sunnuntai 30. elokuuta 2015

Turkki jäi kotiin

Lumo kävi Rovaniemen ryhmänäyttelyssä 29.8. esiintymässä tyylilleen uskollisesti iloisena, vauhdikkaana ja reippaana. Edellisenä päivänä oli naksuttimen kanssa vahvistettu seisomista silloinkin, kun häntään ja housukarvoihin kosketaan. Oulussa viimeksi pakeni hännän koskemista istumalla, ja sitä istumisen välttämistä nyt harjoiteltiin (yli kuukausi olisi ollut aikaa treenata, mutta ruvettiinpa sitten näyttelyä edeltävänä päivänä :D ). Taisi se nyt näyttelyssä kerran istahtaa, mutta sain sen takaisin pystyyn ja pysymäänkin. Lumon mielestä takapuolen kopelointi nimittäin häiritsee hänen namin tuijotustaan. Höpsö.

Tuomari mittasi Lumon ja vähäsen se mittakeppiä jännitti, mutta hyvin meni. Kuulemma heilutti tuomarille häntää niin kovasti että vatkasi koko koira. On tuo kyllä niin valloittava otus. Hienosti esittää itsensä, eikä tarvi paljon asetella. Ja saa hyvälle mielelle minut ja muut.

Kehät olivat ihanan isot ja Lumo oli avoimen luokan nartuista ensimmäinen, joten pääsi hyvin näyttämään liikkeensä. Lumon liikkeet ovat parhaimmillaan kun sen kanssa menee oikeasti lujaa. Pienissä kehissä liikkuminen on jatkuvaa kiihdyttelyä ja jarruttelua.

Tuomarilla oli hirveän kiva ja positiivinen asenne hommaansa ja koiriin. Saatiin hauska arvostelu, mutta koska Lumo on nyt niin huonossa turkissa niin laatuarvosteluksi ei EH:ta enempää. Onhan se karvaton ja vähän keskenkasvuisen näköinen vielä, vaikka tänä kesänä onkin saanut lisää massaa ja jäntevyyttä. Ensi kerran mennään näyttelyihin vasta kun sitä turkkia oikeasti on. Laitoin tähän näyttelyyn ilmot menemään kun turkki näytti alkavan taas kasvaa, mutta turhat oli luulot. Jospa se pakkasilla viimeistään lähtis runsastumaan...

arvostelu:

Feminiininen, elegantti, erinomainen rotutyyppi, hyvät mittasuhteet, feminiininen kaunis pää, tyylikäs kaula, vahva selkä. Runko saa vielä täyttyä ja eturinta kehittyä, erinomaiset kulmaukset, hyvä raajaluusto. Liikkuu vaivattomasti kevein, tehokkain askelein. Valitettavasti tänään pikkuneiti on jättänyt turkin kotiin. Kaunis väritys, esiintyy reippaasti. AVO-EH. (tuomari Kati Heiskanen)

(lisään tähän jonkun sivuprofiilikuvan Lumosta, kunhan saan otettua sellaisen)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti