Päänkasvatushommia

Pitkän ja tuskaisen empimisen jälkeen päätin nyt jättää Lumon ilmoittamatta taippareihin vielä tälle kesälle. Lopulta se tuntui parhaalta ratkaisulta, vaikka itsellä onkin kova polte päästä hankkimaan tuloksia naperolle (tai ainakin yrittämään, heh...). Mistä lie putkahtanut tämä koehuuma minuun, kun en ole ikinä edes ollut mitenkään kilpailuorientoitunut tyyppi. Toisaalta, eihän taippareissa koiria paremmuusjärjestykseen laiteta, joten tässä kyse on vain itsensä ylittämisestä. Sama homma taitaa olla niissäkin lajeissa/koemuodoissa, joissa paremmuusjärjestys muodostetaan: mulle tärkeintä on se meidän oma hieno tulos, hyvä fiilis yhdessä tekemisestä koiran kanssa ja ylpeys omasta saavutuksesta. Ei se oltiinko parempia kuin muut vai ei.

Päätin jättää Lumperon taipuilut ensi kesälle ihan siitä syystä, ettei se minusta ole vielä valmis. Haluan mennä kokeeseen sellaisella fiiliksellä, että tiedän koiran osaavan, ellei mitään yllättävää tapahdu. Lumo ei vielä kaikkia juttuja osaa ihan täysin, vaikka on hyvällä mallilla. Lisäksi se kaipaa itsevarmuutta. Se on oikeastaan ehkä se pääjuttu, ja siihen keskitytään nyt eniten. Annetaan pääkopan kypsyä ajan kanssa ja tehdään treeneistä sellaisia, että koira saa ajatella olevansa huippuhyvä ja taitava. Tekniset asiat ehtii kyllä oppimaan, mutta ihan kaikkea tekemistä varten haluan yrittää huolella luoda sitä oikeanlaista mielentilaa pohjalle. Mikään nössö Lumo ei ole, mutta vähän ailahtelevaisessa teini-iässä (ekaa juoksua odotellaan edelleen). Reilumpaa ehkä siis koiraakin kohtaan viedä se taippareihin myöhemmin, ettei jää turhia epävarmuusmielikuvia koetilanteista.

"Minäkö muka epäkypsä?"

Sääskimyrkyn ja mäntysuovan tuoksuisia kuvia

Viimeisen viikon sisällä on tullut kannettua kameraa mukana parilla metsälenkillä. Tykkään hirveästi tuosta alueesta jolla usein käydään, vaikka sinne joutuu autolla ajamaan. Helteelläkin sopiva paikka koiria juoksuttaa, kun pääsevät uimaan lampeen. Kuvia olisi tullut otettua varmaan enemmänkin, mutta aina pysähtyessä hyttyset hyökkäsivät kimppuun. Offia on kulunut jonkin verran, kun ilman sitä minishortseissa ja topissa olisi ollut aika suojaton syötti noille raakalaisille.

<3

naurattaa

 

mutakylvyt

vesipeto

Kun on koirilla ollut tarpeeksi tekemistä, on emäntäkin voinut hyvällä omatunnolla kuluttaa osan hellepäivistään esimerkiksi hienostuneesti teatterissa (suosittelen Rovaniemen Valdemarissa pyörivää Hetki lyö -musiikkiteatteriesitystä kaikille) tai vähemmän hienostuneesti mattopyykillä.

muutama muukin oli matonpesurantaan eksynyt

Kaikki treenailut on olleet aika vähäisiä nyt hetken. Lumon kanssa on tehty pientä olkkarinomea ja -tokoa, eli sisätiloissa ihan lyhyitä pito- ja luovutusharkkoja ja maahanmenoa. Teemana on back to basics! Tavoitteena kasvattaa varmuutta ja itseluottamusta pikkuketulle.

Kiira lampaiden vaatteissa

... vaan eipä ole enää!

ennen

jälkeen

Pieni silkkinen silakka on siis taas täällä. :)

Aurinko-armas pohjoisen kiertueella

Lämpöä on riittänyt viime päivinä ja koirien lenkitykset olleet pitkälti uintipainotteisia. Kiiralla etenkin suht pitkä turkki tekee olon tukalaksi ulkona jos liikutaan (tarkoitus hurauttaa turkki pois lähipäivinä), mutta parvekkeella espanjatar mielellään ottaa aurinkoa reteästi loikoillen. Myös Lumo viettää aikaansa parvekkeella, tosin katsellen viereisen jalkapallokentän tapahtumia huokailujen kera kun ei itse pääse mukaan pallopeleihin.

espanjatar elementissään

Sunnuntaina Lumo pääsi uintitreffeille Unna-tollerin kanssa. Tytsyt ovat samaa ikäluokkaa, Unna vain 3 kk nuorempi. Oletetusti otuksilla synkkasi heti - kumpikin samanlaisia villiviikareita. Uusi kamerakin pääsi tositoimiin kun näistä pikku Ferrareista yritin ottaa kuvia.

Hellyyttävä parivaljakko! :)

Synttärijuhlia ja möllitaippareita

Paljon on tapahtunut viime päivityksen jälkeen ja aiheita riittäisi useammallekin päivitykselle. Päätin kuitenkin kirjoittaa tähän samaan kaiken, vaikka postauksesta tulee vähän sillisalaatti. Asetan tavoitteeksi kirjoittaa nyt ytimekkäästi ja antaa kuvien puhua puolestaan. Katsotaan, miten onnistuu...

Lumo täytti juhannussunnuntaina 1 vuotta. Luultavasti neitokaisen omasta mielestä juhlaa ei olisi paremmin voinut viettää kuin nyt. Olimme nimittäin juhannusviikonlopun mökkeilemässä, joten Lumo sai uida, rallitella metsässä ja pelata jalkapalloa sydämensä kyllyydestä, saaden vieläpä kaiken huomion ollessaan ainoa koira reissulla. Kiira kun vietti juhannuksen Oulussa äidin hoivissa.

1-vuotiskuva kotilenkkipolulta Rovaniemeltä

Lumosta on kyllä vuoden aikana tullut korvaamaton palanen meidän "perhettä". Se on iloinen pieni söpöilijä. Kaikkien kaveri ja innokas oppimaan uusia juttuja. Kiirasta ja Lumosta on tullut ihan bestiksiä, vaikka ovat luonteeltaan hyvin erilaisia. Lumossa on paljon potentiaalia eri harrastuslajeihin ja aika paljon ollaan ehditty jo erilaisia juttuja aloitella. Kerrassaan ihana koira!

vauvakuva

Viime viikonloppuna saimme sitten ihania yövieraita, kun Krista ja Hilla-bretoni pysähtyivät Rovaniemellä matkallaan pohjoisen mökiltään etelämpään. Kiiran mielestä Hillan ja Lumon riehuleikit olivat lapsellisia, mutta nuorisolla itsellään oli hauskaa. Ihmisväki keskittyi sekoittamaan unirytminsä juoruilemalla ties mistä yömyöhään. Aamulla ehdittiin tehdä koirille vielä pieni treeni, josta todisteena muutama Kristan ottama kuva.

Kirppu tomerana sivulla

täysiiiii

Lumo-riepu raahaa Hillan isoa damia

Hilla 2v. ja Lumo 1v.

Seuraava etappi koirarintamalla olikin Lumon möllitaipumuskoe. Odotuksia ei oikeastaan ollut, vaan pyrin pitämään fiiliksen sellaisena kuin olisimme menossa treeneihin. Treeniähän tuo koe oikeasti vasta olikin, toki mukaillen oikeaa koetilannetta. 

Vesityö meni todella hyvin. Lumo syöksyi innolla veteen ja toi lokit rantaan asti. Olin rantatöyräällä vastassa niin ettei palauttamisen kanssa tarvinnut sen enempää kikkailla. Tokaa lokkia (veneestä heitettyä) ei kylläkään enää pidemmälle uituaan nähnyt laineiden takia, joten palasi lopulta takaisin tuoden lumpeenlehden. :) Heitto tehtiin sitten uusiksi ja tuomarin mukaan tämä ei olisi virallisissakaan taippareissa haitannut yhtään kun on vielä nuori ja kokematon koira. Vesityöskentelystä tuli oikeastaan siis vain positiivista palautetta, kuulemma oli ilo katsella. 

Siirryttiinpä sitten hakuruudulle, jossa variksia ja paljon hajuja neljän eri koiran työskenneltyä samalla paikalla juuri ennen meitä. Alku näytti hyvältä. Lähti kivasti ruutuun, mutta siellä alkoi epävarmana pysähdellä ja haistella maata ja ilmaa. Mitä lie mörköjä oli huomaavinaan. Löysi variksen, kovaa kyytiä tuli luo, mutta tiputti linnun noin 3 m ennen perille saapumista. Seuraavien kahden vaakun kanssa sama kuvio toistui, mutta olivat kauempana ja tuomarin piti lähteä tueksi käveleskelemään ruutuun. Ote oli pinnallinen muttei sentään riepottanut yhtään. Tuomarin mukaan tässä näkyi itseluottamuksen ja kokemuksen puute, ja rutiinin kertyessä koira varmasti selviäisi vaadituista tehtävistä.

Saimme tehdä vielä kanijäljen, jolla kuitenkin sama epävarmuus jatkui. Jäljentekijä ei ollut lähettyvillä, eikä kania meinannut löytyä. Päätettiin tehdä sitten motivoituna, eli jäimme tienvarteen Lumon kanssa katsomaan, kun kania lähdettiin vetämään metsään. Lähetys jäljelle kun jäljentekijä oli päässyt takaisin tielle. Tämä meni sitten kuin oppikirjasta, eli jälkeä pitkin ripeästi suoraan kanille, jonka jälkeen täysiä takaisin ja kani mulle käteen asti.

Liikaa en ole halunnut ruveta tuota mörköilyä pohtimaan, sillä vaihtoehtoja syyksi on monia. Ekat juoksut antavat vielä odottaa itseään, eli nuoren neidin mieli voi ailahdella hormonien vaikutuksesta. Koiran saattoi tehdä epävarmaksi myös palkkaamattomuus, osioiden putkeen tekeminen ekaa kertaa, kiusaavat mäkäräiset, minun erilainen käytös (vaikka yritin olla normaali enkä edes omasta mielestäni jännittänyt), tai väsymys Hillan yökyläilyn jäljiltä. Onneksi saatiin loppuun kuitenkin hieno onnistuminen ja varmistus sille, että Lumo pystyy pääsemään yli mörköfiiliksestä kunhan tietää mitä täytyy tehdä.

Möllitaippareista ei ole kuvia, mutta loppuun iso pläjäys erinäisiä otoksia. Kävipä nimittäin niin, että syntymäpäiviään on ehtinyt juhlia myös kirjoittaja itse, saaden lahjaksi pitkäaikaisen haaveensa, eli uuden kameran! Nyt opetellaan siis kuvaamaan Canon EOS M -mikrojärkkärillä. Opeteltavaa riittää, mutta alla muutama harjoitusotos.

nenu

lenkki ilta-auringossa

isännän kanssa treeniä

askarteluja......

yli odotusten onnistunut synttärikakku

kukkia synttärilahjaksi :)

tytöt odottaa kun piilottelen dameja pusikkoon

Kirppu-rouva villinä

vauhtia ei ainakaan puutu

hailakat värit, mutta hauska ilme ja asento koiralla

"Ota jo. Tää valuu..."

"Nyt sitä aamuruokaa kiitos!"

Näin meillä rauhoitutaan

uusi vesidami :)

Taipparitreenailuja on tehty nyt jonkin verran omatoimisesti, lähinnä dameilla. Pitoharjoituksia ja hakuruutuja erilaisissa paikoissa. Tänään pohdin, että jos taippareissa käytettäisiin riistan sijaan pelkästään dameja, olisimme valmiita kokeeseen vaikka heti. Nyt tarvitsee enää saada hommat toimimaan yhtä hienosti riistalla. Perimmäinen haaste lienee siinä, että riista kuumuttaa koiraa kun on niiiiiiiin kivaa ja jännääkin vielä. Silloin saattaa unohtua, mitä oltiinkaan tarkalleen ottaen tekemässä. Kunhan saadaan enemmän riistatreeniä alle, niin eiköhän jännitykset hälvene ja kierrokset sen myötä vähän myös laske kun siivekkäät löydöt metsässä eivät enää ole niin uutta ja ihmeellistä pienelle tollerille. 

