Heinäkuun aikana on muutama MEJÄ-treeni tehty, mutta niitäkään en ole saanut aikaiseksi tänne kirjata ennen kuin nyt. Täältäpä tulee siis koostetta tähän mennessä tehdyistä verijälkiharkoista.
Seassa kuvia kesä-heinäkuun vaihteessa tehdyltä mökkireissulta, jolla koirista vain Lumo oli mukana. Tuolloin mökiltä jatkettiin myös Utsjoelle kalareissulle muutamaksi päiväksi. Utsjoeltakin on kuvia, mutten ole niitä ehtinyt edes käydä vielä läpi. Jospa nekin pian löytäisivät tiensä blogiin asti.
Ensin Lumon jäljestysraporttia:
Tätä kesää ennen Lumo on tehnyt verijälkeä vain kerran ihan pikkupentuna, jolloin jälki oli ehkä 5 m mittainen. Aika nollista siis lähdettiin nyt. Varma olin kuitenkin, että sillä on kiinnostusta jäljen haisteluun ja nokkakin ihan toimiva kun riistat ja damit löytyy. Tänä kesänä ekan jäljen tarkoitus oli, että koira saa jäljestyksen ideasta kiinni, hoksaa mitä pitää tehdä. Olen tosi huono arvioimaan matkoja, mutta veikkaan ekan jäljen olleen jotain 30-40 m pitkä ja vain noin tunnin vanha. Jäljessä ei kulmia ja makaukset alussa ja lopussa. Loppumakauksella reilu ruokapalkka. Lumoa veren haju hieman jänskätti, mutta kehuista sai itsevarmuutta ja oli fiiliksissä kun jäljen päästä löytyi ruokaa.
Jälkiä on pyritty tekemään nyt kerta viikkoon ja aina vähän vaikeuttamaan. Tokassa jäljessä oli yksi 90 asteen kulma, jolla makaus. Makaukset tietty myös alussa ja lopussa, kuten aina. Tällä jäljellä pituutta hyvin karkeasti arvioituna 60 m. Taas jälki vain noin tunnin vanha (lenkitettiin koirat välissä). Loppumakauksella kaatona hirvensorkka ja reilu ruokapalkka. Lumo ei tällä jäljellä epäröinyt samalla tavalla kuin ensimmäisellä, mutta alussa oli jotain ihme haahuilua. Luulen, että se oli lähdössä vapaaseen hakuun (jota siis on tehnyt paljon linnuilla ja dameilla) tai sitten tuuli sekoitti tuoretta jälkeä. Osoitin sille jäljen uudestaan ja sitten selvitti tosi kivasti ja itsenäisesti koko jäljen alusta loppuun.
Kolmas jälki Lumolle tehtiin toissapäivänä. Nyt se oli jo AVO-luokan jäljen muotoinen, eli kaksi 90 asteen kulmaa, joilla makaukset. Jälki oli myös ehtinyt reilusti vanhentua, sillä se oli tehty edellisenä iltana ja käytiin ajamassa aamupäivällä. Pituuttakin uskallettiin lisätä, mutta hankala sanoa paljonko lopulta oli. Ehkä jotain 150-200 m? Pitäisi mitata omat askelparit metsämaastossa ja opetella vähän laskemaan etäisyyksiä niiden avulla. Vaikeutusta joka tapauksessa tuli monessa suhteessa, eli luotto koiraan oli kova, eikä turhaan. Jäljelle lähdössä Lumo pyöri hiukan jäljen sivussa, jonne päin tuuli puhalsi (näin tekivät myös Kiira ja Iidan Mysli-kelpie tuolloin omilla jäljillään). Muuten meni jälkitarkasti ilman hukkia. Loppusuoralla vähän hidasteli ja mietiskeli. Siinä kohti maasto oli kovin mättäistä, joten jälki varmaankin vähän pomppi eikä mennyt yhtenäistä janaa maata pitkin. Saattoi siis olla siksi vähän haastava kohta. Loppuun kuitenkin päästiin ja kaatona taas sorkka.
