Synttärijuhlia ja möllitaippareita

Paljon on tapahtunut viime päivityksen jälkeen ja aiheita riittäisi useammallekin päivitykselle. Päätin kuitenkin kirjoittaa tähän samaan kaiken, vaikka postauksesta tulee vähän sillisalaatti. Asetan tavoitteeksi kirjoittaa nyt ytimekkäästi ja antaa kuvien puhua puolestaan. Katsotaan, miten onnistuu...

Lumo täytti juhannussunnuntaina 1 vuotta. Luultavasti neitokaisen omasta mielestä juhlaa ei olisi paremmin voinut viettää kuin nyt. Olimme nimittäin juhannusviikonlopun mökkeilemässä, joten Lumo sai uida, rallitella metsässä ja pelata jalkapalloa sydämensä kyllyydestä, saaden vieläpä kaiken huomion ollessaan ainoa koira reissulla. Kiira kun vietti juhannuksen Oulussa äidin hoivissa.

1-vuotiskuva kotilenkkipolulta Rovaniemeltä

Lumosta on kyllä vuoden aikana tullut korvaamaton palanen meidän "perhettä". Se on iloinen pieni söpöilijä. Kaikkien kaveri ja innokas oppimaan uusia juttuja. Kiirasta ja Lumosta on tullut ihan bestiksiä, vaikka ovat luonteeltaan hyvin erilaisia. Lumossa on paljon potentiaalia eri harrastuslajeihin ja aika paljon ollaan ehditty jo erilaisia juttuja aloitella. Kerrassaan ihana koira!

vauvakuva

Viime viikonloppuna saimme sitten ihania yövieraita, kun Krista ja Hilla-bretoni pysähtyivät Rovaniemellä matkallaan pohjoisen mökiltään etelämpään. Kiiran mielestä Hillan ja Lumon riehuleikit olivat lapsellisia, mutta nuorisolla itsellään oli hauskaa. Ihmisväki keskittyi sekoittamaan unirytminsä juoruilemalla ties mistä yömyöhään. Aamulla ehdittiin tehdä koirille vielä pieni treeni, josta todisteena muutama Kristan ottama kuva.

Kirppu tomerana sivulla

täysiiiii

Lumo-riepu raahaa Hillan isoa damia

Hilla 2v. ja Lumo 1v.

Seuraava etappi koirarintamalla olikin Lumon möllitaipumuskoe. Odotuksia ei oikeastaan ollut, vaan pyrin pitämään fiiliksen sellaisena kuin olisimme menossa treeneihin. Treeniähän tuo koe oikeasti vasta olikin, toki mukaillen oikeaa koetilannetta. 

Vesityö meni todella hyvin. Lumo syöksyi innolla veteen ja toi lokit rantaan asti. Olin rantatöyräällä vastassa niin ettei palauttamisen kanssa tarvinnut sen enempää kikkailla. Tokaa lokkia (veneestä heitettyä) ei kylläkään enää pidemmälle uituaan nähnyt laineiden takia, joten palasi lopulta takaisin tuoden lumpeenlehden. :) Heitto tehtiin sitten uusiksi ja tuomarin mukaan tämä ei olisi virallisissakaan taippareissa haitannut yhtään kun on vielä nuori ja kokematon koira. Vesityöskentelystä tuli oikeastaan siis vain positiivista palautetta, kuulemma oli ilo katsella. 

Siirryttiinpä sitten hakuruudulle, jossa variksia ja paljon hajuja neljän eri koiran työskenneltyä samalla paikalla juuri ennen meitä. Alku näytti hyvältä. Lähti kivasti ruutuun, mutta siellä alkoi epävarmana pysähdellä ja haistella maata ja ilmaa. Mitä lie mörköjä oli huomaavinaan. Löysi variksen, kovaa kyytiä tuli luo, mutta tiputti linnun noin 3 m ennen perille saapumista. Seuraavien kahden vaakun kanssa sama kuvio toistui, mutta olivat kauempana ja tuomarin piti lähteä tueksi käveleskelemään ruutuun. Ote oli pinnallinen muttei sentään riepottanut yhtään. Tuomarin mukaan tässä näkyi itseluottamuksen ja kokemuksen puute, ja rutiinin kertyessä koira varmasti selviäisi vaadituista tehtävistä.

Saimme tehdä vielä kanijäljen, jolla kuitenkin sama epävarmuus jatkui. Jäljentekijä ei ollut lähettyvillä, eikä kania meinannut löytyä. Päätettiin tehdä sitten motivoituna, eli jäimme tienvarteen Lumon kanssa katsomaan, kun kania lähdettiin vetämään metsään. Lähetys jäljelle kun jäljentekijä oli päässyt takaisin tielle. Tämä meni sitten kuin oppikirjasta, eli jälkeä pitkin ripeästi suoraan kanille, jonka jälkeen täysiä takaisin ja kani mulle käteen asti.

Liikaa en ole halunnut ruveta tuota mörköilyä pohtimaan, sillä vaihtoehtoja syyksi on monia. Ekat juoksut antavat vielä odottaa itseään, eli nuoren neidin mieli voi ailahdella hormonien vaikutuksesta. Koiran saattoi tehdä epävarmaksi myös palkkaamattomuus, osioiden putkeen tekeminen ekaa kertaa, kiusaavat mäkäräiset, minun erilainen käytös (vaikka yritin olla normaali enkä edes omasta mielestäni jännittänyt), tai väsymys Hillan yökyläilyn jäljiltä. Onneksi saatiin loppuun kuitenkin hieno onnistuminen ja varmistus sille, että Lumo pystyy pääsemään yli mörköfiiliksestä kunhan tietää mitä täytyy tehdä.

Möllitaippareista ei ole kuvia, mutta loppuun iso pläjäys erinäisiä otoksia. Kävipä nimittäin niin, että syntymäpäiviään on ehtinyt juhlia myös kirjoittaja itse, saaden lahjaksi pitkäaikaisen haaveensa, eli uuden kameran! Nyt opetellaan siis kuvaamaan Canon EOS M -mikrojärkkärillä. Opeteltavaa riittää, mutta alla muutama harjoitusotos.

nenu

lenkki ilta-auringossa

isännän kanssa treeniä

askarteluja......

yli odotusten onnistunut synttärikakku

kukkia synttärilahjaksi :)

tytöt odottaa kun piilottelen dameja pusikkoon

Kirppu-rouva villinä

vauhtia ei ainakaan puutu

hailakat värit, mutta hauska ilme ja asento koiralla

"Ota jo. Tää valuu..."

"Nyt sitä aamuruokaa kiitos!"

Näin meillä rauhoitutaan

uusi vesidami :)

Taipparitreenailuja on tehty nyt jonkin verran omatoimisesti, lähinnä dameilla. Pitoharjoituksia ja hakuruutuja erilaisissa paikoissa. Tänään pohdin, että jos taippareissa käytettäisiin riistan sijaan pelkästään dameja, olisimme valmiita kokeeseen vaikka heti. Nyt tarvitsee enää saada hommat toimimaan yhtä hienosti riistalla. Perimmäinen haaste lienee siinä, että riista kuumuttaa koiraa kun on niiiiiiiin kivaa ja jännääkin vielä. Silloin saattaa unohtua, mitä oltiinkaan tarkalleen ottaen tekemässä. Kunhan saadaan enemmän riistatreeniä alle, niin eiköhän jännitykset hälvene ja kierrokset sen myötä vähän myös laske kun siivekkäät löydöt metsässä eivät enää ole niin uutta ja ihmeellistä pienelle tollerille. 

Toki mukana menossa (niin treenatessa kuin arjessakin) ovat edelleen myös johdonmukaiset rauhoittumisharjoitukset, jotta kierrokset pysyisivät keskittymisen mahdollistavalla tasolla. Meillä on aika tiukka linja siitä, että mihinkään ei pääse höseltämällä, riekkumalla, saatika vinkumalla tai haukkumalla (ääntä kuuluu Lumosta onneksi tosi vähän). Rauhallisuutta Lumolta vaaditaan mm. ennen pannan laittamista kaulaan, ovista mentäessä, portaissa käveltäessä, ennen lupaa tulla pois autosta, ennen kuin pääsee noutamaan, tai ylipäätään suorittamaan mitään tehtävää treenattaessa. Paras keino meillä on odottaa, että koira rauhoittuu itse, josta palkaksi toiminta jatkuu. Kieltämiset ja ärähdykset usein vain nostavat kierroksia ja lisäävät omaa ja koiran ahdistusta. Haluan myös, että koira oppii itse laskemaan kierroksensa ilman että joudun sitä jatkuvasti käskemään. Joskus saatan rauhallisella vihjesanalla muistuttaa rauhoittumisesta, mutta yritän pitää negatiivisen äänensävyn poissa. 

Oma mielentila on äärettömän tärkeää tällaisessa koiran rauhoittamisessa! Kärsivällisyyttä vaaditaan ja oma rauhallinen mielentila tarttuu koiraan. Jos itsellä on kiire, niin on koirallakin. Lumo on nopeasti huomannut, että juuri rauhoittuminen on se vaadittu juttu. Tähän se on tarvinnut useimmiten palkaksi pelkän toiminnan jatkumisen, mutta välillä olen vahvistanut hyvää käytöstä myös nameilla. Mielestäni tämä metodi on toiminut meillä. Näin en myöskään tapa koiralta sen luontaista iloisuutta ja innokasta suhtautumista asioihin, kuten kielloilla ja ärjähtelyillä saattaisin tehdä.

Kiiran kanssa aikoinaan (ja ehkä vähän vieläkin) on tullut kokeiltua vähän sitä ja tätä tilanteissa, joissa koira on käynyt ylikierroksilla. Syyt vireen nousemiseen ovat meidän koirilla hyvin erilaiset: Kiira kiihtyy stressistä ja hermoilee, Lumo kiihtyy koska on vilkas ja innokas. Kuitenkin jos voisin palata ajassa taaksepäin, opettaisin Kiiraa laskemaan kierroksiaan samoin kuin Lumoa nyt. Toki siis niissä tilanteissa, joissa nimenomaan Kiiralla on tapana nostaa kierroksiaan. 

Hmm.. ja mikähän oli tämän pohdinnan lopputulos? Ei päätä eikä häntää, pelkkää tajunnanvirtaa. Ehkäpä voisin lopettaa ajatuksiin siitä, miksi rauhoittuminen on sitten niin tärkeää. Meillä ainakin se helpottaa arkea. Hyvinkäyttäytyvään koiraan suhtautuu positiivisemmin, minkä koira itsekin aistii. Harrastukset sujuvat mukavammin, kun koira on sellaisessa viretilassa, että pystyy keskittymään tekemiseensä. Tärkeänä pidän myös sitä, että koiran stressitaso ei nouse liikaa. Jatkuvasti kiihtynyt koira ei pysty rentoutumaan ja lepäämään. Aina koiran ei tarvitse kuitenkaan malttaa ja hillitä itseään, vaan metsälenkille lähdettäessä kun kuuluu käsky "vapaa", saa silloin painella niin lujaa kuin koivillaan pääsee. Ihanaa on toimia hyvin käyttäytyvän ja keskittyvän koiran kanssa, mutta ihanaa on myös katsella samaa otusta juoksemassa onnellisena päättömästi pitkin metsää.

PS. Pahoittelen ehkä sekavaa tekstiä. Syy kellossa, joka näyttää 01.30.

Taipuu taipuu

Noutajien taipumuskoekurssi on saatu Lumon kanssa päätökseen. Joka treenien jälkeen oli tarkoitus kirjoittaa tänne mitä tehtiin ja miten meni, mutta kuinkas sitten kävikään... Paljon on treenattu myös itsekseen, joten yksittäisten treeniraporttien sijaan päätin tässä postauksessa verrata tämänhetkistä osaamista tavoitteeseen, eli taippareissa vaadittavaan tasoon kokeen osa-alueittain.

vuoroa odottelemassa

Tästä linkistä löytyy kuvaus taipumuskokeen kulusta. Aiheeseen perehtymättömät lukijat kurkatkoon sieltä siis lisätietoa, niin pysyvät kärryillä. :)

hellepäivän treenailuja

Sosiaalinen käyttäytyminen

Uskon, ettei tässä tule olemaan kummempaa ongelmaa. Ainoa treenattava juttu on rauhoittuminen, jota siis harjoittelemme päivittäin kaikissa tilanteissa jos kierrokset meinaavat nousta. Taippareissa Lumo varmasti tajuaa pääsevänsä kohta töihin, joten luultavasti jo kokeen tässä vaiheessa on intopiukeana. Johdonmukaisilla rauhoittumisharjoituksilla on jo saatu hyvin edistymistä aikaan, joten eiköhän se tästä. Se selvästi on alkanut ymmärtämään, että nimenomaan rauhoittuminen on se, mitä siltä noissa tilanteissa vaaditaan. Ylikierroksilla käydessään se saattaa välillä yrittää singahtaa jonkun läheltä kulkevan luo tai turhautuessaan haukahtaa minulle toivoessaan actionia. Nuo haluan kitkeä pois.

viimeinen kurssikerta loistavassa säässä ihanalla paikalla

Vesityö

Lokkia Lumo näki pikkupentuajan jälkeen ensimmäistä kertaa maanantaina viimeisissä taipparikurssin treeneissä. Yllättäen lintu olikin siitä tosi jännittävä, joten annettiin koiran sitä maasta ja minun kädestä vähän haistella. Hetkessä se olikin jo kiva juttu ja ekan heiton Lumo haki muitta mutkitta. Tästä vähän jopa yllätyin, sillä samalla sille tuli uitavaksi varmaankin tähänastisen elämänsä pisin matka. Aiemmin se oli nimittäin päässyt uimaan vain hitaasti syvenevillä rannoilla pari metriä kerrallaan. 

lokki lentää, heh :D

Toinen heitto tuli veneestä ja kauemmas. Nyt loppuikin pikkuneidillä itseluottamus, vaikka halu noutaa oli kova. Uiminen sen verran vielä jänskätti, ettei uskaltanut lähteä noin kaukaa hakemaan. Lokki otettiin takaisin veneeseen ja heitettiin uudelleen, nyt lähemmäs. Lumo rohkaistui heti ja haki ilman ongelmaa. Saatiin kotiin yksi lintu, jolla pystyttiin seuraavana päivänä itsekseen treenailemaan. Reippaasti haki, mutta rannalta heitettynä matka ei ollut kovin pitkä. Damin sain heitettyä pidemmälle ja sekin kyllä haettiin joka kerta. Nyt siis vain vahvistetaan itseluottamusta uimiseen.

Vesityössä luulen, että eniten työtä saadaan tehdä nyt luovuttamisen kanssa. Taipparikurssin treeneissä menin niin rannalle vastaan, ettei Lumon tarvinnut varsinaisesti edes tehdä luovutusta. Näin varmistin, että pääsen kehumaan suorituksesta. Jos luovutus olisi mennyt plörinäksi, olisi koiralle jäänyt koko noudosta viimeiseksi fiilis epäonnistumisesta, sillä tein mitä tahansa se olisi aistinut harmistukseni. Seuraavana päivänä testasin miten luovutus sitten oikeasti toimii ja eihän se toiminut... Plaah. 

Damit palautuu nykyään erittäin mallikkaasti, mutta riista jostain syystä ei. Lumo tiputti lokin heti rantaan päästyään, tänne-käskyllä tuli luo ilman riistaa ja kun kehotin hakemaan niin otti niin huonon otteen linnusta että intoutui hieman riepottelemaan sitä. Ja minä tyhmätyhmätyhmä vaistomaisesti ärähdin sille riepottelusta, mitä sain hetken paikkailla kun koira luuli ettei riistaan saakaan koskea. Piiskaa minulle tästä - olisi pitänyt ennakoida ja suunnitella treeni eri tavalla! Noh, otin koiran hihnaan, lintu maahan (ensin uitin siitä hiekat pois, ettei tunnu ikävältä koiran suussa) ja reippaasti kävellen kuljettiin linnun ohi eestaas. Vähän piti kehua ja kannustaa, mutta nousihan se sieltä! Ote oli vähän pinnallinen ja alkuun yritti taas vähän riepottaa, mutta pidin vauhdin niin reippaana ettei pystynyt. Hetken se sai siinä narun päässä ravata onnensa kukkuloilla lokki suussa ylistävien kehujen saattelemana, kunnes käännyin niin että sain sen palauttamaan suoraan minulle. Nyt pitää siis itse malttaa tehdä tuon tapaista treeniä tarpeeksi eikä hätiköidä.

tämän kuvan jälkeen liukastuin pyllylleni märän pesusienen tavoin toimivalle mättäälle

Vielä kun keksisi mistä tuo riepottelu johtuu ja miten saada riistan luovutukset yhtä hienoiksi kuin dameilla jo on. Onko kyse itseluottamuksen puutteesta, ylikierroksista, ymmärtämättömyydestä siitä mitä pitää tehdä vai että se haluaisi omia aarteensa? Vai nouseeko mulla itsellä kierrokset kun haluan saada riistan siltä äkkiä pois ettei ehdi riepottaa? Ja se kiihdyttää koiraakin? Vai liittyykö tämä siihen, että käsittelyssä ovat ns. roskalinnut, eikä koira koe niitä niin arvokkaiksi? Oli niin tai näin, olen päättänyt että mehän saadaan tämä homma vielä toimimaan!

tytöt makkaranpaistoassistentteina

Hakutyö maalla

Dameilla tämä on alkanut toimia. Eilen kokeilin pitkällä nurmella, kolmella damilla. Lumo ei dameja nähnyt, mutta itse (täältä 159 cm:n korkeuksista) näin. Loistavaa hakutyöskentelyä, nenänkäyttöä ja keskittymistä! Ja damin kanssa juostiin täysiä minun luo, istumaan dami suussa häntä heiluen. Metsässä sillä on välillä vauhti kasvanut niin, ettei nokka pysy ihan menossa mukana. On kuitenkin selvästi alkanut muistamaan, että ensimmäisen haun jälkeen siellä tosiaan on niitä vielä lisää.

Varisten kanssa käyttää paremmin nenää, mutta nostaminen ei ole vielä varmaa. Tässäkin kyse pelkästä itseluottamuksesta, kun ne vaakut on vähän jänniä. Viimeistään pienen kannustuksen myötä ne on aina kuitenkin nousseet, joten tähän tarvitaan vaan toistoja. Meidän riistatreenit on olleet niin vähäisiä, että eipä voi enempää vaatiakaan. Luovutukset ovat menneet variksella vähän paremmin kuin lokilla, mutta eivät ihan damiluovutusten veroisesti kuitenkaan. Nyt on lokin siivet kuivamassa dameihin teippaamista varten, joten aletaan sitten myös niillä vahvistamaan hyvää luovuttamista.

Lumpe keimailee auringossa

Jälki

Tätä Lumo on tehnyt vain kerran taipparikurssilla. Silloin se näki kun kania lähdettiin vetämään, mikä kiihdytti sitä hirmuisesti. Luvan saatuaan (tai itse asiassa taisi päästä ottamaan pienen varaslähdön) se paukkasi kanille sellaisella vauhdilla, ettei touhua voinut hyvällä tahdollakaan kutsua jäljestämiseksi. :D Tässä tietty vertaan Kiiran erittäin hillittyyn tapaan jäljestää verijälkeä. Ensin tuli takaisin ilman kania, mutta lyhyt kilpajuoksu kanille päin Lumon kanssa sai sen palaamaan jäljen päähän ja tuomaan jänösen. Nyt pitäisi variksella ja dameilla tehdä tätä ja pian jo niinkin, ettei se näe jäljen tekoa. Ja olla tarkkana siitä, että se tässäkin rauhoittuu ennen lähtölupaa. Ja päästä pian tekemään myös kanilla. Ja mitäs vielä...

"onko pakko vielä kauanki olla paikallaan kuvattavana?"

Muita mietteitä

Ahkerasti olemme viimeaikoina harjoitelleet myös ns. nomeseuraamista. Koiran pitää siis kulkea vasemmalla sivulla, mutta löyhemmin kuin tokoseuraamisessa. Olisikohan sopiva etäisyys korkeintaan 1m ohjaajasta. Se ei saa haistella maata, eikä taukoamatta tuijottaa ohjaajaa, vaan katsella eteenpäin (jotta näkisi linnun putoamispaikan). Tällä tavalla taipumuskokeissakin olisi hyvä siirtyä suorituspaikalta toiselle. Nimenomaan "olisi" ...saa nähdä miten meidän käy. Lumolla kun on niin kiire töihin, että mieluummin sinkoilisi hihnassa. Ns. normaalitilanteissa ja lenkillä "tässä"-käsky kyllä toimii hihnassa ja vapaana. Tässäkin siis niitä kierroksia vaan alas ja hallintaa.

siskokset läträä yhdessä

Minulle tämä laji kokonaisuudessaan on ihan uusi ja sen takia haastavakin. Onneksi on ollut neuvojia - niin paljon on tullut uutta tietoa, että ominpäin tästä ei tulisi mitään. Tällä hetkellähän meidän tavoitteena on suorittaa taipumuskoe hyväksytysti ja saada Lumosta toimiva metsästyskoira. Toisaalta olen kyllä aika innostunut lajista, joten mikä ettei joskus ehkä voisi ajatella nome-kokeitakin. On niin mukavaa katsella koiraa sille rodunomaisessa työssä!

Treeniriistat mua kyllä edelleen ällöttää. Nykyään treeniliivin taskuissa kulkee vakiovarusteena käsidesiä, kertakäyttökumihanskoja ja kosteuspyyhkeitä. Sitäkin olen miettinyt, vaikuttaako tuo oma suhtautumiseni riistaan siihen, miten Lumo palauttaa. Jospa se huomaa, että teeskentelen iloista kun se tuo mulle iki-ihanaa, moneen kertaan pakastettua ja sulatettua variksenraatoa? Pakko on kuitenkin harjoitella, joten ehkä minustakin vielä tehdään raavas riistankäsittelijä.

Hurjasti on vielä töitä tehtävänä ja hiukan epäilyttää, kuinka valmiiksi ehditään tuo natiainen saada jos elokuun kokeeseen jo tähdätään. Toisaalta Lumolla moni juttu on kuitenkin vain itseluottamuksesta tai rauhoittumisesta kiinni. Kun erilaiset tilanteet ja tehtävät tulevat tutummaksi, niin eiköhän itseluottamuskin nouse ja kierrokset laske kun kaikki ei ole enää niin jännää. Se on sitten taas eri asia, miten itsevarma tai rauhallinen tämä koiranohjaaja tulee kokeessa olemaan...


Näin Lumo-painotteisen päivityksen jälkeen vielä muutama yksityiskuva Kiirasta, jottei se jäisi aivan vaille julkisuutta.

valmiusasemissa pallonhakuun

Kirpun hyvä uintityyli häntä pinnalla :)

Erittäin hyvä, ellei täydellinen...

... sellainen oli Lumo tänään Muurolan näyttelyssä. Tuloksena siis EH eli erittäin hyvä.

Rikoin kehässä numerolappupidikkeen kiristäessäni sitä, joten piti jättää se kaiteelle meidän vuoron ajaksi. :D

Tulos oli täysin odotettu ja itsekin olisin kakaralle saman laatuarvion antanut. Se vaan on vielä niin keskenkasvuinen ja juuri nyt pudottanut turkkinsa. Lumo taitaa olla aika hitaasti kehittyvää tyyppiä, joten odotellaan sitä näyttelymenestystä sitten vähän myöhemmin. ;) Kehäkäytös oli neitokaisella oikein mallikasta. Sen kanssa näyttelyjutuissakin on aina sellainen tekemisen meininki, vauhtia ja intoa.

Tuomari Tuula Pratt oli hyvin mukava ja arveli, että Lumosta kehittyy ajan kanssa oikein hyvä. Arvostelu oli myös pitkä ja kattava, siitä pisteet tuomarille!

"Vielä kovin pentumaiselta vaikuttava, mittasuhteiltaan oikein hyvä. Sekä kuono, että kallo ovat vielä kovin kevyet ja kuono vaikuttaa pitkältä. Kaunis kaulalinja. Riittävästi kulmautunut edestä, niukasti takaa. Ikään sopiva rungon voimakkuus. Jyrkkä lantio. Erinomainen raajaluusto. Kevyet liikkeet. Kauniit valkoiset värimerkit. Mukava, reipas olemus." EH, JUK2

nakkia naamariin niin jaksaa taas

Hengailtiin näyttelyalueella vielä hyvän aikaa, että saatiin Lumolle vähän rauhoittumistreeniä. Tuollaisissa paikoissa kun siitä olisi niiiiiiin kiva moikata jokaista ohikulkijaa hyppimällä vasten. Edistytty ollaan, mutta joskus kiusaus on sille liian suuri. Minkäs sille pieni koira voi, että on vaan niin täynnä rakkautta kaikkia maailman asioita ja olentoja kohtaan!

ehdittiin käydä myös joen rannassa kuvailemassa

Lumon persoonalliset poseerausasennot

Kolmen lajin viikko

Viime viikolla tuli taipparitreenien lisäksi touhuttua koirien kanssa monenlaista. Keskiviikoksi sovittiin porukalla vapaamuotoista tokoilua, koska Lumon ihana puoliveli Sulo on menossa pian tokokisoihin ja Minttu halusi heille häiriötreeniä. Meitä oli yhteensä neljä ihmistä, neljä tolleria ja kaksi espanjanvesikoiraa. Hyvää häiriötä ja hyviä vinkkejä saatiin kaikki toisiltamme. 

Kiira pääsi pitkästä aikaa mukaan tällaisiin porukkatreeneihin ja oli ihana hömpötellä sen kanssa. Se osaa niin paljon ja on onnellinen kun pääsee tekemään, etenkin jos palkkana on PALLO! Muistuteltiin mieleen vanhoja tokojuttuja ja hiottiin jo osattua. Mullakin on nykyään muistelemista välillä siinä, miten olen Kirpun kanssa yleensä joitakin juttuja tehnyt. On tullut viime aikoina niin paljon treenailtua Lumon kanssa ja sen kanssa kun pitää olla vähän erilainen.

Lumo pääsi heti alkuun harjoittelemaan paikallamakuuta. Tätä pitäisi ottaa enemmän. Istumassa se pysyy hyvin pitkiäkin aikoja, mutta makuulta meinaa olla niiiiiiiiin kiire aina namille, että herpaantuu helposti kun alan ojentamaan palkkaa ja pomppaa ylös. Voisin myös kokeilla takapalkkaa tähän. Muuten Lumo pääsikin tekemään vain jotain pientä ja sitten harjoitteli odottamista kentän laidalla Kiiran treenatessa. Nuo odottelutreenit on Lumolle nyt tosi hyviä ja tarpeen. 

Viikon kolmantena lajina taippareiden ja tokon jälkeen tuli näyttelyjutut.  Torstai-ilta vietettiin siis mätsäreissä, misseinä Lumo ja ihanainen naapurin nappisilmä vesikoira Kira. Kummallekaan ei sijoitusta tullut, vaikka käyttäytyivät hienosti. Saatiin kuitenkin hyvää kokemusta ja sehän se on tärkeintä. Tosin Lumon mielestä parasta taisi olla lohdutuspalkinnoksi saatu herkkutikku. :)

nakkipalan toivossa jaksaa töröttää paikoillaan

nakkipalan toivossa jaksaa juostakin niska kenossa, eikä nokka kohti menosuuntaa niin kuin olisi parempi...

tuomari sanoi muka keskenkasvuisen näköiseksi, mutta ei kai pennun tarvitse aikuiselta näyttääkään

Kira odottaa vuoroaan

palkintolaatikosta päätellen ei jääty paljosta paitsi :D

Illalla startataan sitten tämä koiratreeniviikko taas taipparitreeneillä. Lauantaina edessä on myös Lumon ensimmäinen "kunnon" näyttely, eli enää ei olla pentuluokassa, vaan junioreissa jo. Turkkinsa se on juuri pudottanut, eli odotukset eivät ole suuret. Nähtäväksi jää, tunnistaako tuomari aidon kauneuden karvattomuudesta huolimatta. ;)

Tähtäimessä taipumuskokeet

Työharjoittelujakso Oulussa oli ja meni. Kuukausi kului ohi hujauksessa kun oli niin mukavaa sekä harjoittelussa että muutenkin kotipaikkakunnalla olla ja nähdä kavereita ja sukulaisia. Koirat saivat vähän vaihtelua lenkkimaastoihin, hierojakäynnin, Lumo pääsi käymään monessa kyläpaikassa opettelemassa oikeanlaista käyttäytymistä (=rauhoittumista) ja tokoakin ehdittiin vähän treenailla.

Innokkaat tokoilijat vuoroa odottamassa

Pääsiäisenä Lumo pääsi myös tsekkaamaan tulevat metsästystiluksensa ja haistelemaan teerien jälkiä pelloilta.

Lumo suunnittelemassa metsästysstrategioita

Harjoittelussa koirista tuli oppilaiden keskuudessa suorastaan julkkiksia sen jälkeen, kun lemmikkiaiheisella tunnilla näytin parin minuutin pituisen temppuvideon. Starring Kiira & Lumo. Viimeisenä harjoittelupäivänä sain parikin pyyntöä viedä koirille terveisiä. :)

Rovaniemelle saavuttuamme päästiin heti rytinällä kiinni treenaamiseen, kun 1,5 h päästä jo alkoi Lumon taipumuskoekurssi. Ensimmäisellä kerralla aiheena oli perustottelevaisuus ja koiran hallinta. Tokon treenaaminen on tuottanut tulosta ja harjoitteet sujuivat hyvin. Lopuksi otettiin damit esiin ja katsottiin vähän miten koirat kantavat ja pitävät damia hihnassa. Tässä vaiheessa Lumo alkoi vähän hölmöilemään, mutta uskon että se oli vain vähän epävarma siitä mitä piti tehdä. Päätettiin ottaa pitoharjoitukset ja luovutukset tehotreeniin viikoksi. Tehotreenissä on ollut myös rauhoittuminen erinäisissä tilanteissa, kuten portaissa kulkiessa ja hihnalenkeillä.

Valokuvaussessio, jonka tuoksinassa emäntä unohti hihnat metsään...

 Damien kanssa ahkera olkkarissa treenailu saatiin viikon aikana johtamaan huimaan edistykseen. Totesin, että Lumon kanssa pitää vaan rohkeasti alkaa kokeilemaan sille sopivaa tapaa opettaa eikä miettiä liikaa. Ehkä olen Kiiran kanssa niin tottunut siihen, että intuitiolla yleensä tiedän sille sopivan tavan opettaa asioita. Lumon kanssa yhteiseloa ja treenitaustaa on niin vähän, että täytyy kokeilla, jotta voi oppia.

Hieno maisema, huono kamera :(

Tänään toisissa taipparitreeneissä päästiin sitten tositoimiin noutamaan dameja metiköstä ja kuulemaan pauketta. Jokaiselle koiralle tehtiin kolme heittoa. Kaksi ensimmäistä heittoa koira näki ja toista ennen paukahti starttipistooli. Lumo seurasi heitot tarkasti ja oli innokas, muttei ylikierroksilla. Sain neuvon lähettää koira aikalailla heti kun heitto tipahtaa ja koira katsoo tipahtamispaikkaa. Noudot meni superhyvin, varmasti ja nopeasti. Kolmannenkin heiton koira näki, mutta sen jälkeen liikuttiin koira hihnassa eri puolelle damia, josta lähetys niin että koira joutuisi käyttämään nenäänsä ja aiempia enemmän etsimään. Tässä huomasi, että Lumon kanssa on tullut vähemmän tuota hakutyötä treenattua ja se näkyi suorituksessa. Koira ei oikein tiennyt mitä tehdä. Lopulta kun dami löytyi niin se tuli kyllä hienosti mulle taas käteen asti. :)

Eevin ja Aleksin ottama kuva Lumosta lenkillä, kun pikkuneiti oli heillä päivähoidossa

Ohjeeksi saatiin nyt harjoitella tuota hakua ja opettaa siihen joku eri käsky (valitsin käskyksi "etsi"). Hakutreeneiksi lähelle piilotettuja dameja, yhdessä piiloon vietyjä dameja, maata pitkin vedettyjä tai varvikkoon laajalle hajustettuja dameja. Tässä meille siis aihe tämän viikon tehotreeniksi. Lisäksi täytyy alkaa ahkerammin opettaa pillikäskyjä. Kyllä nuo ohjatut treenit vaan kummasti motivoi ja innostaa! :)

Koirien ilmeet, kun lenkkireitin varrelta löytyi vielä vähän lunta

Kiira ottaa kaiken irti etuoikeudestaan olla makkarissa, johon Lumolla ei ole lupaa tulla