Toki mukana menossa (niin treenatessa kuin arjessakin) ovat edelleen myös johdonmukaiset rauhoittumisharjoitukset, jotta kierrokset pysyisivät keskittymisen mahdollistavalla tasolla. Meillä on aika tiukka linja siitä, että mihinkään ei pääse höseltämällä, riekkumalla, saatika vinkumalla tai haukkumalla (ääntä kuuluu Lumosta onneksi tosi vähän). Rauhallisuutta Lumolta vaaditaan mm. ennen pannan laittamista kaulaan, ovista mentäessä, portaissa käveltäessä, ennen lupaa tulla pois autosta, ennen kuin pääsee noutamaan, tai ylipäätään suorittamaan mitään tehtävää treenattaessa. Paras keino meillä on odottaa, että koira rauhoittuu itse, josta palkaksi toiminta jatkuu. Kieltämiset ja ärähdykset usein vain nostavat kierroksia ja lisäävät omaa ja koiran ahdistusta. Haluan myös, että koira oppii itse laskemaan kierroksensa ilman että joudun sitä jatkuvasti käskemään. Joskus saatan rauhallisella vihjesanalla muistuttaa rauhoittumisesta, mutta yritän pitää negatiivisen äänensävyn poissa. 

Oma mielentila on äärettömän tärkeää tällaisessa koiran rauhoittamisessa! Kärsivällisyyttä vaaditaan ja oma rauhallinen mielentila tarttuu koiraan. Jos itsellä on kiire, niin on koirallakin. Lumo on nopeasti huomannut, että juuri rauhoittuminen on se vaadittu juttu. Tähän se on tarvinnut useimmiten palkaksi pelkän toiminnan jatkumisen, mutta välillä olen vahvistanut hyvää käytöstä myös nameilla. Mielestäni tämä metodi on toiminut meillä. Näin en myöskään tapa koiralta sen luontaista iloisuutta ja innokasta suhtautumista asioihin, kuten kielloilla ja ärjähtelyillä saattaisin tehdä.

Kiiran kanssa aikoinaan (ja ehkä vähän vieläkin) on tullut kokeiltua vähän sitä ja tätä tilanteissa, joissa koira on käynyt ylikierroksilla. Syyt vireen nousemiseen ovat meidän koirilla hyvin erilaiset: Kiira kiihtyy stressistä ja hermoilee, Lumo kiihtyy koska on vilkas ja innokas. Kuitenkin jos voisin palata ajassa taaksepäin, opettaisin Kiiraa laskemaan kierroksiaan samoin kuin Lumoa nyt. Toki siis niissä tilanteissa, joissa nimenomaan Kiiralla on tapana nostaa kierroksiaan. 

Hmm.. ja mikähän oli tämän pohdinnan lopputulos? Ei päätä eikä häntää, pelkkää tajunnanvirtaa. Ehkäpä voisin lopettaa ajatuksiin siitä, miksi rauhoittuminen on sitten niin tärkeää. Meillä ainakin se helpottaa arkea. Hyvinkäyttäytyvään koiraan suhtautuu positiivisemmin, minkä koira itsekin aistii. Harrastukset sujuvat mukavammin, kun koira on sellaisessa viretilassa, että pystyy keskittymään tekemiseensä. Tärkeänä pidän myös sitä, että koiran stressitaso ei nouse liikaa. Jatkuvasti kiihtynyt koira ei pysty rentoutumaan ja lepäämään. Aina koiran ei tarvitse kuitenkaan malttaa ja hillitä itseään, vaan metsälenkille lähdettäessä kun kuuluu käsky "vapaa", saa silloin painella niin lujaa kuin koivillaan pääsee. Ihanaa on toimia hyvin käyttäytyvän ja keskittyvän koiran kanssa, mutta ihanaa on myös katsella samaa otusta juoksemassa onnellisena päättömästi pitkin metsää.

PS. Pahoittelen ehkä sekavaa tekstiä. Syy kellossa, joka näyttää 01.30.

Taipuu taipuu

Noutajien taipumuskoekurssi on saatu Lumon kanssa päätökseen. Joka treenien jälkeen oli tarkoitus kirjoittaa tänne mitä tehtiin ja miten meni, mutta kuinkas sitten kävikään... Paljon on treenattu myös itsekseen, joten yksittäisten treeniraporttien sijaan päätin tässä postauksessa verrata tämänhetkistä osaamista tavoitteeseen, eli taippareissa vaadittavaan tasoon kokeen osa-alueittain.

vuoroa odottelemassa

Tästä linkistä löytyy kuvaus taipumuskokeen kulusta. Aiheeseen perehtymättömät lukijat kurkatkoon sieltä siis lisätietoa, niin pysyvät kärryillä. :)

hellepäivän treenailuja

Sosiaalinen käyttäytyminen

Uskon, ettei tässä tule olemaan kummempaa ongelmaa. Ainoa treenattava juttu on rauhoittuminen, jota siis harjoittelemme päivittäin kaikissa tilanteissa jos kierrokset meinaavat nousta. Taippareissa Lumo varmasti tajuaa pääsevänsä kohta töihin, joten luultavasti jo kokeen tässä vaiheessa on intopiukeana. Johdonmukaisilla rauhoittumisharjoituksilla on jo saatu hyvin edistymistä aikaan, joten eiköhän se tästä. Se selvästi on alkanut ymmärtämään, että nimenomaan rauhoittuminen on se, mitä siltä noissa tilanteissa vaaditaan. Ylikierroksilla käydessään se saattaa välillä yrittää singahtaa jonkun läheltä kulkevan luo tai turhautuessaan haukahtaa minulle toivoessaan actionia. Nuo haluan kitkeä pois.

viimeinen kurssikerta loistavassa säässä ihanalla paikalla

Vesityö

Lokkia Lumo näki pikkupentuajan jälkeen ensimmäistä kertaa maanantaina viimeisissä taipparikurssin treeneissä. Yllättäen lintu olikin siitä tosi jännittävä, joten annettiin koiran sitä maasta ja minun kädestä vähän haistella. Hetkessä se olikin jo kiva juttu ja ekan heiton Lumo haki muitta mutkitta. Tästä vähän jopa yllätyin, sillä samalla sille tuli uitavaksi varmaankin tähänastisen elämänsä pisin matka. Aiemmin se oli nimittäin päässyt uimaan vain hitaasti syvenevillä rannoilla pari metriä kerrallaan. 

lokki lentää, heh :D

Toinen heitto tuli veneestä ja kauemmas. Nyt loppuikin pikkuneidillä itseluottamus, vaikka halu noutaa oli kova. Uiminen sen verran vielä jänskätti, ettei uskaltanut lähteä noin kaukaa hakemaan. Lokki otettiin takaisin veneeseen ja heitettiin uudelleen, nyt lähemmäs. Lumo rohkaistui heti ja haki ilman ongelmaa. Saatiin kotiin yksi lintu, jolla pystyttiin seuraavana päivänä itsekseen treenailemaan. Reippaasti haki, mutta rannalta heitettynä matka ei ollut kovin pitkä. Damin sain heitettyä pidemmälle ja sekin kyllä haettiin joka kerta. Nyt siis vain vahvistetaan itseluottamusta uimiseen.

Vesityössä luulen, että eniten työtä saadaan tehdä nyt luovuttamisen kanssa. Taipparikurssin treeneissä menin niin rannalle vastaan, ettei Lumon tarvinnut varsinaisesti edes tehdä luovutusta. Näin varmistin, että pääsen kehumaan suorituksesta. Jos luovutus olisi mennyt plörinäksi, olisi koiralle jäänyt koko noudosta viimeiseksi fiilis epäonnistumisesta, sillä tein mitä tahansa se olisi aistinut harmistukseni. Seuraavana päivänä testasin miten luovutus sitten oikeasti toimii ja eihän se toiminut... Plaah. 

Damit palautuu nykyään erittäin mallikkaasti, mutta riista jostain syystä ei. Lumo tiputti lokin heti rantaan päästyään, tänne-käskyllä tuli luo ilman riistaa ja kun kehotin hakemaan niin otti niin huonon otteen linnusta että intoutui hieman riepottelemaan sitä. Ja minä tyhmätyhmätyhmä vaistomaisesti ärähdin sille riepottelusta, mitä sain hetken paikkailla kun koira luuli ettei riistaan saakaan koskea. Piiskaa minulle tästä - olisi pitänyt ennakoida ja suunnitella treeni eri tavalla! Noh, otin koiran hihnaan, lintu maahan (ensin uitin siitä hiekat pois, ettei tunnu ikävältä koiran suussa) ja reippaasti kävellen kuljettiin linnun ohi eestaas. Vähän piti kehua ja kannustaa, mutta nousihan se sieltä! Ote oli vähän pinnallinen ja alkuun yritti taas vähän riepottaa, mutta pidin vauhdin niin reippaana ettei pystynyt. Hetken se sai siinä narun päässä ravata onnensa kukkuloilla lokki suussa ylistävien kehujen saattelemana, kunnes käännyin niin että sain sen palauttamaan suoraan minulle. Nyt pitää siis itse malttaa tehdä tuon tapaista treeniä tarpeeksi eikä hätiköidä.

tämän kuvan jälkeen liukastuin pyllylleni märän pesusienen tavoin toimivalle mättäälle

Vielä kun keksisi mistä tuo riepottelu johtuu ja miten saada riistan luovutukset yhtä hienoiksi kuin dameilla jo on. Onko kyse itseluottamuksen puutteesta, ylikierroksista, ymmärtämättömyydestä siitä mitä pitää tehdä vai että se haluaisi omia aarteensa? Vai nouseeko mulla itsellä kierrokset kun haluan saada riistan siltä äkkiä pois ettei ehdi riepottaa? Ja se kiihdyttää koiraakin? Vai liittyykö tämä siihen, että käsittelyssä ovat ns. roskalinnut, eikä koira koe niitä niin arvokkaiksi? Oli niin tai näin, olen päättänyt että mehän saadaan tämä homma vielä toimimaan!

tytöt makkaranpaistoassistentteina

Hakutyö maalla

Dameilla tämä on alkanut toimia. Eilen kokeilin pitkällä nurmella, kolmella damilla. Lumo ei dameja nähnyt, mutta itse (täältä 159 cm:n korkeuksista) näin. Loistavaa hakutyöskentelyä, nenänkäyttöä ja keskittymistä! Ja damin kanssa juostiin täysiä minun luo, istumaan dami suussa häntä heiluen. Metsässä sillä on välillä vauhti kasvanut niin, ettei nokka pysy ihan menossa mukana. On kuitenkin selvästi alkanut muistamaan, että ensimmäisen haun jälkeen siellä tosiaan on niitä vielä lisää.

Varisten kanssa käyttää paremmin nenää, mutta nostaminen ei ole vielä varmaa. Tässäkin kyse pelkästä itseluottamuksesta, kun ne vaakut on vähän jänniä. Viimeistään pienen kannustuksen myötä ne on aina kuitenkin nousseet, joten tähän tarvitaan vaan toistoja. Meidän riistatreenit on olleet niin vähäisiä, että eipä voi enempää vaatiakaan. Luovutukset ovat menneet variksella vähän paremmin kuin lokilla, mutta eivät ihan damiluovutusten veroisesti kuitenkaan. Nyt on lokin siivet kuivamassa dameihin teippaamista varten, joten aletaan sitten myös niillä vahvistamaan hyvää luovuttamista.

Lumpe keimailee auringossa

Jälki

Tätä Lumo on tehnyt vain kerran taipparikurssilla. Silloin se näki kun kania lähdettiin vetämään, mikä kiihdytti sitä hirmuisesti. Luvan saatuaan (tai itse asiassa taisi päästä ottamaan pienen varaslähdön) se paukkasi kanille sellaisella vauhdilla, ettei touhua voinut hyvällä tahdollakaan kutsua jäljestämiseksi. :D Tässä tietty vertaan Kiiran erittäin hillittyyn tapaan jäljestää verijälkeä. Ensin tuli takaisin ilman kania, mutta lyhyt kilpajuoksu kanille päin Lumon kanssa sai sen palaamaan jäljen päähän ja tuomaan jänösen. Nyt pitäisi variksella ja dameilla tehdä tätä ja pian jo niinkin, ettei se näe jäljen tekoa. Ja olla tarkkana siitä, että se tässäkin rauhoittuu ennen lähtölupaa. Ja päästä pian tekemään myös kanilla. Ja mitäs vielä...

"onko pakko vielä kauanki olla paikallaan kuvattavana?"

Muita mietteitä

Ahkerasti olemme viimeaikoina harjoitelleet myös ns. nomeseuraamista. Koiran pitää siis kulkea vasemmalla sivulla, mutta löyhemmin kuin tokoseuraamisessa. Olisikohan sopiva etäisyys korkeintaan 1m ohjaajasta. Se ei saa haistella maata, eikä taukoamatta tuijottaa ohjaajaa, vaan katsella eteenpäin (jotta näkisi linnun putoamispaikan). Tällä tavalla taipumuskokeissakin olisi hyvä siirtyä suorituspaikalta toiselle. Nimenomaan "olisi" ...saa nähdä miten meidän käy. Lumolla kun on niin kiire töihin, että mieluummin sinkoilisi hihnassa. Ns. normaalitilanteissa ja lenkillä "tässä"-käsky kyllä toimii hihnassa ja vapaana. Tässäkin siis niitä kierroksia vaan alas ja hallintaa.

siskokset läträä yhdessä

Minulle tämä laji kokonaisuudessaan on ihan uusi ja sen takia haastavakin. Onneksi on ollut neuvojia - niin paljon on tullut uutta tietoa, että ominpäin tästä ei tulisi mitään. Tällä hetkellähän meidän tavoitteena on suorittaa taipumuskoe hyväksytysti ja saada Lumosta toimiva metsästyskoira. Toisaalta olen kyllä aika innostunut lajista, joten mikä ettei joskus ehkä voisi ajatella nome-kokeitakin. On niin mukavaa katsella koiraa sille rodunomaisessa työssä!

Treeniriistat mua kyllä edelleen ällöttää. Nykyään treeniliivin taskuissa kulkee vakiovarusteena käsidesiä, kertakäyttökumihanskoja ja kosteuspyyhkeitä. Sitäkin olen miettinyt, vaikuttaako tuo oma suhtautumiseni riistaan siihen, miten Lumo palauttaa. Jospa se huomaa, että teeskentelen iloista kun se tuo mulle iki-ihanaa, moneen kertaan pakastettua ja sulatettua variksenraatoa? Pakko on kuitenkin harjoitella, joten ehkä minustakin vielä tehdään raavas riistankäsittelijä.

Hurjasti on vielä töitä tehtävänä ja hiukan epäilyttää, kuinka valmiiksi ehditään tuo natiainen saada jos elokuun kokeeseen jo tähdätään. Toisaalta Lumolla moni juttu on kuitenkin vain itseluottamuksesta tai rauhoittumisesta kiinni. Kun erilaiset tilanteet ja tehtävät tulevat tutummaksi, niin eiköhän itseluottamuskin nouse ja kierrokset laske kun kaikki ei ole enää niin jännää. Se on sitten taas eri asia, miten itsevarma tai rauhallinen tämä koiranohjaaja tulee kokeessa olemaan...


Näin Lumo-painotteisen päivityksen jälkeen vielä muutama yksityiskuva Kiirasta, jottei se jäisi aivan vaille julkisuutta.

valmiusasemissa pallonhakuun

Kirpun hyvä uintityyli häntä pinnalla :)