Oikein tyytyväinen olen Lumon jäljestykseen. Tekee sille hyvää tuollainen tarkka ja rauhallisempi työskentely. Nyt täytyy vaan kasvattaa jäljen pituutta, jotta Lumo luottaa varmasti kaadon löytyvän pitkänkin jäljen päästä. MEJÄ tullaan kyllä pitämään yhtenä Lumon lajeista!
Ja sitten muutama sana Kiiran jälkihommista:
Kirpulle on tehty jälkiä samalla kun Lumollekin. Sen työskentelyyn luotan kyllä täysin. Itsevarmana, itsenäisesti ja itsetietoisen näköisenä se paahtaa jäljellä, tarkkaan ja rauhalliseen tyyliin. Siitä näkee, että se tietää mitä on tekemässä. Jos meinaa ajautua jäljen syrjään niin korjaa itse oma-aloitteisesti tosi hyvin. Ohjaajan täytyy vaan tulla perässä, hiljaa ja koko liinanmitan päässä, jotta rouva saa itse rauhassa työskennellä. Sen verran olen Kiiraa auttanut jos meinaa harhautua jäljeltä, että pysähdyn, jottei eksy kovin kauas jäljeltä ennen kuin löytää takaisin. Sorkka sitä ei ihan hirveästi kiinnosta, vaan sen löydyttyä katsoo vain että "tässäpä tämä sulle nyt". Höperö ötökkä.
 |
| Ruokaa se tässäkin odottaa. :D |
Kolmas jälki Lumolle tehtiin toissapäivänä. Nyt se oli jo AVO-luokan jäljen muotoinen, eli kaksi 90 asteen kulmaa, joilla makaukset. Jälki oli myös ehtinyt reilusti vanhentua, sillä se oli tehty edellisenä iltana ja käytiin ajamassa aamupäivällä. Pituuttakin uskallettiin lisätä, mutta hankala sanoa paljonko lopulta oli. Ehkä jotain 150-200 m? Pitäisi mitata omat askelparit metsämaastossa ja opetella vähän laskemaan etäisyyksiä niiden avulla. Vaikeutusta joka tapauksessa tuli monessa suhteessa, eli luotto koiraan oli kova, eikä turhaan. Jäljelle lähdössä Lumo pyöri hiukan jäljen sivussa, jonne päin tuuli puhalsi (näin tekivät myös Kiira ja Iidan Mysli-kelpie tuolloin omilla jäljillään). Muuten meni jälkitarkasti ilman hukkia. Loppusuoralla vähän hidasteli ja mietiskeli. Siinä kohti maasto oli kovin mättäistä, joten jälki varmaankin vähän pomppi eikä mennyt yhtenäistä janaa maata pitkin. Saattoi siis olla siksi vähän haastava kohta. Loppuun kuitenkin päästiin ja kaatona taas sorkka.
Oikein tyytyväinen olen Lumon jäljestykseen. Tekee sille hyvää tuollainen tarkka ja rauhallisempi työskentely. Nyt täytyy vaan kasvattaa jäljen pituutta, jotta Lumo luottaa varmasti kaadon löytyvän pitkänkin jäljen päästä. MEJÄ tullaan kyllä pitämään yhtenä Lumon lajeista!
Ja sitten muutama sana Kiiran jälkihommista:
Kirpulle on tehty jälkiä samalla kun Lumollekin. Sen työskentelyyn luotan kyllä täysin. Itsevarmana, itsenäisesti ja itsetietoisen näköisenä se paahtaa jäljellä, tarkkaan ja rauhalliseen tyyliin. Siitä näkee, että se tietää mitä on tekemässä. Jos meinaa ajautua jäljen syrjään niin korjaa itse oma-aloitteisesti tosi hyvin. Ohjaajan täytyy vaan tulla perässä, hiljaa ja koko liinanmitan päässä, jotta rouva saa itse rauhassa työskennellä. Sen verran olen Kiiraa auttanut jos meinaa harhautua jäljeltä, että pysähdyn, jottei eksy kovin kauas jäljeltä ennen kuin löytää takaisin. Sorkka sitä ei ihan hirveästi kiinnosta, vaan sen löydyttyä katsoo vain että "tässäpä tämä sulle nyt". Höperö ötökkä.
 |
| haukisaalis pannulla |
 |
| Matkalla tavattiin pari auringonpalvojaa biitsillä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti