MEJÄ-koeuran avaus

Viime viikonloppuna porhalsin Lumon kanssa kaksisteen ensimmäiseen mejä-kokeeseemme Siikalatvaan. Tai no, minulle koe oli elämäni toinen, kun onhan me Kiiran kanssa käyty yhdessä kokeessa vajaat kolme vuotta sitten. 

Yövyin Lumon kanssa koepaikalla, joka oli mukava leirikeskus järven rannalla. Lauantain jäljentekoon sain pariksi kokeneen konkarin, jolta sain kullanarvoisia vinkkejä. Teimme yhden AVO- ja yhden VOI-jäljen, joista minä opastin AVO-jäljen sunnuntaina. Jäljenteko ja opastus sujuivat kaikkinensa todella hyvin! Suunnistamisessa yllätin itsenikin, se meni niin nappiin, jee!

Lumolle arpoutui lopulta lohkon viimeinen jälki. Rassukan viikonloppu oli siis kovin odottelupainotteinen ennen omaa suoritusta. Minulla oli luottavainen olo suorituksestamme etukäteen. Treenijälkiä on tälle vuodelle tehty kolme, ja kaikilla Lumo on tehnyt tosi hyvää työtä. Eläinten kanssa yllätyksiä kuitenkin voi aina sattua, ja niin kävi nyt. Lumo oli jäljellä heti alusta asti todella varovainen ja epävarma. Se eteni hidastellen ja pysähdellen, välillä vilkaisi taakse minua kuin tukea hakeakseen. Normaali innokkuus, vauhdikkuus ja sinnikkyys olivat hukassa. Eka suora pysyttiin jäljellä, mutta toisella suoralla alkoi hukkaa tulla niin, että lopulta tuomari totesi, että valitettavasti keskeytetään. Tuloksena siis AVO0.

Jokainen sai sentään kannustusmitalin. :)

Tietysti olen nyt spekuloinut mahdollisia syitä epävarmuuteen. Voihan olla, että koira oli hämmentynyt koetilanteesta, joka oli tässä lajissa ensimmäinen. Tai sitten väsynyt reissaamisesta ja siksi epävarma. Jäljen varrelta löytyi myös karhun jätöksiä, joten olisiko se voinut karhun hajua jänskättää? Oli mikä oli, me suunnataan seuraaviin kokeisiin ja luotetaan siihen, että kokemus tuo varmuutta!

Hieman muuten pelotti lähteä yksin purkamaan opastamaani jälkeä sen jälkeen, kun juuri oli löytynyt noita karhun jätöksiä Lumon jäljeltä. Siinä puolijuoksun kanssa piilomerkkejä kerätessäni perustelin itselle, että kuntoilun kannaltahan minä täällä juoksen risukossa. :D Leirikeskuksella naureskelin jälkiparilleni pelkoani, ja hänellä, kokeneella konkarilla oli tähänkin vinkki: jos pelottaa purkujäljellä, niin pitää laulaa koko matka kovaan ääneen Aikuista naista. Tiedänpä senkin ensi kerralla!