NOU0, mutta hyvä koira!

Kolmisen viikkoa sitten hehkuttelin täällä hyvin menneitä taipparitreenejä. En tiedä mitä oikein tapahtui pari viikkoa sitten, kun yhtäkkiä muutama treeni menikin huonosti. Varis ja kani eivät meinanneet Lumon suuhun olla enää mieluisia. En tiedä ällöttikö vai jännittikö sitä. Jäi roikkumaan (haistelemaan riistaa nostamatta sitä) ja houkuttelulla tarttui, mutta pinnallisella otteella ja saattoi ravistaa (ja minä kun olin jo niin huojentunut että ravistelu olisi menneen talven lumia)... Saatiin kyllä muutama ihan ok nouto, mutta yleensä niitä edelsi jotain värkkäämistä. Vesinoudossa sentään ei mitään ongelmaa. Vedestä se varmaan hakisi mitä vaan.

Saatiinpa sitten peruutuspaikka Muhoksen taippareihin. Viimeisimpien treenien jälkeen osasin arvata, että läpi ei mene, vaikka ihan viimeiset treenit tehtiin dameilla ja ne meni superisti. Hirveän hyvä kokemus kuitenkin oli käydä taippareita kokeilemassa. 

Matkalla koepaikalle jännitin vähän, mutta paikanpäällä oli niin rento tunnelma ja mukavia ihmisiä, että rennoin mielin mentiin suorittamaan omalla vuorolla. Lumo ei ole koko kesänä tainnut kuulla laukauksia ja muiden suoritusten aikana se vähän kuumui paukuista. Äänteli välillä ja olisi jo halunnut suorituspaikalle. Oman suorituksen aikana ei äännellyt yhtään, vaan oli tosi sopivassa vireessä ja kuuliainen. Tykkäsin myös suorituspaikasta, vaikka kumpparit olivat soisessa maastossa tarpeen. 

Vesityö meni tosi hyvin kuten uskalsin olettaakin. Vauhdilla ja innolla veteen ja lokit rantaan. Rantapenger oli jyrkkä, joten tuomari kehotti ottamaan lokin koiralta heti kun se on rannassa, että koiran on helpompi punnertaa itsensä ylös ilman lintua. Tästä siis hyväksytty ja matka jatkui hakuruutuun.

Alku näytti lupaavalta, sillä Lumo lähti innokkaasti ensimmäiselle varikselle. Jäi kuitenkin hetkeksi roikkumaan ja lähti sitten etsimään lisää lintuja nostamatta ensimmäistä ylös. Tuomari meni heittämään varista uudelleen, jotta koira kiinnostuisi tarttumaan. Ottihan se sen sitten ja toi minun jalkojen juureen. Lähetin seuraavalle ja teki tosi hienoa hakutyötä. Tuomari kehui, että liikkuu tosi hyvin hakuruudussa. Löysi variksia, mutta kahdella linnulla jäi taas roikkumaan ja jatkoi etsimään seuraavaa. Kolmannen löytäessään lähti sitä tuomaan, mutta harmiksi se tippui puolimatkaan kun ote oli niin pinnallinen, eikä Lumo lähtenyt enää hakemaan sitä uudelleen. Tässä vaiheessa tuomari sitten sanoi, että joutuu valitettavasti hylkäämään. Niin paljon oli koira jo saanut apuja ja niin monesti kieltäytynyt nostamasta riistaa spontaanisti. Sain kuitenkin treeninä hakea Lumon kanssa yhdessä sen puolimatkaan tippuneen linnun. Kävelin lintua lähelle, jolloin Lumo otti sen ja yhdessä juostiin lähetyspaikalle. Lumpero sai loppuun isot kehut kantamisesta.

Tuomari oli todella kannustava ja positiivinen. Sanoi, että tässä koirassa on ehdottomasti enemmän hyvää kuin huonoa ja että kaikki muu on kunnossa, paitsi variksien huoliminen. Kuulemma mulla on hyvä koira, ja kun saan sille varmuutta varisten nostamiseen ja kantamiseen, niin siitä tulee pirun hyvä. Näiden sanojen jälkeen ei pahemmin harmittanut, vaan sain lisää sisua saada hommat kuntoon. 

Tuomarilta ja muilta osallistujilta sain vielä rutkasti erilaisia vinkkejä treenaamiseen. Tässäpä niitä muistiin ettei unohdu:

* Treenaa riistaan tarttuminen nopeaksi. Mitä kauemmin jää riistaa tutkiskelemaan, sitä epätodennäköisemmin sen nostaa. Tähän vinkkinä päästää koira hakemaan heitettyä riistaa ja pillittää luoksetulokutsu juuri ennen kuin se on riistalla. Koiralle tulee kiire takaisin, joten nappaa riistan nopeasti.

* Tehdään riistasta kiinnostava leikkimällä, heittelemällä ja vetämällä sitä maata pitkin. Esimerkiksi ohjaaja voi härnätä koiraa riistalla ja "leikkiä" sillä, viedä sen kauemmaksi ja päästää koira noutoon. Riistan voi myös laittaa pois kun koira alkaa sitä himoitsemaan, jotta siitä tulee harvinainen herkku, ei itsestäänselvyys.

* Tehokuuri variksella treenaamista. Näytetään varista esim. kolmesti viikossa muutaman viikon ajan ja tehdään joka kerralla jokin pieni treeni. Variksesta tulee arkipäiväisempi, varmasti tuttu.

* Kantamiseen varmuutta niin, että hihnassa mennään tasaisella juoksuvauhdilla pidempiä matkoja riista suussa.

* Treenaamista eri variksilla, jotta treenilinnut eivät ole aina koiralle ne tutut, samat ja omat.

* Treenaamista variksilla, joita muut koirat ovat jo kantaneet.

Nyt täytyy tehdä jonkinlainen sotasuunnitelma ja ruveta sitä toteuttamaan. Jospa ne vaakut rupeais sieltä nousemaan. Olo on toiveikas ainakin.

Oivalluksia vesinoudon palautuksista ja kuvia kalalta

Lumon vesinoutojen palautuksissa on ollut pientä viilaamista, vaikka taippareita varten ne ovatkin olleet kai jo riittävän hyviä. Eilen löydettiin palautusten parantamiseen ratkaisu, joka ainakin nyt vaikutti toimivalta. Se ratkaisu on tennispallo! 

Viilaamisen varaa on ollut siinä, että Lumo pyrkii nousemaan rantaan hieman minusta sivussa, kun pitäisi tulla suoraan luo. Rantaa pitkin minun luo hipsiessään se on joskus sitten jäänyt välille ravistelemaan turkkiaan ennen kuin tulee palauttamaan. Ihanne olisi, että noutaja toisi saaliin suorinta tietä mahdollisimman nopeasti ohjaajalle käteen asti irrottamatta siitä välillä. 

Pähkäiltiin syitä tuolle syrjään pyrkimiselle, ja luultavasti se johtuu vain siitä, että damista tai riistasta luopuminen on ikävää, eikä palkka palautuksesta ole ollut tarpeeksi hyvä. Palkkana on ollut namipalkka, jota on häivytetty ja siirrytty uudella noudolla palkkaamiseen. Ilmeisesti namipalkka ei tuohon tilanteeseen ole riittävä Lumolle, eikä se ole tainnut ketjuttaa noudolla palkkaamista, kun ennen uutta noutoa on aina pitänyt tulla sivulle ja odottaa. Olen siis luullut palkkaavani uudella noudolla, mutta koira on oppinut palauttamisen seuraukseksi sivulletulon ja tylsän odottelun. Ei kovin palkitsevaa.

Päätin kokeilla ongelmaan ensiavuksi sitä, mistä usein sanotaan, ettei noutajan kanssa kannattaisi tehdä, eli heittelyä. Siis niin, että heitetään haettavaksi lelua monta kertaa peräkkäin, eikä noutolupaa tarvi odottaa. Tällä keinolla saattaa saada noutoon karkaavan ja ylikiihkeän koiran. Tennispallon heittelyllä veteen halusin kuitenkin nyt vahvistaa sitä, että Lumo yhdistäisi palkaksi uuden noudon. Kuinka ollakaan, muutaman heiton jälkeen se ei enää hakeutunut nousemaan rantaan niin syrjään. Jes!

Tähän väliin pidettiin pieni tauko, jonka jälkeen damin noutoa maalta ihan parin metrin matkalta niin, että lähtölupaa damille piti odottaa (ei yrittänyt karata, vaikka äsken oli saanut lähteä suoraan pallon heittoon), ja samantien kun dami palautui käteen, lensi minulta tennispallo palkaksi ja siihen ei tarvinnut lähtölupaa odottaa. Maalta palauttaessa tuli suoraan luo kuten yleensä. Siirryttiin joka toistolla lähemmäs rantaa ja lopulta haki damia ensin rantavedestä, sitten ihan uimasyvyyksiltäkin. Ja aina heti pallo palkaksi. Saatiin jo tosi suoria palautuksia vedestä, huippua! Tästä jatketaan.

Lopuksi vielä kuvia parin yön takaa, kun koirat pääsivät mukaan kalalle. Ei oltu tuossa paikassa käyty ennen ja olikin yllättävän kivikkoista. Koirat joutuivat olemaan hihnassa, etteivät olisi satuttaneet itseään liukkailla kivillä juoksemalla. 

Ensin tongitaan isännän reppu kun se ei huomaa.

Sitten ootellaan sitä.

"Saataisko ees hetki juosta irti?"

Jäljillä

Heinäkuun aikana on muutama MEJÄ-treeni tehty, mutta niitäkään en ole saanut aikaiseksi tänne kirjata ennen kuin nyt. Täältäpä tulee siis koostetta tähän mennessä tehdyistä verijälkiharkoista. 

Seassa kuvia kesä-heinäkuun vaihteessa tehdyltä mökkireissulta, jolla koirista vain Lumo oli mukana. Tuolloin mökiltä jatkettiin myös Utsjoelle kalareissulle muutamaksi päiväksi. Utsjoeltakin on kuvia, mutten ole niitä ehtinyt edes käydä vielä läpi. Jospa nekin pian löytäisivät tiensä blogiin asti. 

Ensin Lumon jäljestysraporttia:

Tätä kesää ennen Lumo on tehnyt verijälkeä vain kerran ihan pikkupentuna, jolloin jälki oli ehkä 5 m mittainen. Aika nollista siis lähdettiin nyt. Varma olin kuitenkin, että sillä on kiinnostusta jäljen haisteluun ja nokkakin ihan toimiva kun riistat ja damit löytyy. Tänä kesänä ekan jäljen tarkoitus oli, että koira saa jäljestyksen ideasta kiinni, hoksaa mitä pitää tehdä. Olen tosi huono arvioimaan matkoja, mutta veikkaan ekan jäljen olleen jotain 30-40 m pitkä ja vain noin tunnin vanha. Jäljessä ei kulmia ja makaukset alussa ja lopussa. Loppumakauksella reilu ruokapalkka. Lumoa veren haju hieman jänskätti, mutta kehuista sai itsevarmuutta ja oli fiiliksissä kun jäljen päästä löytyi ruokaa.

Ruokaa se tässäkin odottaa. :D

Jälkiä on pyritty tekemään nyt kerta viikkoon ja aina vähän vaikeuttamaan. Tokassa jäljessä oli yksi 90 asteen kulma, jolla makaus. Makaukset tietty myös alussa ja lopussa, kuten aina. Tällä jäljellä pituutta hyvin karkeasti arvioituna 60 m. Taas jälki vain noin tunnin vanha (lenkitettiin koirat välissä). Loppumakauksella kaatona hirvensorkka ja reilu ruokapalkka. Lumo ei tällä jäljellä epäröinyt samalla tavalla kuin ensimmäisellä, mutta alussa oli jotain ihme haahuilua. Luulen, että se oli lähdössä vapaaseen hakuun (jota siis on tehnyt paljon linnuilla ja dameilla) tai sitten tuuli sekoitti tuoretta jälkeä. Osoitin sille jäljen uudestaan ja sitten selvitti tosi kivasti ja itsenäisesti koko jäljen alusta loppuun.

Kolmas jälki Lumolle tehtiin toissapäivänä. Nyt se oli jo AVO-luokan jäljen muotoinen, eli kaksi 90 asteen kulmaa, joilla makaukset. Jälki oli myös ehtinyt reilusti vanhentua, sillä se oli tehty edellisenä iltana ja käytiin ajamassa aamupäivällä. Pituuttakin uskallettiin lisätä, mutta hankala sanoa paljonko lopulta oli. Ehkä jotain 150-200 m? Pitäisi mitata omat askelparit metsämaastossa ja opetella vähän laskemaan etäisyyksiä niiden avulla. Vaikeutusta joka tapauksessa tuli monessa suhteessa, eli luotto koiraan oli kova, eikä turhaan. Jäljelle lähdössä Lumo pyöri hiukan jäljen sivussa, jonne päin tuuli puhalsi (näin tekivät myös Kiira ja Iidan Mysli-kelpie tuolloin omilla jäljillään). Muuten meni jälkitarkasti ilman hukkia. Loppusuoralla vähän hidasteli ja mietiskeli. Siinä kohti maasto oli kovin mättäistä, joten jälki varmaankin vähän pomppi eikä mennyt yhtenäistä janaa maata pitkin. Saattoi siis olla siksi vähän haastava kohta. Loppuun kuitenkin päästiin ja kaatona taas sorkka.

Oikein tyytyväinen olen Lumon jäljestykseen. Tekee sille hyvää tuollainen tarkka ja rauhallisempi työskentely. Nyt täytyy vaan kasvattaa jäljen pituutta, jotta Lumo luottaa varmasti kaadon löytyvän pitkänkin jäljen päästä. MEJÄ tullaan kyllä pitämään yhtenä Lumon lajeista!

Ja sitten muutama sana Kiiran jälkihommista:

Kirpulle on tehty jälkiä samalla kun Lumollekin. Sen työskentelyyn luotan kyllä täysin. Itsevarmana, itsenäisesti ja itsetietoisen näköisenä se paahtaa jäljellä, tarkkaan ja rauhalliseen tyyliin. Siitä näkee, että se tietää mitä on tekemässä. Jos meinaa ajautua jäljen syrjään niin korjaa itse oma-aloitteisesti tosi hyvin. Ohjaajan täytyy vaan tulla perässä, hiljaa ja koko liinanmitan päässä, jotta rouva saa itse rauhassa työskennellä. Sen verran olen Kiiraa auttanut jos meinaa harhautua jäljeltä, että pysähdyn, jottei eksy kovin kauas jäljeltä ennen kuin löytää takaisin. Sorkka sitä ei ihan hirveästi kiinnosta, vaan sen löydyttyä katsoo vain että "tässäpä tämä sulle nyt". Höperö ötökkä.

haukisaalis pannulla

Matkalla tavattiin pari auringonpalvojaa biitsillä.

Itse tehty peti Kiiralle

Onkin unohtunut esitellä täällä omien pikku kätösteni tuotos, Kiiran uusi peti. Netistä löysin joskus ohjeen tällaisesta sylipedistä, ja oli niin hauska idea että piti toteuttaa kun kaapista löytyi ylimääräinen vanha villapaita. Kiiralle peti on ollut alusta asti hyvin mieluinen, mutta Lumo ei ole siinä käynyt kertaakaan. Hyvä niin, sillä Kiirasta kun ei lähde karvaa niin ei mene sievä peti heti epäsiistin näköiseksi. Lumo tykkää nukkua ihan vaan lattialla tai toisessa koiranpedissä, josta irtokarvatkin on helpompi puhdistaa.

 Peti on tehty ompelulankaa lukuunottamatta täysin kierrätysmateriaaleista, eli hinta 0 euroa! Sisällä täytteenä on vanha tyyny ja hihaosiossa rullalle pyöritetty suikale vanhaa peittoa. Ompelukoneella ompelin kaula-aukon umpeen ja käsin pistelin hihansuut yhteen ja hihat "kylkiin" kiinni. Helppoa! Alahelman jätin auki ja taitoin pedin alle. Sen kautta on helppo ottaa täytteet ulos kun päällinen kaipaa pesua.

Nyt Kiira voi olla sylissä vaikka koko ajan!

Kirjanpitoa taipparitreeneistä

Lumo on treenaillut taipparijuttuja pitkin kesää jonkin verran ja nyt viime viikkoina vielä vähän aktiivisemmin. Jos saamme koepaikan, pyrimme käymään yrittämässä taippareita tänä kesänä. Treenit on menneet kivasti ja edistystä on saatu aikaan. Hirmuisen paljon on koira myös kypsynyt itsekseen viime vuodesta. Onneksi en joitakin hankaluuksia alkanut silloin hinkkaamaan, vaan annoin pikku ketun pääkopan kehittyä. Hyvä siitä vielä tulee! 

Nyt kun pikkuhiljaa olen alkanut löytää Lumolle sopivia koulutustapoja ja nuo nomepuolen lajitkin on tulleet tutummaksi, niin osaan jo paremmin suunnitella meidän treenejä. Tämä oli alkuun mulle tosi hankalaa! Nyt olen ottanut joka treenikerralle aina jonkin teeman tai suorituksen osa-alueen ja miettinyt treenin sen mukaan. Tarkoituksena on ollut tehdä pohjustusta samalla käytännön metsästystä varten (sekä siltä varalta, että joskus jatkettaisiin rodunomaisia lajeja taippareiden jälkeenkin). Me on treenattu ainakin:

vesityöstä siirtymistä hakuruutuun. Viime kesänä kerran kävi niin, että vesinoutojen jälkeen Lumo oli jossain vesityömoodissa niin vahvasti, ettei se heti hoksannut, että samoilta huudeilta voidaan lähettää hakemaan myös maalta. Nyt on sujunut ongelmitta treenit, joissa koira ensin hakee vedestä damin ja sitten käännytään vain ympäri ja lähetetään hakuruutuun sokkona, ilman edes motivointiheittoa.

riistankäsittelyä. Lumon mielestä varikset on edelleen ihania, mutta sen into ja kiihkeys ei ole enää tänä kesänä johtanut riistan ravisteluun. Tästä olen ikionnellinen, kertakaikkiaan. Oli aika avuton olo kun viime kesän riepottelutouhuun en oikein keksinyt ratkaisua. Paitsi ikä. Ja se taisi olla oikea ratkaisu. Treeneissä otteet on olleet nyt varmempia ja syvempiä. Jee! Ehkä apua on ollut myös pitoharjoituksista, joissa koira istuu ja annan sille vaakun pideltäväksi ja otan taas pois. Noilla olen koittanut rauhoittaa riistankäsittelyä.

namipalkattomuutta. Namipalkkausta olen jättänyt hiljalleen vähemmäksi ja pois taipparitreenailuista. Ei ole menoa haitannut, vaan on ruvennut palkkautumaan seuraavasta noudosta.

kestävyyttä. Siis sitä, että haetaan oikeasti monta putkeen. Aika paljon on tehty vain 1-3 damin tai riistan noutoja, mutta taippareissahan tarvitaan enemmän. Tätä ei passaa treenata liikaa ettei pääse puutumaan. Tänään teetin hakuruudun, josta sai hakea viisi damia. Riitti moottoria loppuun asti, vaikka rakettivauhti vähän loppua kohti hidastuikin. :)

häiriönsietoa. Tätä on treenattu liian vähän hakuruutuun yhdistettynä. Pitää värvätä meille häiriköitsijöitä. Juhannuksena hyvää häiriötä saatiin mökkipihalla notskin äärellä istuskelevista kavereista, kun tehtiin pientä noutotreeniä pihan laidalla.

Seuraavien treenien teemoja voisivat olla:

- palautusten tarkkuus, ettei vaan pudota ennen kuin ehdin ottaa

- maltti ja hallinta :-D

- jälki
- häiriönsieto

Erinomaista!

Kaikenlaista on tehty, reissailtu ja treenailtu, mutta mistään ei ole ehtinyt tänne raportoida. Kuviakin on muistikortilla iso läjä käymättä läpi. Aloitetaan näyttelykuulumisista, muut sitten jossain välissä myöhemmin.

Lumo kävi siis viime viikonloppuna Oulun KV-näyttelyssä kumpanakin päivänä mellastamassa. Tai no käyttäytyi se ihan kelvollisesti, vähän vallattomasti vain. Olisi välillä halunnut vaihtaa ravin kiitolaukaksi ja sitä rataa... Minkäs sille voi, kun se suunnaton määrä elämäniloa tuon koiran sisältä vaan pyrkii pääsemään valloilleen. Ei oteta niin turhan vakavasti!

Ennen näyttelyä sanoin, että Lumo on vuoden aikana kehittynyt sen verran, että kyllä se jo ERIn ansaitsisi. ERI sieltä tuli kummaltakin päivältä sitten. Kumpikin tuomari antoi SA:n avonartuista kahdelle parhaalle, ja Lumo oli lauantaina avonarttujen neljäs, sunnuntaina kolmas. Lähellä, mutta kaukana! Arvosteluissa luki pelkkää hyvää, joten tyytyväisiä ollaan ja jatketaan kasvamista ja kehittymistä.

Tämä kuva © Vesa Turpeenoja

Lauantain arvostelu: 

(tuomari Jojkic Zlatko, Serbia)

Medium size and medium strong female. Very nice, feminine head. Strong neck. Strong topline. Very good tailset. Well developed chest. Correct angulations in front and rear. Excellent temperament. Presenting herself nicely. Moving mechanically correct. Excellent behaviour. AVO-ERI, AVK4

Sunnuntain arvostelu: 

(tuomari Jo Schepers, Alankomaat)

2 years. Good-looking bitch with very beautiful head. Very good placed ears. Nice expression. Strong teeth. Very good topline, good tailset. Good ribs, good angulations. Good legs and feet. Very nice coat & colour. Good movement, good temperament. AVO-ERI, AVK3

Väsynyt rimpula kehän jälkeen.

 

Juhannuslapsi Lumo kaksi vuotta!

Lumo täytti eilen kaksi vuotta. Pikku rääpäle. <3

Juhannusta vietettiin mökkeilemällä kaveriporukalla Kainuun suunnalla. Lumo oli mukana ja tuskin tarvii edes mainita, että sillä oli tosi kivaa. Monta rapsuttajaa, uimista, pihalla juoksemista ja grilliruokien kerjäämistä. Kyllä kelpasi! Hyödynnettiin myös metsämaastoa ja häiriötä pieneen hakutreeniin dameilla. Kivasti sujui. :)

Kiira oli juhannuksen hoidossa äidin luona. Oli päässyt lenkkiseuraksi ja mukaan sukulaisille. Yksin kotona ollessaan oli tehnyt hieman jäynää ja varastanut pöydältä dominokeksejä, heh.

Nyt luvassa on kaikkea pientä mukavaa lomailupuuhaa. Parveketta olen innostunut muokkaamaan romuvarastosta viihtyisäksi oleskelupaikaksi niin ihmisille, yrtti-istutuksille kuin koirillekin. Kiira näyttää löhöilyesimerkkiä: