellista arkea koirien kanssa, pitkiä metsälenkkejä kivoissa maisemissa ja tämän hölmön kaksikon toilailuille nauramista.

Harrastuksien suhteen pyritään etenemään sillä tahdilla kuin hyvältä tuntuu. Jos terveysasiat pysyvät hyvällä mallilla, eikä kumpikaan joudu lääkityksille vaivoistaan huolimatta, niin kummankin päänmenoksi on kaavailtu virallisia koekäyntejä. Kiiraa haluaisin käyttää kesällä MEJÄ-kokeissa ja samaan touhuun pitäisi Lumokin perehdyttää. Lumolle myös tokokisoja ja taipparit, kunhan oikeasti ollaan niihin valmiita. Ja näyttelyissäkin olisi kiva käydä, kunhan Lumo saisi turkkia kasvatettua. Syksyllä katsotaan sitten taas, miten metsästyshommat sujuvat Lumolta. Kiire ei ole missään lajissa Lumon kanssa, sillä edelleen se on hyvin kakara mieleltään ja kypsyy hitaasti.

Katsotaan, mitä vuosi 2015 tuo tullessaan. Heti näin alkuun se toi meille kantavat jäät joilla lenkkeillä, Kiiralle lyhyen turkin (kyllästyin siihen, että koira näytti joka lenkin jälkeen tältä:

tai tältä:

joten kaivoin trimmerin kaapista ja nyt on rouva taas nahkiaisen olomuodossaan), Lumolle tokotreenit (seuraaminen saattaa pian alkaa jopa toimimaan!) sekä isäntäväelle flunssan ja paljon aherrusta gradujen parissa. Ei siis muuta kuin etiäppäin, sano Kiira lumessa!

Mökkihöperöt metsällä

Ette uskokaan, kuinka paljon olin tätä odottanut! Pitkästä aikaa pääsin käymään mökillä, tuolla minulle niin rakkaalla ja muistojentäyteisellä paikalla. Siellä sitä lapsena vietettiin järvessä uiden jokunen tovi, leikittiin ratsastuskoulua kuistin kaiteilla (jokaisella kaiteenpätkällä = hevosella oli toki oma nimensä, jotka vieläkin muistan), laskettiin suksilla rinnettä alas ja leikittiin parvella. Useilla mökeillä olen vieraillut, mutta tuo paikka on minulle The Mökki. Ei sähköä, ei juoksevaa vettä, saati sitten sisävessaa. Kauniit maisemat, rauha ja hiljaisuus sekä kynttilänvalo. Vasta nyt aikuisempana sen tajuaa, kuinka etuoikeutettu onkaan päästessään tuollaiseen paikkaan.

 Tällä mökkireissulla ei nukuttu pitkään, vaan kumpanakin kahtena aamuna heräsimme vielä pimeän aikaan ja körryyttelimme metsästysmaille auringonnousua odottelemaan. Kanalinnut ovat olleet tänä vuonna vähissä, ja meidänkin koko reissun saldo oli lopulta pyöreä nolla. Ampumaan päästiin vain yksi laukaus, joka sekin tiheässä vitikossa meni puuta päin. Kaikesta huolimatta Lumolle suuret propsit näppärästä käyttäytymisestä metsällä! Ensimmäinen kerta kakaralla tuollaisella reissulla, jossa ei odotella passissa vaan liikutaan, ja aivan selvästi sillä oli jo käry siitä mitä ollaan tekemässä. 

Välillä pidin Lumoa vierellä kulkemassa, mutta paljon se sai kulkea itsenäisesti edellämme etsien hajuja. Koko ajan pysyi oikein sopivalla etäisyydellä ja piti yhteyttä. Selkeästi myös löysi juuri lintujen hajuja ja nokan käyttö tuntui parantuvan jo noiden kahden päivän aikana. Tuon ainoan ampumatilanteenkin meille mahdollisti nostamalla pyyn puuhun. Nyt metsästäjät hoi, olisi mukava saada kokemuksia, neuvoja ja mielipiteitä noutajan käytöstä metsällä! Pidättekö koiraa vierellä seuraamassa ja annatte vain noutaa, vai käytättekö koiraa ylösajavana? Tuleeko mieleen jotain tärkeitä pointteja, joita tällaisen ensimmäistä metsästysnoutajaansa kouluttavan olisi hyvä tietää? Suurkiitos, jos joku innostuisi kommentoimaan!

höpsöt

Mökillä sitten syötiin hyvin ja saunottiin maailman parhaassa saunassa. Kiira joutui linnustusreissujen ajan odottelemaan meitä mökillä, mutta muuten kumpikin koira sai juosta ja nuuskutella pitkin metsikköä päivät. Taitaa koko meidän pieni lauma toivoa pääsevänsä mökkeilemään pian uudelleen. :)

Kotona taas!

Kvaak kvaak!

No niin. Nyt niitä metsästysjuttuja.

Kaksi reissua Rantsilaan on tässä vaiheessa ehditty tehdä. Viime viikolla passitettiin parina päivänä kyyhkyjä, eilen lisäksi sorsia. Rakensimme naamioverkosta passisuojan, jossa sitten kököteltiin. Itse olen ollut mukana vain ohjaamassa koiraa ja suurimman osan ajasta olemmekin viettäneet metsässä kolmestaan: minä, Lumo sekä tuo meidän perheen pyssymies. Kokemattoman koiran kannalta on ollut hyvä, ettei ole ollut liikaa härdelliä ympärillä, vaan on oltu liikkeellä pienellä porukalla.

Saalis on ollut tiukassa, kun lintujen määrä on ollut aika vähäinen (ja jokusen kerran niistä vähäisistä on ammuttu ohikin). Liekö löytäneet jostain paremman ruokailupaikan. Ekan reissun saldo oli vain rutkasti passiharjoitusta Lumolle, mikä näin jälkikäteen ajateltuna tuli tarpeeseen. Pikku kettu rauhoittui yllättävän hienosti vetelemään tirsoja pusikoiden kätköissä. 

Aivan tyhjin käsin ei tuolloin tarvinnut kotiin lähteä kuitenkaan, sillä sankollisen mittainen hetki vietettiin mustikkametsässä. Lumo fiksuna tyttönä söi marjoja suoraan varvikosta.

puhdasta oli ilma kun naavaakin löytyi

Eilen tosiaan sitten alkoi sorsastuskausi ja pääsi Lumokin töihin. Kolme heinäsorsaa sai vedestä hakea. Ensimmäinen oli hyyyvin jännittävä ja hetken Lumpero sitä uiden kiersi ja pari kertaa haukahtikin, ennen kuin uskalsi suuhun ottaa. Seuraaviin tarttui sitten ongelmitta. :-) Ekaa kertaa Lumo nyt siis näki sorsaa tai ylipäätään lämmintä riistaa. Kolme oli ihan sopiva määrä aloittelevan koiran kannalta. Sillä ehti itseluottamus nousta, muttei joutunut tekemään liikaa. Passiinkin malttoi rauhoittua uudelleen hienosti. Olemme siis hyvin tyytyväisiä!

Lopuksi vielä jokunen kuva noilta seuduilta, vaikkei ihan metsästystilanteissa ehtinytkään kuvia räpsimään.

Tähtäimessä taipumuskokeet

Työharjoittelujakso Oulussa oli ja meni. Kuukausi kului ohi hujauksessa kun oli niin mukavaa sekä harjoittelussa että muutenkin kotipaikkakunnalla olla ja nähdä kavereita ja sukulaisia. Koirat saivat vähän vaihtelua lenkkimaastoihin, hierojakäynnin, Lumo pääsi käymään monessa kyläpaikassa opettelemassa oikeanlaista käyttäytymistä (=rauhoittumista) ja tokoakin ehdittiin vähän treenailla.

Innokkaat tokoilijat vuoroa odottamassa

Pääsiäisenä Lumo pääsi myös tsekkaamaan tulevat metsästystiluksensa ja haistelemaan teerien jälkiä pelloilta.

Lumo suunnittelemassa metsästysstrategioita

Harjoittelussa koirista tuli oppilaiden keskuudessa suorastaan julkkiksia sen jälkeen, kun lemmikkiaiheisella tunnilla näytin parin minuutin pituisen temppuvideon. Starring Kiira & Lumo. Viimeisenä harjoittelupäivänä sain parikin pyyntöä viedä koirille terveisiä. :)

Rovaniemelle saavuttuamme päästiin heti rytinällä kiinni treenaamiseen, kun 1,5 h päästä jo alkoi Lumon taipumuskoekurssi. Ensimmäisellä kerralla aiheena oli perustottelevaisuus ja koiran hallinta. Tokon treenaaminen on tuottanut tulosta ja harjoitteet sujuivat hyvin. Lopuksi otettiin damit esiin ja katsottiin vähän miten koirat kantavat ja pitävät damia hihnassa. Tässä vaiheessa Lumo alkoi vähän hölmöilemään, mutta uskon että se oli vain vähän epävarma siitä mitä piti tehdä. Päätettiin ottaa pitoharjoitukset ja luovutukset tehotreeniin viikoksi. Tehotreenissä on ollut myös rauhoittuminen erinäisissä tilanteissa, kuten portaissa kulkiessa ja hihnalenkeillä.

Valokuvaussessio, jonka tuoksinassa emäntä unohti hihnat metsään...

 Damien kanssa ahkera olkkarissa treenailu saatiin viikon aikana johtamaan huimaan edistykseen. Totesin, että Lumon kanssa pitää vaan rohkeasti alkaa kokeilemaan sille sopivaa tapaa opettaa eikä miettiä liikaa. Ehkä olen Kiiran kanssa niin tottunut siihen, että intuitiolla yleensä tiedän sille sopivan tavan opettaa asioita. Lumon kanssa yhteiseloa ja treenitaustaa on niin vähän, että täytyy kokeilla, jotta voi oppia.

Hieno maisema, huono kamera :(

Tänään toisissa taipparitreeneissä päästiin sitten tositoimiin noutamaan dameja metiköstä ja kuulemaan pauketta. Jokaiselle koiralle tehtiin kolme heittoa. Kaksi ensimmäistä heittoa koira näki ja toista ennen paukahti starttipistooli. Lumo seurasi heitot tarkasti ja oli innokas, muttei ylikierroksilla. Sain neuvon lähettää koira aikalailla heti kun heitto tipahtaa ja koira katsoo tipahtamispaikkaa. Noudot meni superhyvin, varmasti ja nopeasti. Kolmannenkin heiton koira näki, mutta sen jälkeen liikuttiin koira hihnassa eri puolelle damia, josta lähetys niin että koira joutuisi käyttämään nenäänsä ja aiempia enemmän etsimään. Tässä huomasi, että Lumon kanssa on tullut vähemmän tuota hakutyötä treenattua ja se näkyi suorituksessa. Koira ei oikein tiennyt mitä tehdä. Lopulta kun dami löytyi niin se tuli kyllä hienosti mulle taas käteen asti. :)

Eevin ja Aleksin ottama kuva Lumosta lenkillä, kun pikkuneiti oli heillä päivähoidossa

Ohjeeksi saatiin nyt harjoitella tuota hakua ja opettaa siihen joku eri käsky (valitsin käskyksi "etsi"). Hakutreeneiksi lähelle piilotettuja dameja, yhdessä piiloon vietyjä dameja, maata pitkin vedettyjä tai varvikkoon laajalle hajustettuja dameja. Tässä meille siis aihe tämän viikon tehotreeniksi. Lisäksi täytyy alkaa ahkerammin opettaa pillikäskyjä. Kyllä nuo ohjatut treenit vaan kummasti motivoi ja innostaa! :)

Koirien ilmeet, kun lenkkireitin varrelta löytyi vielä vähän lunta

Kiira ottaa kaiken irti etuoikeudestaan olla makkarissa, johon Lumolla ei ole lupaa tulla